Vanhusten hoiva on puhuttanut jo pitkään. Vaikka kuorisi päältä pahimman mediavaahdon, on selvää, että yhteiskuntamme ei kohtele yhteisen hyvinvointimme eteen ikänsä työtä tehneitä vanhuksiaan kaikin tavoin kunnollisesti.
Vantaan kaupungin strategisena tavoitteena on jo monen vuoden ajan ollut, että otamme yhteisen vastuun hyvästä vanhuudesta. Tämä on välttämätöntä, koska elämme toimintaympäristössä, jossa Vantaan väestö ikääntyy poikkeuksellisen nopeasti.
Vantaan ikääntymisohjelma on eräs tapa päästä strategisessa tavoitteessa maaliin. Ikääntymisohjelman keskiössä on ikäihminen ja hänen läheisensä.
Todellisuudessa vanhuksella on vielä kaikki hyvin niin kauan, kun hänellä on läheisiä, jotka välittävät hänestä ja haluavat vanhuksen asioita hoitaa. Asiat ovat hyvin vielä siinäkin vaiheessa, kun naapurit tuntevat Ainon ja Reinon ja osaavat kysellä heidän vointiaan sekä tarvittaessa auttaa arjen askareissa.
Entäpä, kun kukaan ei enää tunne ja tiedä? Eikö kukaan enää välitäkään?
Ikääntymispoliittisessa ohjelmassa voitaisiin ottaa tavoitteeksi, että Vantaalla tunnetaan jokainen vanhus nimeltä ja näöltä. Vain näin voimme kantaa yhteistä vastuuta hyvästä vanhuudesta.
Kati Tyystjärvi
kaupunginvaltuutettu, vas.
www.katityystjarvi.fi
tiistai 10. marraskuuta 2009
maanantai 2. marraskuuta 2009
Ikäihmiset saatava liikunnan pariin
Tulevaisuuden vanhukset eivät toivo perinteisessä vanhainkodissa asumista.
Ikäihmiset on saatava liikunnan pariin. Vanhusten tarpeisiin kohdistuvaa liikuntaa on kehitettävä. Voima- ja tasapainoharjoittelu parantaa lihasvoimaa ja näinollen ennaltaehkäisee loukkaantumisia (etenkin lonkkamurtumisia), jotka voivat olla kohtalokkaita ikääntyvälle ihmiselle ja ovat kalliita koko yhteiskunnalle.
Liikunnasta saa hyvän mielen ja se edistää itsenäistä selviytymistä kotona pidempään. On erittäin tärkeää, liikkumisen lisäksi, pitää huolta henkisestä jaksamisesta.
Helsingin Huopalahteen avattiin elokuussa Taavetinpuisto, jossa on ikäihmisten tarpeisiin suunniteltuja laitteita. Erityisen hieno ja käytännöllinen on laite, jossa saa vyötäröään hoikemmaksi, se kun on usein ikäihmisten heikoin kohta. Tällaisia liikunnallisia puistoja, toivottavasti myös Vantaalle palvelutalojen läheisyyteen.
Näille on käyttöä!
Anja Pekkinen
senioriosaaja
Ikäihmiset on saatava liikunnan pariin. Vanhusten tarpeisiin kohdistuvaa liikuntaa on kehitettävä. Voima- ja tasapainoharjoittelu parantaa lihasvoimaa ja näinollen ennaltaehkäisee loukkaantumisia (etenkin lonkkamurtumisia), jotka voivat olla kohtalokkaita ikääntyvälle ihmiselle ja ovat kalliita koko yhteiskunnalle.
Liikunnasta saa hyvän mielen ja se edistää itsenäistä selviytymistä kotona pidempään. On erittäin tärkeää, liikkumisen lisäksi, pitää huolta henkisestä jaksamisesta.
Helsingin Huopalahteen avattiin elokuussa Taavetinpuisto, jossa on ikäihmisten tarpeisiin suunniteltuja laitteita. Erityisen hieno ja käytännöllinen on laite, jossa saa vyötäröään hoikemmaksi, se kun on usein ikäihmisten heikoin kohta. Tällaisia liikunnallisia puistoja, toivottavasti myös Vantaalle palvelutalojen läheisyyteen.
Näille on käyttöä!
Anja Pekkinen
senioriosaaja
tiistai 27. lokakuuta 2009
Ikääntynyttä ei jätetä
Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hanke Vantaalla on edennyt puoliväliinsä. Tehtyä ja tulevaa pohdittiin Tikkurilan Laureassa Vanhustyön tulevaisuus -seminaarissa 19.10. Mukana oli myös vierailevia tähtiä.
Tilaisuudessa puhunut professori Sirkka-Liisa Kivelä kritisoi kärkevästi valtiovallan ratkaisuja vanhustyössä. Vantaan vanhustyön tulevaisuuden näkymät saivat myös kiitosta Espoon vanhuspalvelujen johtajalta Jaakko Valvanteelta.
Me parastajat
– Mehän kilvoittelemme Vantaan kanssa hyvällä tavalla ja otamme käyttöön toistemme hyviä käytäntöjä eli parastamme. Esimerkiksi näin olemme tehneet senioriosaaja-kouluttamisessa, Valvanne sanoi. Hän huomasi tekeillä olevan Vantaan ikääntymispoliittisen ohjelman kovasti muistuttavan Espoon vastaavaa, jo käytössä olevaa ohjelmaa.
Niinpä hän opasti Vantaata. – Pitäkää huolta, että ohjelma myös toteutetaan ja että ohjelmassa on tunnetta, sillä hoitaminen on rakkauden kieltä, Valvanne muistutti.
Hoiva-ohjaajille tarvetta
Vantaan vanhusten avopalvelujen palvelupäällikkö Anna-Liisa Korhonen ehdotti palveluohjaukseen ns. hoiva-ohjaajia. - Kun palvelusetelit tulevat käyttöön, tarvitsevat ikäihmiset ohjausta palveluiden hankinnassa. Kun valinnanvapaus lisääntyy, tarvitaan myös ohjaajaa oikeanlaisten palveluiden löytämiseen, sanoi Korhonen. Hän myös muistutti, että 300 kotihoidon 900 asiakkaasta tarvitsee vain lääkkeiden jakelua, joten apteekit lääkkeiden jakelijoina vapauttaisivat voimavaroja varsinaiseen hoitotyöhön.
Korhonen ehdotti kotihoidon eriyttämistä akuutti- ja pitkäkestoisiin linjoihin palvelun tehostamiseksi sekä asiakkaiden vastaanottotiimiä. – Yhteistyössä henkilökunnan kanssa pitäisi miettiä myös työvuorojärjestelyitä. Työvuorot eivät vastaa tarvetta kiireisimpinä tunteina.
Kodinomaisuutta ja lääkkeetöntä hoitoa
Ylilääkäri, professori Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta vannoi kodinomaisen hoidon nimeen jopa laitoshoidossa. Hän vaati lisää lääkkeetöntä hoitoa, jonka tehokkuudesta on näyttöä. – Lääkärikunta olisi saatava mukaan vanhustyön kehittämiseen. Geriatreja on Suomessa aivan liian vähän, Kivelä sanoi.
Kivelän mielestä hallituksen politiikkaohjelmat eivät ota iäkkäitä huomioon. Vanhuuteen ei satsata budjeteissa niin paljon kuin lapsuuteen. – Ministeriöistä puuttuu geriatrista osaamista, hän totesi yksikantaan.
Syrjityt iäkkäät
Iäkkäitä syrjitään avoimesti, ja myös julkisuudessa. – Kuolemanpillerikeskustelu oli rankkaa ikäsyrjintää. Eutanasia kytkettiin avoimesti vanhusten hoitoon. Julkisuudessa käsiteltyjen lääninhallituksien raportit oli tehty kanteluiden perusteella, joiden oli tarkoituskin puuttua väärinkäytöksiin. Näin vanhustyöstä luotiin väärä, valikoitunut kuva. Tämä kielteisyys on julkisuudessa yleistä, moitti Kivelä.
Uutena ilmiönä Kivelä nosti esiin vanhusten uusasunnottomuuden. – Kun vanhus myy asuntonsa ja muuttaa yksityiseen palvelutaloon säästöt hupenevat nopeasti. Lopulta hän joutuu muuttamaan palvelutalosta pois jääden vaille asuntoa.
Teksti:Esa Pesonen
Tilaisuudessa puhunut professori Sirkka-Liisa Kivelä kritisoi kärkevästi valtiovallan ratkaisuja vanhustyössä. Vantaan vanhustyön tulevaisuuden näkymät saivat myös kiitosta Espoon vanhuspalvelujen johtajalta Jaakko Valvanteelta.
Me parastajat
– Mehän kilvoittelemme Vantaan kanssa hyvällä tavalla ja otamme käyttöön toistemme hyviä käytäntöjä eli parastamme. Esimerkiksi näin olemme tehneet senioriosaaja-kouluttamisessa, Valvanne sanoi. Hän huomasi tekeillä olevan Vantaan ikääntymispoliittisen ohjelman kovasti muistuttavan Espoon vastaavaa, jo käytössä olevaa ohjelmaa.
Niinpä hän opasti Vantaata. – Pitäkää huolta, että ohjelma myös toteutetaan ja että ohjelmassa on tunnetta, sillä hoitaminen on rakkauden kieltä, Valvanne muistutti.
Hoiva-ohjaajille tarvetta
Vantaan vanhusten avopalvelujen palvelupäällikkö Anna-Liisa Korhonen ehdotti palveluohjaukseen ns. hoiva-ohjaajia. - Kun palvelusetelit tulevat käyttöön, tarvitsevat ikäihmiset ohjausta palveluiden hankinnassa. Kun valinnanvapaus lisääntyy, tarvitaan myös ohjaajaa oikeanlaisten palveluiden löytämiseen, sanoi Korhonen. Hän myös muistutti, että 300 kotihoidon 900 asiakkaasta tarvitsee vain lääkkeiden jakelua, joten apteekit lääkkeiden jakelijoina vapauttaisivat voimavaroja varsinaiseen hoitotyöhön.
Korhonen ehdotti kotihoidon eriyttämistä akuutti- ja pitkäkestoisiin linjoihin palvelun tehostamiseksi sekä asiakkaiden vastaanottotiimiä. – Yhteistyössä henkilökunnan kanssa pitäisi miettiä myös työvuorojärjestelyitä. Työvuorot eivät vastaa tarvetta kiireisimpinä tunteina.
Kodinomaisuutta ja lääkkeetöntä hoitoa
Ylilääkäri, professori Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta vannoi kodinomaisen hoidon nimeen jopa laitoshoidossa. Hän vaati lisää lääkkeetöntä hoitoa, jonka tehokkuudesta on näyttöä. – Lääkärikunta olisi saatava mukaan vanhustyön kehittämiseen. Geriatreja on Suomessa aivan liian vähän, Kivelä sanoi.
Kivelän mielestä hallituksen politiikkaohjelmat eivät ota iäkkäitä huomioon. Vanhuuteen ei satsata budjeteissa niin paljon kuin lapsuuteen. – Ministeriöistä puuttuu geriatrista osaamista, hän totesi yksikantaan.
Syrjityt iäkkäät
Iäkkäitä syrjitään avoimesti, ja myös julkisuudessa. – Kuolemanpillerikeskustelu oli rankkaa ikäsyrjintää. Eutanasia kytkettiin avoimesti vanhusten hoitoon. Julkisuudessa käsiteltyjen lääninhallituksien raportit oli tehty kanteluiden perusteella, joiden oli tarkoituskin puuttua väärinkäytöksiin. Näin vanhustyöstä luotiin väärä, valikoitunut kuva. Tämä kielteisyys on julkisuudessa yleistä, moitti Kivelä.
Uutena ilmiönä Kivelä nosti esiin vanhusten uusasunnottomuuden. – Kun vanhus myy asuntonsa ja muuttaa yksityiseen palvelutaloon säästöt hupenevat nopeasti. Lopulta hän joutuu muuttamaan palvelutalosta pois jääden vaille asuntoa.
Teksti:Esa Pesonen
torstai 22. lokakuuta 2009
Otteita pääjohtaja Jorma Huuhtasen puheesta 10.10. Vanhustenpäivän juhlassa Vantaalla
Eläkelaitoksesta koko kansan sosiaaliturvan palvelutaloksi
Kansaneläkelaitos, Kela, perustettiin vuonna 1937. Aluksi se oli nimensä mukaisesti eläkelaitos, joka huolehti pelkästään kansaneläkkeiden maksamisesta. Vähitellen toiminta laajentui. Tänä päivänä Kela on monipuolinen sosiaaliturvan palvelutalo, joka huolehtii Suomessa asuvien sosiaaliturvasta eri elämäntilanteissa. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita. Myös ulkomailla asuvat voivat kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin ja saada Kelalta etuuksia.
Kelan toiminta-ajatus on Elämässä mukana – muutoksissa tukena. Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä. Toimintamme ohjaavia arvoja ovat ihmistä arvostava, osaava, uudistuva ja yhteistyökykyinen.
Päätehtävämme on huolehtia sosiaaliturvaa koskevan lainsäädännön toimeenpanosta. Yhteensä hoidettavanamme on yli 100 erilaista etuutta.
Kela on sosiaalietuuksia myöntäessään lainsäädännön toimeenpanija. Lait säätää eduskunta. Silti kansalainen usein katsoo, että on Kelan syy, jos hänen hakemuksensa hylätään tai esimerkiksi korvaus lääkärinpalkkiosta on kovin pieni. Vaikka etuuden hakijan näkökulmasta hylkäävä päätös voi tuntua epäoikeudenmukaiselta, toimeenpanijalle oikeudenmukaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että kansalaisia kohdellaan tasapuolisesti ja ratkaisukäytäntö on yhdenmukaista.
Kela ikäihmisten ja vanhusten kuntouttajana
Väestömme ikääntyminen, eliniän pidentyminen ja eläkkeelle siirtyminen ovat suuri haaste myös sosiaaliturvalle. Vanhusten määrän kasvu lisää hoivan ja kuntoutuksen tarvetta. Tämä merkitsee haastetta vanhusten omatoimisuuden, aktiivisuuden ja toimintakyvyn turvaamiselle. Ratkaisevaa onkin, miten kuntoutuksella ja muilla tukitoimilla voidaan ylläpitää ja edistää ikääntyneiden toimintakykyä sekä tukea omaisistaan huolehtivien jaksamista.
Päävastuu ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä ja kuntoutuksesta on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolla, jossa kuntoutus on osa ikäihmisten hoitoa ja muita palveluja. Kuntoutuksen järjestämisessä eri tahojen välisellä yhteistyöllä on kuitenkin oleellinen merkitys. Yhteistyöstä on säädetty oma lakinsa.
Koska Kelan velvollisuus järjestää lääkinnällistä kuntoutusta koskee työikäisiä vaikeavammaisia, Kela järjestää ikäihmisten ja vanhusten lääkinnällistä kuntoutusta harkinnanvaraisena kuntoutuksena eduskunnan hyväksymän määrärahan puitteissa. Tällä tavalla Kela pyrkii omalta osaltaan vastaamaan siihen kuntoutustarpeeseen, joka yleensä lisääntyy iän myötä. Ikääntyvän väestön toimintakyvyn ylläpitäminen on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta tärkeää. Riittävä toimintakyky mahdollistaa omatoimisuuden ja selviytymisen kotona, ja samalla se vähentää pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta ja kustannuksia.
Kelan ikäihmisille kohdennettu kuntoutus toteutetaan lähinnä yksilöllisinä kuntoutusjaksoina sekä kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseina. Kurssimuotoista kuntoutusta kohdennetaan mm. aivohalvaus-, syöpä- ja sydänsairauksista kärsiville sekä tuki- ja liikuntaelinsairaille. Kursseja järjestetään myös reuma-, hengityselin- ja neurologisista sairauksista kärsiville.
Vuonna 2008 Kelan kuntoutuspalvelujen saajista 3 500 henkilöä oli yli 64-vuotiaita. Heidän kuntoutuksesta aiheutuneet kustannukset olivat yhteensä 7 milj. euroa. ´
Kela vanhusväestön kuntoutuksen kehittäjänä
Kuntoutuksen tulisi vastata niihin tarpeisiin, joita asiakkaat ja yhteiskunta sille asettavat. Minkälaista kuntoutusta vanhukset ja ikäihmiset tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa? Vielä työelämässä olevien ikääntyvien kuntoutustarpeet ovat erilaisia kuin jo työuransa päättäneiden vanhusten. Näihin kysymyksiin Kela pyrkii hakemaan vastausta mm. kohdentamalla kuntoutusvaroja myös tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Kelan kuntoutuksen yhtenä vahvuutena pidetäänkin laajaa tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä.
Geriatrista kuntoutusta Kela on kehittänyt vuodesta 2000 alkaen. Hankkeessa on kehitetty ikäihmisten erilaisia kurssimalleja ja tehty vaikuttavuustutkimusta. Alustavien tutkimustulosten pohjalta hanketta monipuolistetaan erilaisiin uusiin kokeiluihin. Kehittämishankkeissa vaikuttaviksi todettuja ikäihmisten kuntoutusmuotoja pyritään siirtämään vakiintuneeksi harkinnanvaraisen kuntoutuksen toiminnaksi.
Lähtökohtana ovat sellaiset kohde- ja sairausryhmät, joiden tarpeeseen Kelan katsotaan voivan pystyä vastaamaan. Tällöin tavoitteena on estää toimintakyvyn heikkenemistä niin, että vanhus pystyy selviytymään kotona mahdollisimman pitkään. Kyseessä olisi tällöin moniammatillisen työryhmän toteuttama vaativa laitos- ja avokuntoutus. Keskeisiä Kelalle kuuluvia sairausryhmiä voisivat olla esimerkiksi aivohalvaus, Parkinsonin tauti, muut neurologiset sairaudet, sydänsairaudet ja tuki- ja liikuntaelin sairaudet. Lisäksi tulee kohentaa ikääntyneiden omaishoitajien toimintakykyä ja estää heidän syrjäytymistään.
Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Kelan tutkimusosaston, eri yliopistojen ja palveluntuottajien kanssa. Tulevina vuosina tavoitteena on kehittää mm. suuressa laitostumis- ja kaatumisriskissä olevien dementoituneiden potilaiden ja heidän omaistensa avokuntoutusta, iäkkäiden aivohalvauspotilaiden tehostettua kädenkuntoutusta ja painokevennettyä kävelykuntoutusta, aktivoivaa fysioterapiaa aviohalvauspotilaille sekä vaikuttavuuden arviointia.
Haasteita riittää
Kela on omalta osaltaan pyrkinyt lainsäädännön asettamissa puitteissa huolehtimaan myös vanhusten, eläkkeellä ja työelämästä poissaolevien kuntoutuksesta. Tähän on päästy suuntaamalla resursseja tietoisesti myös ikääntyneiden ja vanhusten kuntoutukseen. Tavoitteena on auttaa näiden ihmisten selviytymistä oman elämänsä sekä yhteiskunnan heille asettamista vaatimuksista nyt ja tulevaisuudessa.
Kela on esittänyt Kehittämisohjelmassaan ja myös sosiaaliturvan uudistamista selvittävälle Sata-komitealle vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen ikärajan nostamista.
Kuntoutuminen, kuten moni muukin asia, on myös ihmisen oman tahdon asia. Parhaimmatkaan laitteet tai sitkeinkään ulkopuolinen hoputus ei auta, jos omaa halua ja motivaatiota ei löydy. Motivaation syntyyn vaikuttaa ratkaisevasti lähipiirin suhtautuminen. Kannustusta, uskoa ja aikaa tarvitaan paljon.
Kuntoutuksen Kehittämisohjelmassa 2015 on visioitu Kelan kuntoutuksen tulevaisuutta. Yhtenä tavoitteena on, että Kelan järjestämä kuntoutus nähdään tärkeänä sosiaalisena investointina ja että kuntoutuspalvelut tukevat työelämään ja yhteiskuntaan osallistumista sekä arjessa selviytymistä. Ennen kaikkea toivomme, että kuntoutus olisi sitä tarvitsevalle – tie parempaan elämään!
Jorma Huuhtanen
Kela
Pääjohtaja
Vanhustenviikon teema vuonna 2009 oli kuntoutus.
Huuhtasen puhe pidettiin 10.10. Vantaalla Vanhustenpäivän juhlassa.
Kansaneläkelaitos, Kela, perustettiin vuonna 1937. Aluksi se oli nimensä mukaisesti eläkelaitos, joka huolehti pelkästään kansaneläkkeiden maksamisesta. Vähitellen toiminta laajentui. Tänä päivänä Kela on monipuolinen sosiaaliturvan palvelutalo, joka huolehtii Suomessa asuvien sosiaaliturvasta eri elämäntilanteissa. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita. Myös ulkomailla asuvat voivat kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin ja saada Kelalta etuuksia.
Kelan toiminta-ajatus on Elämässä mukana – muutoksissa tukena. Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä. Toimintamme ohjaavia arvoja ovat ihmistä arvostava, osaava, uudistuva ja yhteistyökykyinen.
Päätehtävämme on huolehtia sosiaaliturvaa koskevan lainsäädännön toimeenpanosta. Yhteensä hoidettavanamme on yli 100 erilaista etuutta.
Kela on sosiaalietuuksia myöntäessään lainsäädännön toimeenpanija. Lait säätää eduskunta. Silti kansalainen usein katsoo, että on Kelan syy, jos hänen hakemuksensa hylätään tai esimerkiksi korvaus lääkärinpalkkiosta on kovin pieni. Vaikka etuuden hakijan näkökulmasta hylkäävä päätös voi tuntua epäoikeudenmukaiselta, toimeenpanijalle oikeudenmukaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että kansalaisia kohdellaan tasapuolisesti ja ratkaisukäytäntö on yhdenmukaista.
Kela ikäihmisten ja vanhusten kuntouttajana
Väestömme ikääntyminen, eliniän pidentyminen ja eläkkeelle siirtyminen ovat suuri haaste myös sosiaaliturvalle. Vanhusten määrän kasvu lisää hoivan ja kuntoutuksen tarvetta. Tämä merkitsee haastetta vanhusten omatoimisuuden, aktiivisuuden ja toimintakyvyn turvaamiselle. Ratkaisevaa onkin, miten kuntoutuksella ja muilla tukitoimilla voidaan ylläpitää ja edistää ikääntyneiden toimintakykyä sekä tukea omaisistaan huolehtivien jaksamista.
Päävastuu ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä ja kuntoutuksesta on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolla, jossa kuntoutus on osa ikäihmisten hoitoa ja muita palveluja. Kuntoutuksen järjestämisessä eri tahojen välisellä yhteistyöllä on kuitenkin oleellinen merkitys. Yhteistyöstä on säädetty oma lakinsa.
Koska Kelan velvollisuus järjestää lääkinnällistä kuntoutusta koskee työikäisiä vaikeavammaisia, Kela järjestää ikäihmisten ja vanhusten lääkinnällistä kuntoutusta harkinnanvaraisena kuntoutuksena eduskunnan hyväksymän määrärahan puitteissa. Tällä tavalla Kela pyrkii omalta osaltaan vastaamaan siihen kuntoutustarpeeseen, joka yleensä lisääntyy iän myötä. Ikääntyvän väestön toimintakyvyn ylläpitäminen on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta tärkeää. Riittävä toimintakyky mahdollistaa omatoimisuuden ja selviytymisen kotona, ja samalla se vähentää pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta ja kustannuksia.
Kelan ikäihmisille kohdennettu kuntoutus toteutetaan lähinnä yksilöllisinä kuntoutusjaksoina sekä kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseina. Kurssimuotoista kuntoutusta kohdennetaan mm. aivohalvaus-, syöpä- ja sydänsairauksista kärsiville sekä tuki- ja liikuntaelinsairaille. Kursseja järjestetään myös reuma-, hengityselin- ja neurologisista sairauksista kärsiville.
Vuonna 2008 Kelan kuntoutuspalvelujen saajista 3 500 henkilöä oli yli 64-vuotiaita. Heidän kuntoutuksesta aiheutuneet kustannukset olivat yhteensä 7 milj. euroa. ´
Kela vanhusväestön kuntoutuksen kehittäjänä
Kuntoutuksen tulisi vastata niihin tarpeisiin, joita asiakkaat ja yhteiskunta sille asettavat. Minkälaista kuntoutusta vanhukset ja ikäihmiset tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa? Vielä työelämässä olevien ikääntyvien kuntoutustarpeet ovat erilaisia kuin jo työuransa päättäneiden vanhusten. Näihin kysymyksiin Kela pyrkii hakemaan vastausta mm. kohdentamalla kuntoutusvaroja myös tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Kelan kuntoutuksen yhtenä vahvuutena pidetäänkin laajaa tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä.
Geriatrista kuntoutusta Kela on kehittänyt vuodesta 2000 alkaen. Hankkeessa on kehitetty ikäihmisten erilaisia kurssimalleja ja tehty vaikuttavuustutkimusta. Alustavien tutkimustulosten pohjalta hanketta monipuolistetaan erilaisiin uusiin kokeiluihin. Kehittämishankkeissa vaikuttaviksi todettuja ikäihmisten kuntoutusmuotoja pyritään siirtämään vakiintuneeksi harkinnanvaraisen kuntoutuksen toiminnaksi.
Lähtökohtana ovat sellaiset kohde- ja sairausryhmät, joiden tarpeeseen Kelan katsotaan voivan pystyä vastaamaan. Tällöin tavoitteena on estää toimintakyvyn heikkenemistä niin, että vanhus pystyy selviytymään kotona mahdollisimman pitkään. Kyseessä olisi tällöin moniammatillisen työryhmän toteuttama vaativa laitos- ja avokuntoutus. Keskeisiä Kelalle kuuluvia sairausryhmiä voisivat olla esimerkiksi aivohalvaus, Parkinsonin tauti, muut neurologiset sairaudet, sydänsairaudet ja tuki- ja liikuntaelin sairaudet. Lisäksi tulee kohentaa ikääntyneiden omaishoitajien toimintakykyä ja estää heidän syrjäytymistään.
Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Kelan tutkimusosaston, eri yliopistojen ja palveluntuottajien kanssa. Tulevina vuosina tavoitteena on kehittää mm. suuressa laitostumis- ja kaatumisriskissä olevien dementoituneiden potilaiden ja heidän omaistensa avokuntoutusta, iäkkäiden aivohalvauspotilaiden tehostettua kädenkuntoutusta ja painokevennettyä kävelykuntoutusta, aktivoivaa fysioterapiaa aviohalvauspotilaille sekä vaikuttavuuden arviointia.
Haasteita riittää
Kela on omalta osaltaan pyrkinyt lainsäädännön asettamissa puitteissa huolehtimaan myös vanhusten, eläkkeellä ja työelämästä poissaolevien kuntoutuksesta. Tähän on päästy suuntaamalla resursseja tietoisesti myös ikääntyneiden ja vanhusten kuntoutukseen. Tavoitteena on auttaa näiden ihmisten selviytymistä oman elämänsä sekä yhteiskunnan heille asettamista vaatimuksista nyt ja tulevaisuudessa.
Kela on esittänyt Kehittämisohjelmassaan ja myös sosiaaliturvan uudistamista selvittävälle Sata-komitealle vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen ikärajan nostamista.
Kuntoutuminen, kuten moni muukin asia, on myös ihmisen oman tahdon asia. Parhaimmatkaan laitteet tai sitkeinkään ulkopuolinen hoputus ei auta, jos omaa halua ja motivaatiota ei löydy. Motivaation syntyyn vaikuttaa ratkaisevasti lähipiirin suhtautuminen. Kannustusta, uskoa ja aikaa tarvitaan paljon.
Kuntoutuksen Kehittämisohjelmassa 2015 on visioitu Kelan kuntoutuksen tulevaisuutta. Yhtenä tavoitteena on, että Kelan järjestämä kuntoutus nähdään tärkeänä sosiaalisena investointina ja että kuntoutuspalvelut tukevat työelämään ja yhteiskuntaan osallistumista sekä arjessa selviytymistä. Ennen kaikkea toivomme, että kuntoutus olisi sitä tarvitsevalle – tie parempaan elämään!
Jorma Huuhtanen
Kela
Pääjohtaja
Vanhustenviikon teema vuonna 2009 oli kuntoutus.
Huuhtasen puhe pidettiin 10.10. Vantaalla Vanhustenpäivän juhlassa.
perjantai 16. lokakuuta 2009
Elokuvan avulla kohti korkeuksia
Huumori ei katoa ihmisestä vanhetessakaan. Sen sain taas huomata, kun olin Katriinan sairaalassa valokuvaamassa ikäihmisiä. Vaikka olisi vanha ja sairas, kyky nähdä asioita huumorin höystämänä säilyy loppuun asti. Kerran huumorintajuinen, aina huumorintajuinen.
Asia sai vahvistusta yhtenä iltana, kun kävin 5-vuotiaan tyttäreni kanssa elokuvassa katsomassa animaation Up - kohti korkeuksia. Vaikka animaatiot leimataan helposti lastenelokuviksi, oli tämä eilinen kyllä myös jotain ihan muuta.
Pete Docterin ohjaama komedia kertoo 78-vuotiaasta ilmapallokauppiaasta Carl Fredricksenistä. Lapsuudestaan asti seikkailemista rakastanut mies on aina haaveillut suuresta seikkailusta, jonka jonain päivänä toteuttaisi. Talon purku-uhan alla ja vanhainkodin jo kutsuessa mies kiinnittää taloonsa tuhatmäärin ilmapalloja ja pakenee lentäen Etelä-Amerikkaan. Hyvän matkaa leijailtuaan käy ilmi, että mukaan on ängennyt myös hänen pahin painajaisensa: avulias ja sinisilmäinen pieni partiopoika Russell, joka haluaa auttaa vanhaa miestä saadakseen vain yhden puuttuvan partiomerkin.
Elokuvan tarina on omalla tavallaan lempeä kuvaus vanhan ihmisen halusta toteuttaa unelmiaan. Filmi on myös hauska vaikka mies ehtii kokea monia traagisia asioita, kuten lapsettomuutta ja rakastamansa vaimon kuoleman. Huumorilla ja sinnikkyydellä hän kuitenkin saavuttaa suuren unelmansa - vaikka eihän elämässä mikään yleensä mene niin kuin on suunnitellut. Ikävistä yllätyksistä pääsee kuitenkin helpommin yli, jos osaa vähän nauraa itselleenkin.
On melkein sääli pudottaa ajatukset hyvästä elokuvasta kaupungin strategiatyöhön. Elokuvan asenne tarjoaa kuitenkin kosolti aineksia siihen, miten ikääntyvään ihmiseen kannattaa suhtautua. On tärkeää, että voimme tukea haaveilua ja jopa toteuttaa niitä vielä viimeisinäkin elinvuosina. Vaikkei muuten, niin vaikka tarjoamalla päivittäin lasin konjakkia saattohoito-osastolla. Tai käymällä juuri nyt elokuvissa.
Elina Kinnunen
Viestintäpäällikkö
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala
Asia sai vahvistusta yhtenä iltana, kun kävin 5-vuotiaan tyttäreni kanssa elokuvassa katsomassa animaation Up - kohti korkeuksia. Vaikka animaatiot leimataan helposti lastenelokuviksi, oli tämä eilinen kyllä myös jotain ihan muuta.
Pete Docterin ohjaama komedia kertoo 78-vuotiaasta ilmapallokauppiaasta Carl Fredricksenistä. Lapsuudestaan asti seikkailemista rakastanut mies on aina haaveillut suuresta seikkailusta, jonka jonain päivänä toteuttaisi. Talon purku-uhan alla ja vanhainkodin jo kutsuessa mies kiinnittää taloonsa tuhatmäärin ilmapalloja ja pakenee lentäen Etelä-Amerikkaan. Hyvän matkaa leijailtuaan käy ilmi, että mukaan on ängennyt myös hänen pahin painajaisensa: avulias ja sinisilmäinen pieni partiopoika Russell, joka haluaa auttaa vanhaa miestä saadakseen vain yhden puuttuvan partiomerkin.
Elokuvan tarina on omalla tavallaan lempeä kuvaus vanhan ihmisen halusta toteuttaa unelmiaan. Filmi on myös hauska vaikka mies ehtii kokea monia traagisia asioita, kuten lapsettomuutta ja rakastamansa vaimon kuoleman. Huumorilla ja sinnikkyydellä hän kuitenkin saavuttaa suuren unelmansa - vaikka eihän elämässä mikään yleensä mene niin kuin on suunnitellut. Ikävistä yllätyksistä pääsee kuitenkin helpommin yli, jos osaa vähän nauraa itselleenkin.
On melkein sääli pudottaa ajatukset hyvästä elokuvasta kaupungin strategiatyöhön. Elokuvan asenne tarjoaa kuitenkin kosolti aineksia siihen, miten ikääntyvään ihmiseen kannattaa suhtautua. On tärkeää, että voimme tukea haaveilua ja jopa toteuttaa niitä vielä viimeisinäkin elinvuosina. Vaikkei muuten, niin vaikka tarjoamalla päivittäin lasin konjakkia saattohoito-osastolla. Tai käymällä juuri nyt elokuvissa.
Elina Kinnunen
Viestintäpäällikkö
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala
perjantai 2. lokakuuta 2009
Viksu lähtee kiertueelle
Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma Viksu jalkautuu vantaalaisten pariin loka-marraskuussa. Viksun virkamiehet esittelevät ohjelman runkoa Vanhusten viikolla 6.10. kello 13-15 Seurakuntien talon auditoriossa Tikkurilassa ja torstaina 8.10. kello 13-15 Kinomyyrissä Myyrmäessä. Kuntalaisia toivotaan paikan päälle kuulemaan Viksusta enemmän, osallistumaan suunnitteluun ja kommentoimaan jo tehtyä.
Lokakuun alusta lähtien Viksua esitellään myös aluetoimikunnille. Hakunilan aluetoimikunnan kokouksen kuntalaisille avoin osuus alkaa 7.10. kello 18 Hakunilan yläkoululla. Samana päivänä Viksua esitellään Korson aluetoimikunnassa. Kuntalaisille avoin osuus Lumossa alkaa kello 18.30. Muihin aluetoimikuntiin Viksu-kiertue rantautuu marraskuussa.
Kaikkien asiaksi
Viksun tarkoitus on muuttaa ikäihmisten hyvinvointi kaikkien asiaksi perinteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi. Viksun keskiössä on ikäihminen ja hänen läheisensä. Alkuvuoden aikana Viksu on jo saanut "keihäänkärkiä". Näitä keihäänkärkiä ovat Osaaminen, tieto ja asenteet, Elämänmakuinen asuminen, Esteettömyys, Ennaltaehkäisy, Teknologian hyödyntäminen ja Verkostoitunut toimintatapa.
Käytännössä keihäänkärjet voivat tarkoittaa muun muassa ikäihmisten omien voimavarojen parempaa hyödyntämistä tai asumisen muotoilua sellaiseksi, että ikäihminen voi asua samassa paikassa, vaikka palvelutarve muuttuisi.
Viksuun on edelleen mahdollista vaikuttaa myös netissä osoitteessa: www.vantaa.fi/viksu. Sieltä löytyy Viksuun liittyvää materiaalia sekä Viksun tueksi perustettu Viksu-blogi, johon toivotaan lisää kirjoittajia ja kommentoijia.
Viksu pähkinänkuoressa:
- Viksu määrittelee kaupunkitasoiset linjaukset ikäihmisten hyvinvoinnin ja palvelujen turvaamiseksi
- Viksu on konkreettinen toimeenpanosuunnitelma siitä, mitä linjaukset tarkoittavat käytännössä
- Suunnitelman lähtökohta on kolmatta tai neljättä ikäänsä elävien kuntalaisten tarpeet, voimavarat sekä paikalliset olot
- Toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti
- Ohjelma kootaan vuoden 2009 aikana
Miksi Viksu?
- Vantaa on Suomen yksi nopeinten vanhenevista kunnista
- Heikkenevän kuntatalouden aikana tarvitaan yhteistä tahtoa palvelujen järjestämisessä
- Yhtä vanhuutta ei enää ole
Lokakuun alusta lähtien Viksua esitellään myös aluetoimikunnille. Hakunilan aluetoimikunnan kokouksen kuntalaisille avoin osuus alkaa 7.10. kello 18 Hakunilan yläkoululla. Samana päivänä Viksua esitellään Korson aluetoimikunnassa. Kuntalaisille avoin osuus Lumossa alkaa kello 18.30. Muihin aluetoimikuntiin Viksu-kiertue rantautuu marraskuussa.
Kaikkien asiaksi
Viksun tarkoitus on muuttaa ikäihmisten hyvinvointi kaikkien asiaksi perinteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi. Viksun keskiössä on ikäihminen ja hänen läheisensä. Alkuvuoden aikana Viksu on jo saanut "keihäänkärkiä". Näitä keihäänkärkiä ovat Osaaminen, tieto ja asenteet, Elämänmakuinen asuminen, Esteettömyys, Ennaltaehkäisy, Teknologian hyödyntäminen ja Verkostoitunut toimintatapa.
Käytännössä keihäänkärjet voivat tarkoittaa muun muassa ikäihmisten omien voimavarojen parempaa hyödyntämistä tai asumisen muotoilua sellaiseksi, että ikäihminen voi asua samassa paikassa, vaikka palvelutarve muuttuisi.
Viksuun on edelleen mahdollista vaikuttaa myös netissä osoitteessa: www.vantaa.fi/viksu. Sieltä löytyy Viksuun liittyvää materiaalia sekä Viksun tueksi perustettu Viksu-blogi, johon toivotaan lisää kirjoittajia ja kommentoijia.
Viksu pähkinänkuoressa:
- Viksu määrittelee kaupunkitasoiset linjaukset ikäihmisten hyvinvoinnin ja palvelujen turvaamiseksi
- Viksu on konkreettinen toimeenpanosuunnitelma siitä, mitä linjaukset tarkoittavat käytännössä
- Suunnitelman lähtökohta on kolmatta tai neljättä ikäänsä elävien kuntalaisten tarpeet, voimavarat sekä paikalliset olot
- Toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti
- Ohjelma kootaan vuoden 2009 aikana
Miksi Viksu?
- Vantaa on Suomen yksi nopeinten vanhenevista kunnista
- Heikkenevän kuntatalouden aikana tarvitaan yhteistä tahtoa palvelujen järjestämisessä
- Yhtä vanhuutta ei enää ole
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Huolestunut seniori soitti minulle
Viime tiistaina minulle soitti huolestunut ikäihminen. Utrion kuolemanpilleri kannanotto oli kuohuttanut hänen mieltään: "Miten koviksi suomalaisten asenteet vanhuuteen ja vanhenemiseen ovatkaan tulleet".
Keskustelimme tästä asenteiden muutoksesta. Rouva oli tehnyt elämäntyönsä sairaanhoitajana. Löysimme nopeasti yhteisiä näkökulmia. Olen työssäni Vantaan Ikääntymispoliittisen ohjelmaryhmän sihteeri ja siinä on kiinnitetty paljon huomiota vanhuksiin kohdistuviin kielteisiin asenteisiin. Meitä yhdisti ajatus kaikenlaisen elämän kokemisesta rikkautena. Olen työskennellyt aikaisemmassa työvaiheissani työskennellyt vanhainkodin johtajana ja puhelinkeskustelussa ajatukseni palasivat vanhainkotiin.
Vanhainkoti on täynnä elämää…..
Työskennellessäni vanhainkodissa lukioikäinen tyttäreni vieraili siellä ja kierteli mukanani eri osastoilla tavaten henkilökuntaa ja vanhuksia. Kun palasimme kierrokselta, hän totesi. että vanhainkoti on elämää täynnä. Näinhän se on. Vanhainkodissa oli sata asukasta ja heidän keski-ikänsä oli siinä 85 ikävuoden kieppeillä - siis 850 vuotta elettyä elämää. Elämäntarinoita ja kokemuksia valtava määrä.
Nevanlinnan oivallisen hienossa Marie-kirjassa on kuvattu vanhainkodin asukkaan sisäistä todellisuutta, lipumista ajattomuudessa, menneisyydessä ja nykyhetkessä risteillen. Vanhainkodin asukas kantaa mukanaan lapsuuttaan, nuoruuttaan, perhettään, ystäviään - kaikkena mitä hänen elämäntarinaansa sisältyy.
Marielle vanhainkodin vihreä Martelan sohva ei ollut vihreä Martelan sohva, vaan lapsuuden teehuoneen samettiverho. Muistoja tulvi aina kun hän istui tuolla vihreällä sohvalla. Lähihoitaja Leena ei ollut hänelle Leena, vaan toi hänen ajatuksiinsa naapurin tytön, jonka kanssa hän kulki nuoruutensa kesäiltoja meren rannan kahviloissa.
Totesimme puhelinkeskustelussamme, kuinka elämän sisäinen kokeminen on merkityksellistä.
…. vai kuolemaa
Vanhainkodissa saatetaan ihminen viimeisen sillan yli. Tämä tekee työstä hyvin ainutlaatuista. On poikkeuksellista saada olla niin lähellä haurasta elämää aivan sen viimeisissä vaiheissa. Ulkoapäin katsellen voisi nähdä elämästä luopumisen ja sairauden tuoman haurauden ankeana tai luotaan työntävänä, jopa pelottavanakin asiana.
Vanhainkodin johtajana sain nähdä sen erityisen ammattitaidon, joka hoitajilla on. He pystyvät hyvin herkästi huomaamaan kunkin vanhuksen yksilölliset mielialan vaihtelut ja persoonalliset ominaisuudet. Samoin heillä oli erityinen taito saada yhteys sellaiseenkin vanhukseen, joka on jo huomattavan paljon menettänyt muistiaan ja aistejaan.
Yhteys vanhukseen tällaisessa elämän vaiheessa on hyvin hienoviritteinen asia. Se ilmenee reagointina kosketukseen, pieninä ilmeinä silmien ja suun ympärillä, hentoina kuiskauksina. Vanhainkotien hoitajilla on kyky työskennellä näin. Valtaosa tästä ammattitaidosta ei ole erillinen toimenpide, vaan se on tapa löytää yhteys asukkaaseen eri tilanteissa.
Oli miellyttävä keskustella kanssasi. Kiitos soitosta.
Anne Aaltio
Vantaan Ikääntymispoliittisen ohjelmaryhmän sihteeri
Ex-vanhainkodin johtaja
Keskustelimme tästä asenteiden muutoksesta. Rouva oli tehnyt elämäntyönsä sairaanhoitajana. Löysimme nopeasti yhteisiä näkökulmia. Olen työssäni Vantaan Ikääntymispoliittisen ohjelmaryhmän sihteeri ja siinä on kiinnitetty paljon huomiota vanhuksiin kohdistuviin kielteisiin asenteisiin. Meitä yhdisti ajatus kaikenlaisen elämän kokemisesta rikkautena. Olen työskennellyt aikaisemmassa työvaiheissani työskennellyt vanhainkodin johtajana ja puhelinkeskustelussa ajatukseni palasivat vanhainkotiin.
Vanhainkoti on täynnä elämää…..
Työskennellessäni vanhainkodissa lukioikäinen tyttäreni vieraili siellä ja kierteli mukanani eri osastoilla tavaten henkilökuntaa ja vanhuksia. Kun palasimme kierrokselta, hän totesi. että vanhainkoti on elämää täynnä. Näinhän se on. Vanhainkodissa oli sata asukasta ja heidän keski-ikänsä oli siinä 85 ikävuoden kieppeillä - siis 850 vuotta elettyä elämää. Elämäntarinoita ja kokemuksia valtava määrä.
Nevanlinnan oivallisen hienossa Marie-kirjassa on kuvattu vanhainkodin asukkaan sisäistä todellisuutta, lipumista ajattomuudessa, menneisyydessä ja nykyhetkessä risteillen. Vanhainkodin asukas kantaa mukanaan lapsuuttaan, nuoruuttaan, perhettään, ystäviään - kaikkena mitä hänen elämäntarinaansa sisältyy.
Marielle vanhainkodin vihreä Martelan sohva ei ollut vihreä Martelan sohva, vaan lapsuuden teehuoneen samettiverho. Muistoja tulvi aina kun hän istui tuolla vihreällä sohvalla. Lähihoitaja Leena ei ollut hänelle Leena, vaan toi hänen ajatuksiinsa naapurin tytön, jonka kanssa hän kulki nuoruutensa kesäiltoja meren rannan kahviloissa.
Totesimme puhelinkeskustelussamme, kuinka elämän sisäinen kokeminen on merkityksellistä.
…. vai kuolemaa
Vanhainkodissa saatetaan ihminen viimeisen sillan yli. Tämä tekee työstä hyvin ainutlaatuista. On poikkeuksellista saada olla niin lähellä haurasta elämää aivan sen viimeisissä vaiheissa. Ulkoapäin katsellen voisi nähdä elämästä luopumisen ja sairauden tuoman haurauden ankeana tai luotaan työntävänä, jopa pelottavanakin asiana.
Vanhainkodin johtajana sain nähdä sen erityisen ammattitaidon, joka hoitajilla on. He pystyvät hyvin herkästi huomaamaan kunkin vanhuksen yksilölliset mielialan vaihtelut ja persoonalliset ominaisuudet. Samoin heillä oli erityinen taito saada yhteys sellaiseenkin vanhukseen, joka on jo huomattavan paljon menettänyt muistiaan ja aistejaan.
Yhteys vanhukseen tällaisessa elämän vaiheessa on hyvin hienoviritteinen asia. Se ilmenee reagointina kosketukseen, pieninä ilmeinä silmien ja suun ympärillä, hentoina kuiskauksina. Vanhainkotien hoitajilla on kyky työskennellä näin. Valtaosa tästä ammattitaidosta ei ole erillinen toimenpide, vaan se on tapa löytää yhteys asukkaaseen eri tilanteissa.
Oli miellyttävä keskustella kanssasi. Kiitos soitosta.
Anne Aaltio
Vantaan Ikääntymispoliittisen ohjelmaryhmän sihteeri
Ex-vanhainkodin johtaja
torstai 17. syyskuuta 2009
Ikäihmisiin on syytä satsata
Olen saanut muutaman viikon ajan seurata terveydenhoitajan työtä seniorineuvolassa Hakunilassa, jossa joitakin vuosia on kutsuttu vantaalaisia 75-vuotiaita terveystapaamisiin. Syksyllä 2009 terveystapaamisten asiakaspiiri laajentuu omaishoitajiin. Tällä hetkellä seniorineuvolassa toimii yksi terveydenhoitaja.
Olen huomannut, että nämä tapaamiset ovat olleet erittäin tärkeitä: seniorit eivät välttämättä ole tietoisia korkeista verenpaineistaan ja -sokereistaan, luuston kunnosta, Kelan etuisuuksista, esimerkiksi eläkkeensaajan hoitotuesta, tarjolla olevasta ryhmätoiminnasta ym.
Asiakkaan kanssa pyritään löytämään keinoja, miten hän itse voi vaikuttaa terveyden edistämiseensä ja saada siten lisää hyviä elinvuosia. Lääkärit tekevät hyvin arvokasta työtä, mutta heidän aikansa ei yksin riitä asiakkaan kokonaisvaltaiseen terveyden kartoittamiseen.
Siksi seniorineuvolan työtä tarvitaan ja lääkärit hyötyisivät seniorineuvolan kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Lääkäreiltä myös säästyisi aikaa, kun he voisivat keskittyä vastaanotollaan asiakkaan olennaiseen asiaan. Myös yhteiskunta säästää rahaa, kun iäkkäät voivat terveemmin ja pärjäävät pidemmän aikaa kotona.
Mielestäni nämä terveystarkastukset olisi syytä aloittaa jo 65-vuotiaina, ja tapaamiset voisivat tapahtua vuosittain, toki asiakkaalle vapaaehtoisina. Mitä aikaisemmin terveystapaamiset aloitetaan, sitä varhaisemmassa vaiheessa voidaan vaikuttaa tuleviin elinvuosiin ja terveisiin elämäntapoihin, tapaturmien estoon sekä luuston haurastumiseen.
Kaikki ihmiset kun eivät elä 75-vuotiaiksi, ikään, jolloin tällä hetkellä asiakkaita on terveystapaamisiin kutsuttu! Terveystarkastuksissa löytyvät myös yksinäiset ja masentuneet henkilöt, joiden kanssa keskustellaan kaupungin tarjoamista harrastus- ja virkistystoiminnasta.
Moni terveystarkastuksessa käynyt on ollut hyvin tyytyväinen terveystarkastuksiin ja pitänyt niitä tarpeellisina, osa mennyt jatkotutkimuksiin ja saanut vaivoillensa tarpeellisen hoidon, tai saanut uusia ystäviä uudesta harrastuksesta. Parhaassa tapauksessa seniorineuvola työskentelisi moniammatillisessa yhteistyössä esimerkiksi fysioterapeuttien ja lääkärien kanssa.
Olen ihmetellyt suuresti sitä, että Vantaalla ei toimi kaikille avointa päiväkeskusta, niin kuin esimerkiksi Helsingin Kampissa. Ikäihmisille tulisi järjestää keskus, jossa olisi esimerkiksi ruokala, uimahalli, liikuntasali ja ryhmätiloja. Olisi paikka minne mennä viettämään päivää, syödä monipuolinen lämmin ateria edulliseen hintaan; kaikki kun eivät syö lämmintä ruokaa päivittäin tai yksin asuessa ei tule ruokaa paljon itse laitettua.
Seniorikeskuksessa saisi juttukavereita, sekä pystyisi vaikuttamaan omaan fyysiseen tai mielen terveyteen esimerkiksi osallistumalla ohjattuun liikunta- tai käsityöryhmään. Vaikka seniorikeskus maksaisi yhteiskunnalle, uskon, että se maksaisi itsensä monin verran takaisin.
Eläkeikä voi olla antoisaa ja rikasta aikaa. Soisin jokaiselle maamme eläkeläiselle hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan terveyteensä ja nauttia täysillä eläkepäivistä!
Leena Pohjonen
Terveydenhoitajaopiskelija
Laurea-ammattikorkeakoulu
Olen huomannut, että nämä tapaamiset ovat olleet erittäin tärkeitä: seniorit eivät välttämättä ole tietoisia korkeista verenpaineistaan ja -sokereistaan, luuston kunnosta, Kelan etuisuuksista, esimerkiksi eläkkeensaajan hoitotuesta, tarjolla olevasta ryhmätoiminnasta ym.
Asiakkaan kanssa pyritään löytämään keinoja, miten hän itse voi vaikuttaa terveyden edistämiseensä ja saada siten lisää hyviä elinvuosia. Lääkärit tekevät hyvin arvokasta työtä, mutta heidän aikansa ei yksin riitä asiakkaan kokonaisvaltaiseen terveyden kartoittamiseen.
Siksi seniorineuvolan työtä tarvitaan ja lääkärit hyötyisivät seniorineuvolan kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Lääkäreiltä myös säästyisi aikaa, kun he voisivat keskittyä vastaanotollaan asiakkaan olennaiseen asiaan. Myös yhteiskunta säästää rahaa, kun iäkkäät voivat terveemmin ja pärjäävät pidemmän aikaa kotona.
Mielestäni nämä terveystarkastukset olisi syytä aloittaa jo 65-vuotiaina, ja tapaamiset voisivat tapahtua vuosittain, toki asiakkaalle vapaaehtoisina. Mitä aikaisemmin terveystapaamiset aloitetaan, sitä varhaisemmassa vaiheessa voidaan vaikuttaa tuleviin elinvuosiin ja terveisiin elämäntapoihin, tapaturmien estoon sekä luuston haurastumiseen.
Kaikki ihmiset kun eivät elä 75-vuotiaiksi, ikään, jolloin tällä hetkellä asiakkaita on terveystapaamisiin kutsuttu! Terveystarkastuksissa löytyvät myös yksinäiset ja masentuneet henkilöt, joiden kanssa keskustellaan kaupungin tarjoamista harrastus- ja virkistystoiminnasta.
Moni terveystarkastuksessa käynyt on ollut hyvin tyytyväinen terveystarkastuksiin ja pitänyt niitä tarpeellisina, osa mennyt jatkotutkimuksiin ja saanut vaivoillensa tarpeellisen hoidon, tai saanut uusia ystäviä uudesta harrastuksesta. Parhaassa tapauksessa seniorineuvola työskentelisi moniammatillisessa yhteistyössä esimerkiksi fysioterapeuttien ja lääkärien kanssa.
Olen ihmetellyt suuresti sitä, että Vantaalla ei toimi kaikille avointa päiväkeskusta, niin kuin esimerkiksi Helsingin Kampissa. Ikäihmisille tulisi järjestää keskus, jossa olisi esimerkiksi ruokala, uimahalli, liikuntasali ja ryhmätiloja. Olisi paikka minne mennä viettämään päivää, syödä monipuolinen lämmin ateria edulliseen hintaan; kaikki kun eivät syö lämmintä ruokaa päivittäin tai yksin asuessa ei tule ruokaa paljon itse laitettua.
Seniorikeskuksessa saisi juttukavereita, sekä pystyisi vaikuttamaan omaan fyysiseen tai mielen terveyteen esimerkiksi osallistumalla ohjattuun liikunta- tai käsityöryhmään. Vaikka seniorikeskus maksaisi yhteiskunnalle, uskon, että se maksaisi itsensä monin verran takaisin.
Eläkeikä voi olla antoisaa ja rikasta aikaa. Soisin jokaiselle maamme eläkeläiselle hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan terveyteensä ja nauttia täysillä eläkepäivistä!
Leena Pohjonen
Terveydenhoitajaopiskelija
Laurea-ammattikorkeakoulu
torstai 10. syyskuuta 2009
Tervetuloa Seniorpolikseemme
Seniorpoliksemme kehittää ja testaa senioreille tarkoitettuja palveluita ja tuotteita. Esimerkkinä asumis-, koulutus-, virkistys- ja hoivapalvelut. Seniorpolis siis auttaa senioreita heidän elämässään.
Seniorpolis myös koordinoi ja edistää muiden seniorihankkeiden toteutusta. Kehitämme myös hyvinvointialan liiketoimintaa. Uskomme, että Seniorpolis on edelläkävijä ikääntyvien tarpeiden huomioimisessa ja solmukohta seniorien asioiden edistämisessä. Haluamme rakentaa mukavaa elämää senioreille.
Seniorpolis koostuu kolmesta laajemmasta kokonaisuudesta, joiden toteuttamista vahvistimme vuoden 2009 alusta. Kyseessä ovat valmennuksen tarjoaminen hoiva-alan yrittäjille, Living lab -konseptin kehittäminen sekä virkistys-, harrastus-, elämys- ja matkailutoiminnan kehittäminen ja tarjoaminen senioreille.
Viime vuoden aikana huomasimme, että hoiva-alan yrittäjät olivat hyvin kiinnostuneita valmennuksesta. Tartuimme ajatukseen ja tarjoamme nykyisin valmennusta hoiva-alan yrittäjille. Valmennuksien tavoitteena on parantaa hoiva-alan yrittäjien osaamista ja liiketoiminnallista vahvuutta. Valmennuksina tarjoamme erilaisia täsmäkursseja, joissa opetetaan muun muassa talous- ja henkilöstöhallinnon asioita sekä tietysti senioreihin liittyviä asioita.
Living lab -konseptia kehitämme yhdessä Kainuussa esimerkiksi ammattikorkeakoulun ja yliopistokeskuksen kanssa. Living lab tarkoittaa aitoa ympäristöä, jossa voidaan testata ja kehittää erilaisia tuotteita ja palveluja. Ajatuksissamme on, että Ristijärvi olisi yksi osa Kainuun Living lab -ympäristöä.
Näiden kahden kokonaisuuden lisäksi Seniorpolis tarjoaa senioreille yhä enemmän tapahtumia. Järjestämme erilaisia infopäiviä muun muassa sairauksista ja tietysti puhtaasti virkistäviä tapahtumia, joissa seniorit voivat tavata toisiaan.
Lisätietoja hankkeestamme ja Ristijärven kunnasta löydätte Seniorpoliksen nettisivuilta: www.seniorpolis.com ja www.ristijarvi.fi.
Marika Kurth
Seniorpolis -hankkeen projektipäällikkö
Seniorpolis myös koordinoi ja edistää muiden seniorihankkeiden toteutusta. Kehitämme myös hyvinvointialan liiketoimintaa. Uskomme, että Seniorpolis on edelläkävijä ikääntyvien tarpeiden huomioimisessa ja solmukohta seniorien asioiden edistämisessä. Haluamme rakentaa mukavaa elämää senioreille.
Seniorpolis koostuu kolmesta laajemmasta kokonaisuudesta, joiden toteuttamista vahvistimme vuoden 2009 alusta. Kyseessä ovat valmennuksen tarjoaminen hoiva-alan yrittäjille, Living lab -konseptin kehittäminen sekä virkistys-, harrastus-, elämys- ja matkailutoiminnan kehittäminen ja tarjoaminen senioreille.
Viime vuoden aikana huomasimme, että hoiva-alan yrittäjät olivat hyvin kiinnostuneita valmennuksesta. Tartuimme ajatukseen ja tarjoamme nykyisin valmennusta hoiva-alan yrittäjille. Valmennuksien tavoitteena on parantaa hoiva-alan yrittäjien osaamista ja liiketoiminnallista vahvuutta. Valmennuksina tarjoamme erilaisia täsmäkursseja, joissa opetetaan muun muassa talous- ja henkilöstöhallinnon asioita sekä tietysti senioreihin liittyviä asioita.
Living lab -konseptia kehitämme yhdessä Kainuussa esimerkiksi ammattikorkeakoulun ja yliopistokeskuksen kanssa. Living lab tarkoittaa aitoa ympäristöä, jossa voidaan testata ja kehittää erilaisia tuotteita ja palveluja. Ajatuksissamme on, että Ristijärvi olisi yksi osa Kainuun Living lab -ympäristöä.
Näiden kahden kokonaisuuden lisäksi Seniorpolis tarjoaa senioreille yhä enemmän tapahtumia. Järjestämme erilaisia infopäiviä muun muassa sairauksista ja tietysti puhtaasti virkistäviä tapahtumia, joissa seniorit voivat tavata toisiaan.
Lisätietoja hankkeestamme ja Ristijärven kunnasta löydätte Seniorpoliksen nettisivuilta: www.seniorpolis.com ja www.ristijarvi.fi.
Marika Kurth
Seniorpolis -hankkeen projektipäällikkö
torstai 3. syyskuuta 2009
Rakas ystävä vai vihollinen: alkoholi
Viime vuosina on havahduttu uuteen ilmiöön: ikääntyneiden alkoholin kulutus on selvässä nousussa ja sen pelätään aiheuttavan vanhustenhuoltoon ongelmia. Mutta miksi olemme yhtäkkiä kiinnostuneita ikäihmisten alkoholin kulutuksesta? Onko kyseessä moralistinen innostus vai huoli ikäihmisistämme?
Miksi toisaalta on hyvin vaikeaa puhua alkoholin käytöstä ja tunnemme olomme välillä hyvin vaivautuneiksi, kun joudumme tilanteeseen, jossa myös alkoholinkäyttö olisi syytä ottaa puheeksi. Olemme vaivautuneita mutta toisaalta koemme syyllisyyttä siitä, ettemme puutu asiaan. Miksi alkoholin käyttö on meille suomalaisille niin kovin vaikea asia?
Elämän säätelyä alkoholilla
Usein sanotaan, että suomalaiset juovat humalahakuisesti. Mutta mitä se tarkoittaa? Voisiko ryyppääminen liittyä pyrkimykseen hallita omaa elämää ja toisaalta haluun menettää välillä kokonaan tuo kontrolli?
Me suomalaiset olemme työorientoitunut kansa, jonka raskaasta työstä ja sitäkin raskaammista huveista on tehty jopa monta laulua. Juopottelu on jossain määrin yksilön kapinaa ja hetkellistä vapautumista yleisistä normeista. Ehkä meillä suomalaisilla on ollut sen verran rankka historia ja karut elinolosuhteet, että olemme tarvinneet arjesta pakenemiseen rajut keinomme.
Juominen on kapinaa ja pakoa arjen todellisuudesta. Vaikka elämme onneksi rauhan aikaa, on meissä syvällä alistetun kansan tunnot. Suomen yli on jyrätty useampaan otteeseen – tuskaa ja ahdistusta on ollut pakko paeta jonnekin. Alkoholi on ollut kautta aikain portti toiseen -hetkellisesti ihanaan – todellisuuteen.
Vapaan alkoholikulttuurin huuma
Suomalaista alkoholikulttuuria on viimeisten vuosikymmenien aikana vielä sekoittanut siirtyminen tiukasta ja säädellystä lainsäädännöstä hyvin vapaaseen alkoholilainsäädäntöön. Ja niin siinä kävi, kuten ennustettiin: suomalaiset juovat enemmän kuin koskaan ennen. Vapaammassa anniskelussa on mukavat, eurooppalaiset, piirteensä, mutta vapaus tuli vain kovin nopeasti. Ja tuntuu siltä, että alkoholiteollisuus on ottanut kaiken irti hurmioituneesta vapaudestamme ja innostamme liittää alkoholi kaikkiin vähänkin merkittäviin elämämme tapahtumiin.
Suomalaisten on vain hyvin vaikea omaksua nk. eurooppalaista juomakulttuuria, jossa juominen liittyy enemmän rentoutumiseen kuin päihtymiseen. Suomalainen juo tullakseen humalaan – monissa maissa yritetään välttää humalaa ja kontrollin pettämistä.
Tuo itsekontrollin katoaminen on minusta se avainasia, miksi me koemme alkoholiongelmat hankaliksi. Toisaalta haemme sitä, mutta kun kontrolli pettää lopullisesti ja riippuvuus on syntynyt, emme halua enää olla asian kanssa tekemisissä. Silloin olemme sitä mieltä, että jokaisen tulee pitää itsestään huolta. Alkoholi koetaan henkilökohtaiseksi asiaksi.
Tämä ihmisten elämään puuttumattomuus – jokainen hoitaa omat asiansa – mentaliteetti hämmentää minua. Apua on vaikea pyytää. Ja toisaalta, jos auttamista ja tukea tarjotaan liiallisesti alkoholia käyttävälle, kritisoidaan siitä holhousyhteiskuntaa. Tällaisten argumenttien kohdalla sosiaaliturva ja palvelut tuntuvat joskus kollektiiviselta ihmeeltä.
Kontrollia, tukea ja apua vai hoivaa?
Minusta hoivan saamisen esteenä ei voi olla ihmisen elämäntapa. Eihän diabeetikkokaan jätetä heitteille, vaikka hän ei millään tavoin noudata ruokavaliota ja liiku, kuten kuuluisi. Juovaa asiakasta on välillä vaikea hoitaa ja auttaa. Silti ihmisyyteen kuuluu se, että häntä autetaan. Me ihmiset emme ole koneita. Päinvastoin – epätäydellisyys on ihmisyyttä mitä suurimmassa määrin.
Emme joudu projektissamme suunnittelemaan palveluja tiukkojen resurssien ja tulostavoitteiden pohjalta. Onneksi – vaikka pyrimme ottamaan reunaehdot realistisesti huomioon. Minusta on enemmän kuin omituista, että hoivapalvelut puristetaan tiettyyn ajalliseen standardiin, kun me kuitenkin olemme niin erilaisia ja tarvitsemme niin kovin erilaista apua.
Ihmisten kohtaaminen vaatii aikaa erityisesti vaikeissa tilanteissa. Emme voi vain suunnitella hienoja palvelulokeroita, vaan meidän on suunniteltava palvelut siten, että ne ottavat huomioon yksilön, ihmisen, joka on meidän asiakkaamme. On hän sitten vaikka päihdeongelmainen ikäihminen.
Maria Viljanen
Projektipäällikkö
Liika on aina liikaa –ikääntyminen ja alkoholi –projekti
Sininauhaliitto
www.tippavaara.info
Miksi toisaalta on hyvin vaikeaa puhua alkoholin käytöstä ja tunnemme olomme välillä hyvin vaivautuneiksi, kun joudumme tilanteeseen, jossa myös alkoholinkäyttö olisi syytä ottaa puheeksi. Olemme vaivautuneita mutta toisaalta koemme syyllisyyttä siitä, ettemme puutu asiaan. Miksi alkoholin käyttö on meille suomalaisille niin kovin vaikea asia?
Elämän säätelyä alkoholilla
Usein sanotaan, että suomalaiset juovat humalahakuisesti. Mutta mitä se tarkoittaa? Voisiko ryyppääminen liittyä pyrkimykseen hallita omaa elämää ja toisaalta haluun menettää välillä kokonaan tuo kontrolli?
Me suomalaiset olemme työorientoitunut kansa, jonka raskaasta työstä ja sitäkin raskaammista huveista on tehty jopa monta laulua. Juopottelu on jossain määrin yksilön kapinaa ja hetkellistä vapautumista yleisistä normeista. Ehkä meillä suomalaisilla on ollut sen verran rankka historia ja karut elinolosuhteet, että olemme tarvinneet arjesta pakenemiseen rajut keinomme.
Juominen on kapinaa ja pakoa arjen todellisuudesta. Vaikka elämme onneksi rauhan aikaa, on meissä syvällä alistetun kansan tunnot. Suomen yli on jyrätty useampaan otteeseen – tuskaa ja ahdistusta on ollut pakko paeta jonnekin. Alkoholi on ollut kautta aikain portti toiseen -hetkellisesti ihanaan – todellisuuteen.
Vapaan alkoholikulttuurin huuma
Suomalaista alkoholikulttuuria on viimeisten vuosikymmenien aikana vielä sekoittanut siirtyminen tiukasta ja säädellystä lainsäädännöstä hyvin vapaaseen alkoholilainsäädäntöön. Ja niin siinä kävi, kuten ennustettiin: suomalaiset juovat enemmän kuin koskaan ennen. Vapaammassa anniskelussa on mukavat, eurooppalaiset, piirteensä, mutta vapaus tuli vain kovin nopeasti. Ja tuntuu siltä, että alkoholiteollisuus on ottanut kaiken irti hurmioituneesta vapaudestamme ja innostamme liittää alkoholi kaikkiin vähänkin merkittäviin elämämme tapahtumiin.
Suomalaisten on vain hyvin vaikea omaksua nk. eurooppalaista juomakulttuuria, jossa juominen liittyy enemmän rentoutumiseen kuin päihtymiseen. Suomalainen juo tullakseen humalaan – monissa maissa yritetään välttää humalaa ja kontrollin pettämistä.
Tuo itsekontrollin katoaminen on minusta se avainasia, miksi me koemme alkoholiongelmat hankaliksi. Toisaalta haemme sitä, mutta kun kontrolli pettää lopullisesti ja riippuvuus on syntynyt, emme halua enää olla asian kanssa tekemisissä. Silloin olemme sitä mieltä, että jokaisen tulee pitää itsestään huolta. Alkoholi koetaan henkilökohtaiseksi asiaksi.
Tämä ihmisten elämään puuttumattomuus – jokainen hoitaa omat asiansa – mentaliteetti hämmentää minua. Apua on vaikea pyytää. Ja toisaalta, jos auttamista ja tukea tarjotaan liiallisesti alkoholia käyttävälle, kritisoidaan siitä holhousyhteiskuntaa. Tällaisten argumenttien kohdalla sosiaaliturva ja palvelut tuntuvat joskus kollektiiviselta ihmeeltä.
Kontrollia, tukea ja apua vai hoivaa?
Minusta hoivan saamisen esteenä ei voi olla ihmisen elämäntapa. Eihän diabeetikkokaan jätetä heitteille, vaikka hän ei millään tavoin noudata ruokavaliota ja liiku, kuten kuuluisi. Juovaa asiakasta on välillä vaikea hoitaa ja auttaa. Silti ihmisyyteen kuuluu se, että häntä autetaan. Me ihmiset emme ole koneita. Päinvastoin – epätäydellisyys on ihmisyyttä mitä suurimmassa määrin.
Emme joudu projektissamme suunnittelemaan palveluja tiukkojen resurssien ja tulostavoitteiden pohjalta. Onneksi – vaikka pyrimme ottamaan reunaehdot realistisesti huomioon. Minusta on enemmän kuin omituista, että hoivapalvelut puristetaan tiettyyn ajalliseen standardiin, kun me kuitenkin olemme niin erilaisia ja tarvitsemme niin kovin erilaista apua.
Ihmisten kohtaaminen vaatii aikaa erityisesti vaikeissa tilanteissa. Emme voi vain suunnitella hienoja palvelulokeroita, vaan meidän on suunniteltava palvelut siten, että ne ottavat huomioon yksilön, ihmisen, joka on meidän asiakkaamme. On hän sitten vaikka päihdeongelmainen ikäihminen.
Maria Viljanen
Projektipäällikkö
Liika on aina liikaa –ikääntyminen ja alkoholi –projekti
Sininauhaliitto
www.tippavaara.info
torstai 27. elokuuta 2009
Sukupolvet
Kelalla on hoidettavanaan erilaisia yhteiskunnan tukia ”vauvasta vaariin”. Yhteiskunta tukee kymmenin eri tukimuodoin ihmistä. Näin ollen pääsen työni kautta tarkastelemaan ihmisen koko elinkaarta.
Vietin lapsuuteni maalaistalossa Pohjanmaalla. Vanhemmat tekivät töitä joka päivä - oli sitten joulu tai juhannus. Lasten hoito ei silti tuottanut ongelmia, koska peräkamarissamme asui mummu, joka päivittäin hoiti meitä lapsia, kun vanhemmat olivat navettatöillä tai pellolla.
Me lapset kasvoimme ja mummu tuli vanhaksi. Lasten kanssa uurastanut mummu sai asua peräkamarissaan kuolemaansa saakka ja me muut hoidimme mummua.
Lapsuuteni ajoittui 1970-luvulle, mutta tuntuu että nyttemmin kaikki on muuttunut. Mummut eivät enää olekaan automaattisesti lastenhoitajia – usein kuitenkin ovat ja papat myös. Hiekkalaatikon reunalla olen kuitenkin kuullut tarinoita isovanhemmista, jotka käyvät kerran vuodessa toteamassa lastenlasten kovasti kasvaneen ja siinä kaikki.
Toisaalta - kuinka moni työikäinen voi sanoa, että peräkamarissamme asuu mummu. Me työikäiset pidämme tärkeänä, että mummu tulisi hoitamaan lapsiamme. Olemmeko silti valmiita hoivaamaan ja hoitamaan omia vanhempiamme tai edes viettämään aikaa heidän kanssaan. Kunta, Kela ja yksityiset palveluntuottajat ovat mielestämme sitä varten. Sitä vartenhan tässä veroja maksetaan, tunnumme ajattelevan.
Palataanpa työhöni. Näen synkkiä tilastoja ikääntyvien päihteidenkäytöstä ja masennuksesta. Näen tilastoja työikäisten päihteidenkäytöstä ja loppuun palamisista. Näen tilastoja lasten päihteidenkäytöstä, huostaanotoista ja käytöshäiriöistä. Toisaalta näen tilastoja huoltosuhteesta, joka on muuttumassa kestämättömäksi.
Talouden laskusuhdanne aiheuttaa uusia ongelmia ja pahentaa nykyisiä. Voiko sukupolvien ”sanattoman YYA-sopimuksen” purkautumisen ja nykyisten ongelmien välillä olla jokin yhteys? En ole huomannut, että kukaan tunnettu vaikuttaja olisi pohtinut asiaa tältä kannalta.
Paljon on puhuttu siitä, miten omaishoidon tukea pitäisi kehittää tai kotihoidon tuen kuntalisää kasvattaa. Eläkeikää pitäisi nostaa ja työuria pidentää. Onko tämä kaikki vain ”Titanicin kansituolien järjestelyä” tilanteessa jossa pitäisikin käydä arvokeskustelu siitä kuka jatkossa hoitaa ketäkin ja miten myös ikäihmiset ovat tärkeä voimavara yhteiskunnassa?
Timo Saari
Vakuutuspiirin johtaja
Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri
Vietin lapsuuteni maalaistalossa Pohjanmaalla. Vanhemmat tekivät töitä joka päivä - oli sitten joulu tai juhannus. Lasten hoito ei silti tuottanut ongelmia, koska peräkamarissamme asui mummu, joka päivittäin hoiti meitä lapsia, kun vanhemmat olivat navettatöillä tai pellolla.
Me lapset kasvoimme ja mummu tuli vanhaksi. Lasten kanssa uurastanut mummu sai asua peräkamarissaan kuolemaansa saakka ja me muut hoidimme mummua.
Lapsuuteni ajoittui 1970-luvulle, mutta tuntuu että nyttemmin kaikki on muuttunut. Mummut eivät enää olekaan automaattisesti lastenhoitajia – usein kuitenkin ovat ja papat myös. Hiekkalaatikon reunalla olen kuitenkin kuullut tarinoita isovanhemmista, jotka käyvät kerran vuodessa toteamassa lastenlasten kovasti kasvaneen ja siinä kaikki.
Toisaalta - kuinka moni työikäinen voi sanoa, että peräkamarissamme asuu mummu. Me työikäiset pidämme tärkeänä, että mummu tulisi hoitamaan lapsiamme. Olemmeko silti valmiita hoivaamaan ja hoitamaan omia vanhempiamme tai edes viettämään aikaa heidän kanssaan. Kunta, Kela ja yksityiset palveluntuottajat ovat mielestämme sitä varten. Sitä vartenhan tässä veroja maksetaan, tunnumme ajattelevan.
Palataanpa työhöni. Näen synkkiä tilastoja ikääntyvien päihteidenkäytöstä ja masennuksesta. Näen tilastoja työikäisten päihteidenkäytöstä ja loppuun palamisista. Näen tilastoja lasten päihteidenkäytöstä, huostaanotoista ja käytöshäiriöistä. Toisaalta näen tilastoja huoltosuhteesta, joka on muuttumassa kestämättömäksi.
Talouden laskusuhdanne aiheuttaa uusia ongelmia ja pahentaa nykyisiä. Voiko sukupolvien ”sanattoman YYA-sopimuksen” purkautumisen ja nykyisten ongelmien välillä olla jokin yhteys? En ole huomannut, että kukaan tunnettu vaikuttaja olisi pohtinut asiaa tältä kannalta.
Paljon on puhuttu siitä, miten omaishoidon tukea pitäisi kehittää tai kotihoidon tuen kuntalisää kasvattaa. Eläkeikää pitäisi nostaa ja työuria pidentää. Onko tämä kaikki vain ”Titanicin kansituolien järjestelyä” tilanteessa jossa pitäisikin käydä arvokeskustelu siitä kuka jatkossa hoitaa ketäkin ja miten myös ikäihmiset ovat tärkeä voimavara yhteiskunnassa?
Timo Saari
Vakuutuspiirin johtaja
Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri
tiistai 18. elokuuta 2009
Terve usko tuo terveyttä elämään
Televisiossa oli muutama vuosi sitten ohjelmasarja ”Elämä pelissä”, jossa kuusi julkisuuden henkilöä kutsuttiin TV-studioon paljastamaan elämäntapansa, jonka jälkeen he kuulivat eliniän ennusteensa. Puolen vuoden muutoskamppailun jälkeen he saivat uudet elinajanodotteet. Kaikille kansalaisille tarjottiin Ylen internetsivuilla ohjelmassa käytettyä Elämä pelissä –testiä, jonka olivat rakentaneet Suomen parhaat asiantuntijat.
Testien avulla saa hyvän kuvan siitä, mistä pitkä elämä ja hyvä vanhuus rakentuu: Perintötekijöiden lisäksi tärkeitä asioita ovat terveet elämäntavat oikeine ruokavalioineen ja säännöllisine liikuntoineen, läheiset ihmissuhteet ja sosiaaliset verkostot, hyvät harrasteet.
Esiin nousi myös uskonnollinen aktiivisuus, jonka on tutkimuksissa todettu lisäävän elämän mielekkyyttä ja samalla eliniän pituutta.
Terveet ja sairaat uskonnolliset yhteisöt
Seurakuntien toiminta parhaimmillaan edistää ikäihmisten elämässä kaikkia edellä kuvattujen asioiden toteutumista. Seurakunnan senioritoiminta saa lähtemään kotoa, kävelemään kirkolle tai muulle toimintatilalle sekä tapaamaan ihmisiä. Usko ja uskonnollinen yhteisö parhaimmillaan antaa ihmisen elämään tukea ja turvaa, silloin kun kukin sen jäsen saa omaa vakaumustaan harjoittaa terveellä tavalla ilman ulkopuolista painostusta.
Valitettavasti kaikkien uskonnollisten yhteisöjen sisällä on aina esiintynyt myös epätervettä uskonnollisuutta. Terve uskonnollisuus on yksilön hyvinvoinnin tuki, epäterve uskonnollisuus taas sen este. Siksi on tärkeää, että uskonnoista ja uskonnollisissa yhteisöissä nähdään uskonnollisten yhteisöjen hyvät ja huonot puolet sekä ymmärretään, mistä tekijöistä terve uskonnollisuus muodostuu. Terveessä yhteisössä pahaa ei ulkoisteta ryhmän ulkopuolelle, vaan se pystytään näkemään myös oman ryhmän sisältä ja myös sen johtajista.
Terve uskonnollisuus
Terve uskonnollisuus kunnioittaa aina toisten ihmisten tapaa elää omien elämänratkaisujen ja maailmankatsomuksen mukaan. Se ei pakoteta ihmistä mihinkään yhdenlaiseen muottiin, joka määrittelisi, miten hänen tulisi elää ja ajatella.
Terve uskonnollisuus ei vie elämäniloa eikä -halua, vaan rohkaisee näkemään sekä elämän hyvät että huonot puolet. Se antaa tilaa kokea kaikki ihmiselämän tunteet, vihasta rakkauteen ja surusta iloon.
Terve uskonnollisuus on avoin järjen käytölle ja myös epäilykselle. Se mahdollistaa myös oman uskon opinkappaleiden kyseenalaistamisen sekä niiden vertaamisen elävään elämään ja omiin näkemyksiin hyvästä elämästä. Terveesti uskova ihminen saa sanoa omat mielipiteensä ja tehdä muutenkin elämän ratkaisuja oman harkintansa mukaan, kunhan ei liiaksi vaikeuta lähimmäistensä elämää tai turmele luontoa.
Terve uskonnollisuus rohkaisee kaikkeen, mikä elämässä ja ihmissuhteissa on hyvää itselle ja muille. Se mahdollistaa sen, että omia mielipiteitä saa iän karttuessa muuttaa ja samalla se mahdollistaa myös epäonnistumisen.
Terve uskonnollisuus kohtelee muita ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemasta, arvosta, ammatista, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai terveydestä.
Terve ja tasapainoinen usko yksinkertainen asia. Se tiivistyy elämänohjeeseen tehdä toiselle sitä, mitä muidenkin toivoo tehtävän. Samalla se on luottamusta Luojaan, joka antaa elämänuskoa myös silloin, kun vaikeudet kohtaavat.
Terve uskonnollisuus tuo ja ylläpitää toivoa.
Pontus Salmi
Yhteisen seurakuntatyön päällikkö
Vantaan seurakuntayhtymä
Testien avulla saa hyvän kuvan siitä, mistä pitkä elämä ja hyvä vanhuus rakentuu: Perintötekijöiden lisäksi tärkeitä asioita ovat terveet elämäntavat oikeine ruokavalioineen ja säännöllisine liikuntoineen, läheiset ihmissuhteet ja sosiaaliset verkostot, hyvät harrasteet.
Esiin nousi myös uskonnollinen aktiivisuus, jonka on tutkimuksissa todettu lisäävän elämän mielekkyyttä ja samalla eliniän pituutta.
Terveet ja sairaat uskonnolliset yhteisöt
Seurakuntien toiminta parhaimmillaan edistää ikäihmisten elämässä kaikkia edellä kuvattujen asioiden toteutumista. Seurakunnan senioritoiminta saa lähtemään kotoa, kävelemään kirkolle tai muulle toimintatilalle sekä tapaamaan ihmisiä. Usko ja uskonnollinen yhteisö parhaimmillaan antaa ihmisen elämään tukea ja turvaa, silloin kun kukin sen jäsen saa omaa vakaumustaan harjoittaa terveellä tavalla ilman ulkopuolista painostusta.
Valitettavasti kaikkien uskonnollisten yhteisöjen sisällä on aina esiintynyt myös epätervettä uskonnollisuutta. Terve uskonnollisuus on yksilön hyvinvoinnin tuki, epäterve uskonnollisuus taas sen este. Siksi on tärkeää, että uskonnoista ja uskonnollisissa yhteisöissä nähdään uskonnollisten yhteisöjen hyvät ja huonot puolet sekä ymmärretään, mistä tekijöistä terve uskonnollisuus muodostuu. Terveessä yhteisössä pahaa ei ulkoisteta ryhmän ulkopuolelle, vaan se pystytään näkemään myös oman ryhmän sisältä ja myös sen johtajista.
Terve uskonnollisuus
Terve uskonnollisuus kunnioittaa aina toisten ihmisten tapaa elää omien elämänratkaisujen ja maailmankatsomuksen mukaan. Se ei pakoteta ihmistä mihinkään yhdenlaiseen muottiin, joka määrittelisi, miten hänen tulisi elää ja ajatella.
Terve uskonnollisuus ei vie elämäniloa eikä -halua, vaan rohkaisee näkemään sekä elämän hyvät että huonot puolet. Se antaa tilaa kokea kaikki ihmiselämän tunteet, vihasta rakkauteen ja surusta iloon.
Terve uskonnollisuus on avoin järjen käytölle ja myös epäilykselle. Se mahdollistaa myös oman uskon opinkappaleiden kyseenalaistamisen sekä niiden vertaamisen elävään elämään ja omiin näkemyksiin hyvästä elämästä. Terveesti uskova ihminen saa sanoa omat mielipiteensä ja tehdä muutenkin elämän ratkaisuja oman harkintansa mukaan, kunhan ei liiaksi vaikeuta lähimmäistensä elämää tai turmele luontoa.
Terve uskonnollisuus rohkaisee kaikkeen, mikä elämässä ja ihmissuhteissa on hyvää itselle ja muille. Se mahdollistaa sen, että omia mielipiteitä saa iän karttuessa muuttaa ja samalla se mahdollistaa myös epäonnistumisen.
Terve uskonnollisuus kohtelee muita ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemasta, arvosta, ammatista, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai terveydestä.
Terve ja tasapainoinen usko yksinkertainen asia. Se tiivistyy elämänohjeeseen tehdä toiselle sitä, mitä muidenkin toivoo tehtävän. Samalla se on luottamusta Luojaan, joka antaa elämänuskoa myös silloin, kun vaikeudet kohtaavat.
Terve uskonnollisuus tuo ja ylläpitää toivoa.
Pontus Salmi
Yhteisen seurakuntatyön päällikkö
Vantaan seurakuntayhtymä
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Seniorisinkku
Kuuluin vantaalaiseen Seniorisinkkukerhoon, joka kokoontui viikottain kahden tunnin pituiseen istuntoon. Kerhon jäsenet olivat 55-75 vuoden ikäisiä yksinasuvia naisia ja miehiä. Yleensä yhteen istuntoon osallistui 15 jäsentä, joista suurin osa oli naispuolisia.
Kolmelle istunnolle kuukaudessa nimettiin aihe jo etukäteen, mutta yksi jätettiin vapaalle keskustelulle tai myöhemmin esille tulevalle aiheelle. Erään keskusteluistunnon aiheeksi sovittiin yksineläminen eli sinkkuus.
Jokainen vuorollaan kertoi, jos halusi, syyn sinkkuna olemiseen. Esille yleensä tuli puolison kuolema, avioero tai ollut koko elämänsä sinkkuna. Toisena kysymyksenä haluttiin tietää, onko Sinulla tällä hetkellä ketään henkilöä, jota voisi kutsua sydänystäväksi. Naisista useimmalla sellainen tuntui olevankin, mutta ei kuitenkaan samanlainen, kun hänellä oli ollut nuorena. Miehistä kukaan ei sanonut sellaista omistavansa.
Viimeinen kysymys koski aihetta, haluaisiko tai tahtoisiko hän vakituiseksi seuralaisekseen oman "kullan"? Vastaukset tähän olivat yllättävän yksimielisiä. Kaikki olivat sitä mieltä, että tälläinen siippa olisi tervetullut, mutta ei muuttaisi samaan asumukseen asumaan. Useimmilla oli jo ohjelmakin selvillä, miten päivänsä viettäisivät. Mainittiin yhteiset sieniretket, yhteiset Oopperajuhlilla käynnit, kesämökin saunan kuistin korjaus ja jne.
Ajattelin, että tälläisen melko rohkean omien toiveiden julkistamisen jälkeen tulisi yhteydenottoja vastakkaiselta sukupuolelta, mutta petyin pahasti. Kukaan ei kysynyt halukkuuttani läheisempään kanssakäymiseen. Lopulta rohkaisin mieleni ja pyysin erästä naista kanssani päivälliselle. Hän lupautui mielellään, mutta tämän jälkeen emme sitten kahdestaan enää tavanneet. Kemiat eivät sittenkään kohdanneet.
Olimme sopineet, että jos käymme yhdessä ulkona, jälkeenpäin kerromme siitä toisille. Lisäksemme kaksi muutakin paria oli ollut ulkona yhdessä, mutta heille kävi samoin kuin meillekin. Asiaa ruodittiin yhdessä ja tulimme siihen tulokseen, että sinkku on kasvanut jo niin paljon erilleen, että ajatuskin yhteiselosta toisen kanssa pelottaa. Siitäkin huolimatta, että ei muutettaisi yhteen asumaan.
Vaikka ikäännymme, emme menetä kaipuutamme toisen luo. Sitten kun olemme tilanteessa, jossa tälläinen olisi mahdollista, emme sittenkään uskalla lähestyä, vaan vetäydymme takaisin sinkun kuoreemme. Ehkä näin onkin parempi elää pelkästään unelmissamme ja silti säilyttää vapautemme.
Raimo Myöhänen
Roskanpoimija
Bloggari
Roskanpoimijan blogiin
Kolmelle istunnolle kuukaudessa nimettiin aihe jo etukäteen, mutta yksi jätettiin vapaalle keskustelulle tai myöhemmin esille tulevalle aiheelle. Erään keskusteluistunnon aiheeksi sovittiin yksineläminen eli sinkkuus.
Jokainen vuorollaan kertoi, jos halusi, syyn sinkkuna olemiseen. Esille yleensä tuli puolison kuolema, avioero tai ollut koko elämänsä sinkkuna. Toisena kysymyksenä haluttiin tietää, onko Sinulla tällä hetkellä ketään henkilöä, jota voisi kutsua sydänystäväksi. Naisista useimmalla sellainen tuntui olevankin, mutta ei kuitenkaan samanlainen, kun hänellä oli ollut nuorena. Miehistä kukaan ei sanonut sellaista omistavansa.
Viimeinen kysymys koski aihetta, haluaisiko tai tahtoisiko hän vakituiseksi seuralaisekseen oman "kullan"? Vastaukset tähän olivat yllättävän yksimielisiä. Kaikki olivat sitä mieltä, että tälläinen siippa olisi tervetullut, mutta ei muuttaisi samaan asumukseen asumaan. Useimmilla oli jo ohjelmakin selvillä, miten päivänsä viettäisivät. Mainittiin yhteiset sieniretket, yhteiset Oopperajuhlilla käynnit, kesämökin saunan kuistin korjaus ja jne.
Ajattelin, että tälläisen melko rohkean omien toiveiden julkistamisen jälkeen tulisi yhteydenottoja vastakkaiselta sukupuolelta, mutta petyin pahasti. Kukaan ei kysynyt halukkuuttani läheisempään kanssakäymiseen. Lopulta rohkaisin mieleni ja pyysin erästä naista kanssani päivälliselle. Hän lupautui mielellään, mutta tämän jälkeen emme sitten kahdestaan enää tavanneet. Kemiat eivät sittenkään kohdanneet.
Olimme sopineet, että jos käymme yhdessä ulkona, jälkeenpäin kerromme siitä toisille. Lisäksemme kaksi muutakin paria oli ollut ulkona yhdessä, mutta heille kävi samoin kuin meillekin. Asiaa ruodittiin yhdessä ja tulimme siihen tulokseen, että sinkku on kasvanut jo niin paljon erilleen, että ajatuskin yhteiselosta toisen kanssa pelottaa. Siitäkin huolimatta, että ei muutettaisi yhteen asumaan.
Vaikka ikäännymme, emme menetä kaipuutamme toisen luo. Sitten kun olemme tilanteessa, jossa tälläinen olisi mahdollista, emme sittenkään uskalla lähestyä, vaan vetäydymme takaisin sinkun kuoreemme. Ehkä näin onkin parempi elää pelkästään unelmissamme ja silti säilyttää vapautemme.
Raimo Myöhänen
Roskanpoimija
Bloggari
Roskanpoimijan blogiin
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Olkoon rintamamme yhteinen!
”Jottain tarttis tehrä…”
Ikäihmisten palveluihin kohdistuu paineita monista suunnista. Haasteisiin vastaaminen edellyttää sekä palvelurakenteen että palveluiden kehittämistä. Ratkaisut ovat paljolti jo tiedossamme (ks. esim. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset).
Tarvitaan mm.
- asiakaslähtöisiä palveluja
- palveluprosessien tehostamista
- resurssien uudelleenkohdistamista
- uusien teknologioiden käyttöönottoa
- esteettömiä ja yhden luukun palveluita
- yksilöllisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat arvokkaan elämän loppuun asti
Kyllä näillä ratkaisuilla jo turvataan laadukkaat ja tehokkaat ikäihmisten palvelut! Mutta miksi tätä kaikkea ei ole jo riittävässä määrin toteutettu?
Verrataanpa tilannetta ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Tiedetään, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen vaatii hiilidioksidipäästöjen radikaalia alentamista. Tarvittavat toimenpiteet ovat jo tiedossamme (ks. esim. www.ilmasto.org). Tarvittaisiin vain selkeitä päätöksiä ja päätösten mukaista toimeenpanoa. Mutta miksi ilmaston lämpenemistä ei sitten ole jo pysäytetty?
Sanoista tekoihin
Ikäihmisten palvelujen tulevaisuutta ja ilmastonmuutosta ei ole ratkaistu siitä yksinkertaisesta syystä, että tällaisten monimutkaisten ja laaja-alaisten, monista osista koostuvien kokonaisuuksien radikaali muokkaaminen edellyttää ”kriittisen massan” tukea. Päätösten ja toimenpiteiden taakse vaaditaan riittävän laaja tukirintama, joka saa muutoksen vyörymään eteenpäin (ks. esim. http://en.wikipedia.org/wiki/The_Tipping_Point). Pienetkin päätökset ja toimenpiteet voivat vaikuttaa, jos niitä toteutetaan riittävän laajalla rintamalla.
Jos lamasta selviäminen edellyttää ”talvisodan henkeä” kuten valtiovarainministeri Katainen maalaili, niin ikäihmisten palvelujen turvaaminen sitä vasta tarvitseekin (ks. Wikipedia: ”talvisodan henki”, http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_henki).
Ei ihme että ikäihmisten palveluiden tulevaisuus huolestuttaa, sillä taistelurintamamme ei ole riittävän vahva ja leveä!
Tarvitaan investointeja yhteistyöhön
Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma jää kuolleeksi kirjaimeksi, ellei sen takana seiso riittävän vahva ja yhtenäinen joukko, joka käärii hihansa. Viksu siis onnistuu tai epäonnistuu riippuen siitä, saadaanko sen tueksi riittävän laaja ”kriittinen massa” virkamiehiä, yrityksiä, järjestöjä, vapaaehtoisia, ikäihmisiä, tavallisia kansalaisia ja muita toimijoita.
”Kriittinen massa” ei synny tyhjästä. Tarvitaan keskustelufoorumeja, joissa tehdään yhteisiä päätöksiä ja toimintasuunnitelmia. Keskusteluihin osallistuminen vie toki aikaa muulta työltä ja elämiseltä, mutta tämä on vain priorisointikysymys.
Viksu tarjoaa mahdollisuuden osallistua keskusteluun ikäihmisten tulevaisuudesta mm. tämän blogin sekä syksyn tulevien Viksu-seminaarien kautta. Mitä Sinä olet valmis investoimaan tähän taistelurintamaan? Aikaasi? Ajatuksiasi? Osaamistasi?
Timo Järvensivu
KTT, verkostotutkija, Helsingin kauppakorkeakoulu
Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen toimija
Ikäihmisten palveluihin kohdistuu paineita monista suunnista. Haasteisiin vastaaminen edellyttää sekä palvelurakenteen että palveluiden kehittämistä. Ratkaisut ovat paljolti jo tiedossamme (ks. esim. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset).
Tarvitaan mm.
- asiakaslähtöisiä palveluja
- palveluprosessien tehostamista
- resurssien uudelleenkohdistamista
- uusien teknologioiden käyttöönottoa
- esteettömiä ja yhden luukun palveluita
- yksilöllisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat arvokkaan elämän loppuun asti
Kyllä näillä ratkaisuilla jo turvataan laadukkaat ja tehokkaat ikäihmisten palvelut! Mutta miksi tätä kaikkea ei ole jo riittävässä määrin toteutettu?
Verrataanpa tilannetta ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Tiedetään, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen vaatii hiilidioksidipäästöjen radikaalia alentamista. Tarvittavat toimenpiteet ovat jo tiedossamme (ks. esim. www.ilmasto.org). Tarvittaisiin vain selkeitä päätöksiä ja päätösten mukaista toimeenpanoa. Mutta miksi ilmaston lämpenemistä ei sitten ole jo pysäytetty?
Sanoista tekoihin
Ikäihmisten palvelujen tulevaisuutta ja ilmastonmuutosta ei ole ratkaistu siitä yksinkertaisesta syystä, että tällaisten monimutkaisten ja laaja-alaisten, monista osista koostuvien kokonaisuuksien radikaali muokkaaminen edellyttää ”kriittisen massan” tukea. Päätösten ja toimenpiteiden taakse vaaditaan riittävän laaja tukirintama, joka saa muutoksen vyörymään eteenpäin (ks. esim. http://en.wikipedia.org/wiki/The_Tipping_Point). Pienetkin päätökset ja toimenpiteet voivat vaikuttaa, jos niitä toteutetaan riittävän laajalla rintamalla.
Jos lamasta selviäminen edellyttää ”talvisodan henkeä” kuten valtiovarainministeri Katainen maalaili, niin ikäihmisten palvelujen turvaaminen sitä vasta tarvitseekin (ks. Wikipedia: ”talvisodan henki”, http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_henki).
Ei ihme että ikäihmisten palveluiden tulevaisuus huolestuttaa, sillä taistelurintamamme ei ole riittävän vahva ja leveä!
Tarvitaan investointeja yhteistyöhön
Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma jää kuolleeksi kirjaimeksi, ellei sen takana seiso riittävän vahva ja yhtenäinen joukko, joka käärii hihansa. Viksu siis onnistuu tai epäonnistuu riippuen siitä, saadaanko sen tueksi riittävän laaja ”kriittinen massa” virkamiehiä, yrityksiä, järjestöjä, vapaaehtoisia, ikäihmisiä, tavallisia kansalaisia ja muita toimijoita.
”Kriittinen massa” ei synny tyhjästä. Tarvitaan keskustelufoorumeja, joissa tehdään yhteisiä päätöksiä ja toimintasuunnitelmia. Keskusteluihin osallistuminen vie toki aikaa muulta työltä ja elämiseltä, mutta tämä on vain priorisointikysymys.
Viksu tarjoaa mahdollisuuden osallistua keskusteluun ikäihmisten tulevaisuudesta mm. tämän blogin sekä syksyn tulevien Viksu-seminaarien kautta. Mitä Sinä olet valmis investoimaan tähän taistelurintamaan? Aikaasi? Ajatuksiasi? Osaamistasi?
Timo Järvensivu
KTT, verkostotutkija, Helsingin kauppakorkeakoulu
Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen toimija
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Terveyttä senioreille
Terveyden edistäminen on nostettu viime vuosien aikana ikääntyneidenkin mahdollisuudeksi, ei vain äitiys- ja lastenneuvolan tai kouluterveydenhuollon asiaksi. Esimerkiksi Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus painottaa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja ehkäisevän toiminnan merkitystä ja samoilla linjoilla on Terveys2015-ohjelma.
Totta on kuitenkin, että harvassa ovat ne kunnat, joissa työterveyshuollon jälkeen löytyy eläkeikään ehtineille vastaavaa palvelua. Meillä Vantaalla on ollut pienimuotoista toiminnan kokeilua jo useita vuosia erittäin hyvin kokemuksin. Osa kaupungin 75 –vuotiaista on saanut kutsun terveystapaamiseen terveydenhoitajan vastaanotolle Hakunilan tai Suopursun päivätoimintakeskukseen. Kuluneen vuoden aikana toimintaa on alettu kutsua seniorineuvolaksi.
Terveyden edistäminen on terveyskasvatuksen ja –neuvonnan ohella koko elinyhteisön terveyttä edistävää politiikkaa, kuten asumis-, lähipalvelu- ja liikenneympäristöjen kehittämistä. Toimivan ja turvallisen ympäristön luomiseen ei riitä yhden ammattikunnan toiminta vaan eri alojen yhteistyötä tarvitaan. Terveysneuvontaa voimme tarjota joko yhteisöille tai yksilötasolla. Veeralla ja vaarilla on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta Vantaalla vaikkapa liikuntaneuvolasta, kuntoutuksen asiantuntijoilta tai lääkärin vastaanotolta ja toivottavasti jatkossakin myös seniorineuvolasta.
Koska edustan seniorineuvolaa, puhun luonnollisesti seniorineuvolan mahdollisuuksista edistää ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka sairauksia löytyy seniorineuvolan toimeenpanemissa laboratoriotutkimuksissa ja lääkärille lähetetyistä sairausepäilyissä, on pääpaino kuitenkin terveyden edistämisessä. Seniorineuvolassa annetaan neuvoja ja kannustusta liikuntaan, terveelliseen ravintoon, lääkkeiden asialliseen käyttöön, tapaturmien ennaltaehkäisyyn ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ellei seulovaa seniorineuvolatoimintaa ole, ikääntyneet hakeutuvat lääkärille vasta sitten, kun ongelma on jo pitkällä.
Kun Veera saapui seniorineuvolan vastaanotolle, hän sai kertoa kaikki mieltään askarruttavat asiat. Hänen mieltään painoivat heikentynyt kuulo ja muistiasioistakin hänellä oli kysyttävää. Ne asiat, joita hän ei itse ottanut esille, kysyttiin. Häneltä kysyttiin arkojakin asioita, kuten virtsaamiseen liittyvistä ongelmista, alkoholin käytöstä, yksinäisyydestä ja mahdollisesta kaltoinkohtelusta.
Ikääntyneillä on pääsääntöisesti D-vitamiinin puute ja se aiheuttaa luuston heikkenemisen lisäksi lihasheikkoutta ja infektioherkkyyttä. Tähän riskiryhmään kuului Veerakin. Hän ei juurikaan käyttänyt maitotuotteita ja kalaa hän söi noin kerran viikossa. Auringon säteilystä saatava D-vitamiini oli hänellä minimaalista, sillä aurinkoisella säällä hän pysytteli mieluummin varjossa tai laittoi aurinkovoidetta huolellisesti. Ja eihän iäkkään ihokaan tuota D-vitamiinia samalla tavalla kuin nuorempien, vaikka auringonpaisteessa viihtyisikin. Veera sai ohjausta D vitamiinin ja kalsiumin käyttöön sekä perusteltua tietoa näiden käytön hyödyllisyydestä. Onneksi D-vitamiinia ja kalsiumia saa apteekista ilman reseptiä, eikä lääkäriä tarvinnut tähän asiaan vaivata. D-vitamiinin riittävällä saannilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös diabeteksen, kohonneen verenpaineen ja syöpien ehkäisyssä, joten aivan pienestä asiasta ei ole kysymys.
Liikunta on D-vitamiinin ja kalsiumin ohella halpa keino vahvistaa luuston ja lihaksiston kuntoa ja ehkäistä kaatumistapaturmia ja luun murtumia. Veera innostui ilokseni liikuntatoimen seniorijumpasta, jonne hän aikoi ilmoittautua ja lupasipa myös käydä kävelyllä entistä ahkerammin. Ehkä Veera ei sittenkään saa lonkkamurtumaa, jos hän muutaman vuoden kuluttua kaatuu. Tai ehkä hän ei edes kaadu, koska hän otti sen paksureunaisen maton eteisen lattialta pois ja laittoi kylpyhuoneen lattialle liukuestematon. Pojan poika auttoi laittamaan kylpyhuoneen seinälle suihkun viereen käsikahvan, josta saa tarvittaessa tukea. Hän oli alkanut ajattelemaan näitäkin asioita, koska oli seniorineuvolassa käynyt läpi ”Tapaturmien tarkistuslistan” yhdessä hoitajan kanssa.
Vaari oli seniorineuvolaan tullessaan sitä mieltä, että turhaa koko touhu, eihän häntä mikään vaivaa. Tulipa kuitenkin, koska kutsun oli saanut. Hänen verenpaineensa oli lukemissa 164/95 ja vaari ilmoitti sen olevan hyvä, koska se oli samaa tasoa kuin naapurin rouvalla. Hoitaja oli kohteliaasti toista mieltä ja vaarille järjestettiin muutama uusintamittaus. Koska tulos oli aina samaa luokkaa, aloitti terveyskeskuslääkäri hänelle verenpainelääkityksen. Verenpaineen hyvä hoito kannattaa myös iäkkäillä. Jos se tehdään jo hyvissä ajoin ehkäistään esim. sepelvaltimotautia, infarkteja ja sydämen vajaatoimintaa. Näitä vaivoja ei vaarilta onneksi löytynyt ja toivoa sopii, että myös aivoinfarkti jättää hänet väliin.
Laurean opiskelijat ovat juuri tehneet opinnäyteyön seniorineuvolan asiakkaiden kokemuksista 75 –vuotiaiden terveystarkastuksista. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että heitä on kuunneltu kokonaisvaltaisesti ja heidät on otettu tosissaan. Jos heillä on ollut useampia mieltä painavia asioita, ei heidän ole tarvinnut varata joka vaivalle uutta aikaa. He olivat saaneet voimavaroja, uutta tietoa ja motivaatiota hoitaa terveyttään.
Kirsi Leinonen
Kirjoittaja on Itä-Vantaan päivätoiminnan terveydenhoitaja
Totta on kuitenkin, että harvassa ovat ne kunnat, joissa työterveyshuollon jälkeen löytyy eläkeikään ehtineille vastaavaa palvelua. Meillä Vantaalla on ollut pienimuotoista toiminnan kokeilua jo useita vuosia erittäin hyvin kokemuksin. Osa kaupungin 75 –vuotiaista on saanut kutsun terveystapaamiseen terveydenhoitajan vastaanotolle Hakunilan tai Suopursun päivätoimintakeskukseen. Kuluneen vuoden aikana toimintaa on alettu kutsua seniorineuvolaksi.
Terveyden edistäminen on terveyskasvatuksen ja –neuvonnan ohella koko elinyhteisön terveyttä edistävää politiikkaa, kuten asumis-, lähipalvelu- ja liikenneympäristöjen kehittämistä. Toimivan ja turvallisen ympäristön luomiseen ei riitä yhden ammattikunnan toiminta vaan eri alojen yhteistyötä tarvitaan. Terveysneuvontaa voimme tarjota joko yhteisöille tai yksilötasolla. Veeralla ja vaarilla on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta Vantaalla vaikkapa liikuntaneuvolasta, kuntoutuksen asiantuntijoilta tai lääkärin vastaanotolta ja toivottavasti jatkossakin myös seniorineuvolasta.
Koska edustan seniorineuvolaa, puhun luonnollisesti seniorineuvolan mahdollisuuksista edistää ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka sairauksia löytyy seniorineuvolan toimeenpanemissa laboratoriotutkimuksissa ja lääkärille lähetetyistä sairausepäilyissä, on pääpaino kuitenkin terveyden edistämisessä. Seniorineuvolassa annetaan neuvoja ja kannustusta liikuntaan, terveelliseen ravintoon, lääkkeiden asialliseen käyttöön, tapaturmien ennaltaehkäisyyn ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ellei seulovaa seniorineuvolatoimintaa ole, ikääntyneet hakeutuvat lääkärille vasta sitten, kun ongelma on jo pitkällä.
Kun Veera saapui seniorineuvolan vastaanotolle, hän sai kertoa kaikki mieltään askarruttavat asiat. Hänen mieltään painoivat heikentynyt kuulo ja muistiasioistakin hänellä oli kysyttävää. Ne asiat, joita hän ei itse ottanut esille, kysyttiin. Häneltä kysyttiin arkojakin asioita, kuten virtsaamiseen liittyvistä ongelmista, alkoholin käytöstä, yksinäisyydestä ja mahdollisesta kaltoinkohtelusta.
Ikääntyneillä on pääsääntöisesti D-vitamiinin puute ja se aiheuttaa luuston heikkenemisen lisäksi lihasheikkoutta ja infektioherkkyyttä. Tähän riskiryhmään kuului Veerakin. Hän ei juurikaan käyttänyt maitotuotteita ja kalaa hän söi noin kerran viikossa. Auringon säteilystä saatava D-vitamiini oli hänellä minimaalista, sillä aurinkoisella säällä hän pysytteli mieluummin varjossa tai laittoi aurinkovoidetta huolellisesti. Ja eihän iäkkään ihokaan tuota D-vitamiinia samalla tavalla kuin nuorempien, vaikka auringonpaisteessa viihtyisikin. Veera sai ohjausta D vitamiinin ja kalsiumin käyttöön sekä perusteltua tietoa näiden käytön hyödyllisyydestä. Onneksi D-vitamiinia ja kalsiumia saa apteekista ilman reseptiä, eikä lääkäriä tarvinnut tähän asiaan vaivata. D-vitamiinin riittävällä saannilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös diabeteksen, kohonneen verenpaineen ja syöpien ehkäisyssä, joten aivan pienestä asiasta ei ole kysymys.
Liikunta on D-vitamiinin ja kalsiumin ohella halpa keino vahvistaa luuston ja lihaksiston kuntoa ja ehkäistä kaatumistapaturmia ja luun murtumia. Veera innostui ilokseni liikuntatoimen seniorijumpasta, jonne hän aikoi ilmoittautua ja lupasipa myös käydä kävelyllä entistä ahkerammin. Ehkä Veera ei sittenkään saa lonkkamurtumaa, jos hän muutaman vuoden kuluttua kaatuu. Tai ehkä hän ei edes kaadu, koska hän otti sen paksureunaisen maton eteisen lattialta pois ja laittoi kylpyhuoneen lattialle liukuestematon. Pojan poika auttoi laittamaan kylpyhuoneen seinälle suihkun viereen käsikahvan, josta saa tarvittaessa tukea. Hän oli alkanut ajattelemaan näitäkin asioita, koska oli seniorineuvolassa käynyt läpi ”Tapaturmien tarkistuslistan” yhdessä hoitajan kanssa.
Vaari oli seniorineuvolaan tullessaan sitä mieltä, että turhaa koko touhu, eihän häntä mikään vaivaa. Tulipa kuitenkin, koska kutsun oli saanut. Hänen verenpaineensa oli lukemissa 164/95 ja vaari ilmoitti sen olevan hyvä, koska se oli samaa tasoa kuin naapurin rouvalla. Hoitaja oli kohteliaasti toista mieltä ja vaarille järjestettiin muutama uusintamittaus. Koska tulos oli aina samaa luokkaa, aloitti terveyskeskuslääkäri hänelle verenpainelääkityksen. Verenpaineen hyvä hoito kannattaa myös iäkkäillä. Jos se tehdään jo hyvissä ajoin ehkäistään esim. sepelvaltimotautia, infarkteja ja sydämen vajaatoimintaa. Näitä vaivoja ei vaarilta onneksi löytynyt ja toivoa sopii, että myös aivoinfarkti jättää hänet väliin.
Laurean opiskelijat ovat juuri tehneet opinnäyteyön seniorineuvolan asiakkaiden kokemuksista 75 –vuotiaiden terveystarkastuksista. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että heitä on kuunneltu kokonaisvaltaisesti ja heidät on otettu tosissaan. Jos heillä on ollut useampia mieltä painavia asioita, ei heidän ole tarvinnut varata joka vaivalle uutta aikaa. He olivat saaneet voimavaroja, uutta tietoa ja motivaatiota hoitaa terveyttään.
Kirsi Leinonen
Kirjoittaja on Itä-Vantaan päivätoiminnan terveydenhoitaja
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Vanhusten kaupunki
Hesarissa oli muutama kuukausi sitten juttu tokiolaisesta Sugamin kaupunginosasta, joka on profiloitunut vanhusten kaupunkina. Kaupunginosa on suunniteltu vanhusten tarpeita silmällä pitäen. Sieltä löytyy vanhuksille vaatteita myyviä liikkeitä ja jopa terveyskylpylöitä. Asiakkaita riittänee, sillä Japani on vanhusten maa. Samalla tavoin kuin Suomi kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Japanissa on tajuttu vanhusten markkina-arvo eli suomeksi ostovoima, ilmeisesti ei ole ollut enää vaihtoehtoja. Suomessakin on puhuttu vanhuksille ja eläkeläisille suunnatuista tuotteista, kampanjoista ja palveluista ylipäätään, mutta laihaksi homma on jäänyt. Ilmeisesti vanhuksia ei ole vielä riittävästi tai sitten mitä itse arvelen: ei ole olemassa vanhuksen prototyyppiä, jolle myydä tietynlaista tuotetta. Vielä vähemmän tulevaisuudessa kun yksilöllisyyteen kasvatetut ikäluokat vanhenevat.
On myös mahdollista, että nykyvanhukset eivät kuluta riittävästi ollakseen kaupallisesti kiinnostavia. He kun elävät pääosin kitsaasti. Vanhukset ovat persoonia siinä missä muutkin. Ja vanhuuden raja on häilyvä. Varsinkin henkisellä tasolla. Ihminen vanhenee kyllä fyysisesti, joten yksityisillä terveyspalveluilla lienee kysyntää samoin kuin palvelutaloilla. Ensimmäiset todella varakkaat vanhukset tulevat olemaan nykyiset suuret ikäluokat. Ehkäpä silloin näemme ensimmäisen vanhusten kaupungin Suomessa.
Yleisesti ajatellaan, että suuret ikäluokat kuluttavat vanhuksenakin. Mutta onko näin? Vai kuuluuko vanhuuteen tietty itaruus? Kovien aikojen opettama varovaisuus rahan käytössä. Samaa ongelmaa ylivelkaantuneilla pikavippisukupolvilla ei enää ole. Ja mitä vanhukset kuluttavat? Kuluttavatko he samoja tuotteita kuin nuorempanakin? Onko vanhuksista kuluttajina tehty laajempaa tutkimusta? Saattaisi ainakin olla sellaisen paikka.
Silti kummastelen, että Suomen tunnetuin vanhusbrändi tuntuu olevan ET-lehti, joka sekin on eläkeläisille tai eläkeikää lähentyville suunnattu. Eläkeläinen ja vanhus eivät ole sama asia, vaikka näin yleisesti luullaankin. 65-vuotias untuvikkoeläkeläinen tuskin kokee olevansa vanhus.
Vanhusten tuotteiksi leimattuja Reino ja Aino-tohveleita sen sijaan käyttävät todella nuoret. Vanhat kunnon "pappalakitkin" kuluvat nuorten päässä. Eli pikemminkin vanhusten muoti on nuorten muotia kuin päinvastoin.
Vanhukset eivät todella kiinnosta kauppiaita. Olen yrittänyt saada useampaakin kauppiasta kirjoittamaan tähän Viksu-blogiin aiheesta miten he näkevät ikäihmiset asiakkaanaan. Vastausta ei ole kuulunut. Minusta tuntuu, että Suomessa kauppiaita kiinnostavat lapsiperheet, kun he ilmeisesti kuluttavat eniten. Lukuun ottamatta erikoisliikkeitä. Mutta onko Suomessa yhtään vanhuksille suunnattua erikoisliikettä? Pulleille, hevareille, hoppareille ja kaikille muille mahdollisille löytyy.
Helsinki on julistautunut homoystävälliseksi kaupungiksi, mutta vanhusystävälliseksi kaupungiksi tai kunniksi julistautuneita löytyy vähemmän. Muutama maaseudun pikkukunta on kertonut olevansa senioriystävällinen kunta. Syy vanhusystävällisyyshaluttomuuteen piilee siinä, että kunnissa nähdään vanhukset rahallisena ongelmana. Niiden vanhusten kautta, jotka ovat huonossa kunnossa. Kaikkihan sitä eivät ole, välttämättä edes loppuun asti.
Niinpä kunnat eivät pyydä vanhuksia vaeltamaan luokseen kuin hippejä San Franciscoon. Vielä emme tiedä, pyrkivätkö suuret ikäluokat maaseudun kuntiin kotiseudulleen eläköidyttyään, vaan jäävätkö kaupunkeihin. Saatamme nähdä senioreiden kansanvaelluksen. Toivottavasti emme evakkotaivallusta parempien palvelujen perässä ympäri Suomea.
Tietysti voi pohtia, onko tarpeen, että yhdellä väestöryhmällä olisi oma kaupunki tai kaupunginosansa. Tosiasia vain on, että ns. vertaisryhmät hakeutuvat mielellään toistensa luokse pyytämättäkin.
Mutta olisiko se syrjivääkin täyttää kaupunki yhdellä ihmisryhmällä? Vanhukset ovat ihmisiä ihmisten joukossa. Valitkoon he itse, ja varmasti niin tekevätkin.
Esa Pesonen
Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Vantaan sosiaali- ja terveystoimessa
Kirjoittajan omaan blogiin
Japanissa on tajuttu vanhusten markkina-arvo eli suomeksi ostovoima, ilmeisesti ei ole ollut enää vaihtoehtoja. Suomessakin on puhuttu vanhuksille ja eläkeläisille suunnatuista tuotteista, kampanjoista ja palveluista ylipäätään, mutta laihaksi homma on jäänyt. Ilmeisesti vanhuksia ei ole vielä riittävästi tai sitten mitä itse arvelen: ei ole olemassa vanhuksen prototyyppiä, jolle myydä tietynlaista tuotetta. Vielä vähemmän tulevaisuudessa kun yksilöllisyyteen kasvatetut ikäluokat vanhenevat.
On myös mahdollista, että nykyvanhukset eivät kuluta riittävästi ollakseen kaupallisesti kiinnostavia. He kun elävät pääosin kitsaasti. Vanhukset ovat persoonia siinä missä muutkin. Ja vanhuuden raja on häilyvä. Varsinkin henkisellä tasolla. Ihminen vanhenee kyllä fyysisesti, joten yksityisillä terveyspalveluilla lienee kysyntää samoin kuin palvelutaloilla. Ensimmäiset todella varakkaat vanhukset tulevat olemaan nykyiset suuret ikäluokat. Ehkäpä silloin näemme ensimmäisen vanhusten kaupungin Suomessa.
Yleisesti ajatellaan, että suuret ikäluokat kuluttavat vanhuksenakin. Mutta onko näin? Vai kuuluuko vanhuuteen tietty itaruus? Kovien aikojen opettama varovaisuus rahan käytössä. Samaa ongelmaa ylivelkaantuneilla pikavippisukupolvilla ei enää ole. Ja mitä vanhukset kuluttavat? Kuluttavatko he samoja tuotteita kuin nuorempanakin? Onko vanhuksista kuluttajina tehty laajempaa tutkimusta? Saattaisi ainakin olla sellaisen paikka.
Silti kummastelen, että Suomen tunnetuin vanhusbrändi tuntuu olevan ET-lehti, joka sekin on eläkeläisille tai eläkeikää lähentyville suunnattu. Eläkeläinen ja vanhus eivät ole sama asia, vaikka näin yleisesti luullaankin. 65-vuotias untuvikkoeläkeläinen tuskin kokee olevansa vanhus.
Vanhusten tuotteiksi leimattuja Reino ja Aino-tohveleita sen sijaan käyttävät todella nuoret. Vanhat kunnon "pappalakitkin" kuluvat nuorten päässä. Eli pikemminkin vanhusten muoti on nuorten muotia kuin päinvastoin.
Vanhukset eivät todella kiinnosta kauppiaita. Olen yrittänyt saada useampaakin kauppiasta kirjoittamaan tähän Viksu-blogiin aiheesta miten he näkevät ikäihmiset asiakkaanaan. Vastausta ei ole kuulunut. Minusta tuntuu, että Suomessa kauppiaita kiinnostavat lapsiperheet, kun he ilmeisesti kuluttavat eniten. Lukuun ottamatta erikoisliikkeitä. Mutta onko Suomessa yhtään vanhuksille suunnattua erikoisliikettä? Pulleille, hevareille, hoppareille ja kaikille muille mahdollisille löytyy.
Helsinki on julistautunut homoystävälliseksi kaupungiksi, mutta vanhusystävälliseksi kaupungiksi tai kunniksi julistautuneita löytyy vähemmän. Muutama maaseudun pikkukunta on kertonut olevansa senioriystävällinen kunta. Syy vanhusystävällisyyshaluttomuuteen piilee siinä, että kunnissa nähdään vanhukset rahallisena ongelmana. Niiden vanhusten kautta, jotka ovat huonossa kunnossa. Kaikkihan sitä eivät ole, välttämättä edes loppuun asti.
Niinpä kunnat eivät pyydä vanhuksia vaeltamaan luokseen kuin hippejä San Franciscoon. Vielä emme tiedä, pyrkivätkö suuret ikäluokat maaseudun kuntiin kotiseudulleen eläköidyttyään, vaan jäävätkö kaupunkeihin. Saatamme nähdä senioreiden kansanvaelluksen. Toivottavasti emme evakkotaivallusta parempien palvelujen perässä ympäri Suomea.
Tietysti voi pohtia, onko tarpeen, että yhdellä väestöryhmällä olisi oma kaupunki tai kaupunginosansa. Tosiasia vain on, että ns. vertaisryhmät hakeutuvat mielellään toistensa luokse pyytämättäkin.
Mutta olisiko se syrjivääkin täyttää kaupunki yhdellä ihmisryhmällä? Vanhukset ovat ihmisiä ihmisten joukossa. Valitkoon he itse, ja varmasti niin tekevätkin.
Esa Pesonen
Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Vantaan sosiaali- ja terveystoimessa
Kirjoittajan omaan blogiin
maanantai 25. toukokuuta 2009
Vantaalla toukokuussa 2039
Ajatella, näin ne vuodet vierivät ja minäkin lähestyn kovaa vauhtia 80-vuotispäiviäni! Ai mitäkö minulle nykyään kuuluu, koetanpa sitä tässä muutamalla rivillä hahmotella.
Asumme siis edelleen mieheni kanssa talossamme Rekolassa, ja mikäs sitä on asuessa, kun nykyään omaan kotiin saa apuja niin paljon kuin tarvitaan. Kuka sitä nyt pienten lumenluonti- tai ikkunanpesuvaikeuksien takia kotoansa pois muuttaisi.
Ja mielikin pysyy virkeänä, kun sieltä ystäväpankista käy se Jenni minua saattelemassa monenlaisiin rientoihin. Itsekin silloin nuorempana eläkkeelle juuri jääneenä kävin tekemässä ”talletuksia” ystäväpankkiin toimimalla ikäihmisten apuna ja kaverina. Siihen hommaanhan ei tarvitse olla mikään hoitoalan ammattilainen vaan päteviä ovat kaikki, joilla on jotain kokemusta lähimmäisenä olemisesta. Ja saihan siitä kunnalta pientä rahallista korvaustakin eläkkeen lisäksi, se kun on sellainen puolivapaaehtoissysteemi. Nyt voi sitten hyvällä omallatunnolla olla siellä ”nosto”-puolella ja saada apuja itselleen.
Tänään siis Jenni tulee kotoa koukkaamaan minut ja menemme yhdessä sinne ikäihmisten resurssikeskukseen, spinning-tunnille. Viikko-ohjelmasta katselin, että huomenna tarjolla olisi klassikkoelokuvien sarjassa ”Mamma Mia” –elokuva ja vieläpä se karaokeversio, jossa saa sydämensä kyllyydestä laulaa mukana… You are the dancing queen… Nämä on näitä meidän naisten juttuja, ei niihin omaa ukkoansa mukaan saisi kuitenkaan ja sitä paitsi hänellä on ne perinteiset Vantaapäivien katukoristapahtumansa, joita varten on taas reenattu monta viikkoa yhdessä Jussin kanssa (hänkin on sieltä ystäväpankista).
Tuleviin, onneksi vielä kaukana häämöttäviin vanhuudenpäiviini suhtaudun levollisella mielellä. Sitten kun kroppa tai mieli ei enää pysy vauhdissa mukana, tiedän pääseväni hyvään hoitoon johonkin vantaalaiseen vanhusten ryhmäkotiin. Se on sitten viimeinen muutto täällä maallisella taipaleellani. Niissä ryhmäkodeissahan on nykyisin riittävän paljon hoitajia, ruoka on hyvää (ja juhla-aterioille kuuluu tietysti punaviini), kivut pidetään poissa ja virikkeitä voi valita oman jaksamisen mukaan. Ja ulos pääsee jonkun avustamana aina silloin kun itse haluaa.
Yleensäkin koko vanhustenhuolto on vihdoin saanut ansaitsemansa arvostuksen, mikä näkyy myös hoitajien palkkapussissa ja alalle pääsystä suorastaan kilpaillaan nuorten keskuudessa. Hassua, miten maailma ja yhteiskunnan arvot muuttuvat. Ennen vanhaan vanhuksia ja vanhustenhuoltoa tunnuttiin arvostavan vain ennen vaaleja pidetyissä puheissa.
Hyviä keväänjatkoja vaan teille kaikille! Pidetään mieli kirkkaana ja ikäihmiset menossa mukana!
Sirkku
(Ps. Tuntuiko utopistiselta? No, myönnetään, että tuo spinning taisi minun kohdallani olla vähän toiveajattelua…)
Sirkku Rannikko
Kirjoittaja on Vanhusten kotiapusäätiön toiminnanjohtaja
Asumme siis edelleen mieheni kanssa talossamme Rekolassa, ja mikäs sitä on asuessa, kun nykyään omaan kotiin saa apuja niin paljon kuin tarvitaan. Kuka sitä nyt pienten lumenluonti- tai ikkunanpesuvaikeuksien takia kotoansa pois muuttaisi.
Ja mielikin pysyy virkeänä, kun sieltä ystäväpankista käy se Jenni minua saattelemassa monenlaisiin rientoihin. Itsekin silloin nuorempana eläkkeelle juuri jääneenä kävin tekemässä ”talletuksia” ystäväpankkiin toimimalla ikäihmisten apuna ja kaverina. Siihen hommaanhan ei tarvitse olla mikään hoitoalan ammattilainen vaan päteviä ovat kaikki, joilla on jotain kokemusta lähimmäisenä olemisesta. Ja saihan siitä kunnalta pientä rahallista korvaustakin eläkkeen lisäksi, se kun on sellainen puolivapaaehtoissysteemi. Nyt voi sitten hyvällä omallatunnolla olla siellä ”nosto”-puolella ja saada apuja itselleen.
Tänään siis Jenni tulee kotoa koukkaamaan minut ja menemme yhdessä sinne ikäihmisten resurssikeskukseen, spinning-tunnille. Viikko-ohjelmasta katselin, että huomenna tarjolla olisi klassikkoelokuvien sarjassa ”Mamma Mia” –elokuva ja vieläpä se karaokeversio, jossa saa sydämensä kyllyydestä laulaa mukana… You are the dancing queen… Nämä on näitä meidän naisten juttuja, ei niihin omaa ukkoansa mukaan saisi kuitenkaan ja sitä paitsi hänellä on ne perinteiset Vantaapäivien katukoristapahtumansa, joita varten on taas reenattu monta viikkoa yhdessä Jussin kanssa (hänkin on sieltä ystäväpankista).
Tuleviin, onneksi vielä kaukana häämöttäviin vanhuudenpäiviini suhtaudun levollisella mielellä. Sitten kun kroppa tai mieli ei enää pysy vauhdissa mukana, tiedän pääseväni hyvään hoitoon johonkin vantaalaiseen vanhusten ryhmäkotiin. Se on sitten viimeinen muutto täällä maallisella taipaleellani. Niissä ryhmäkodeissahan on nykyisin riittävän paljon hoitajia, ruoka on hyvää (ja juhla-aterioille kuuluu tietysti punaviini), kivut pidetään poissa ja virikkeitä voi valita oman jaksamisen mukaan. Ja ulos pääsee jonkun avustamana aina silloin kun itse haluaa.
Yleensäkin koko vanhustenhuolto on vihdoin saanut ansaitsemansa arvostuksen, mikä näkyy myös hoitajien palkkapussissa ja alalle pääsystä suorastaan kilpaillaan nuorten keskuudessa. Hassua, miten maailma ja yhteiskunnan arvot muuttuvat. Ennen vanhaan vanhuksia ja vanhustenhuoltoa tunnuttiin arvostavan vain ennen vaaleja pidetyissä puheissa.
Hyviä keväänjatkoja vaan teille kaikille! Pidetään mieli kirkkaana ja ikäihmiset menossa mukana!
Sirkku
(Ps. Tuntuiko utopistiselta? No, myönnetään, että tuo spinning taisi minun kohdallani olla vähän toiveajattelua…)
Sirkku Rannikko
Kirjoittaja on Vanhusten kotiapusäätiön toiminnanjohtaja
maanantai 18. toukokuuta 2009
Sähköisiä unelmia
Kuka epäilee, etteivät yli kuusikymppiset osaa käyttää televisiota, mikrouunia, pesukonetta ja kännykkää tai ajaa autoa? Ei kukaan - totta kai osaavat. Miksi sitten jatkuvasti hoetaan, että ikääntyneet eivät osaa käyttää tietokonetta? Onko se nuorempien juoni pitää vanhat loitolla virtuaalimaailmasta vai vanhojen oma epäilys, etten mä kumminkaan ymmärrä siitä mitään?
Pelko pois: tietokoneen käyttö ei ole sen kummoisempaa kuin pesukoneen ohjelmointi tai kaukosäätimen näpyttely autolla ajamisesta nyt puhumattakaan. Kuka tahansa sen oppii ja kaikille siitä on huvia ja hyötyä.
Tämän hetken eläkeläisistä on pieni osa niitä, jotka työelämässään joutuivat tietokonetöihin, mutta tulossa on eläkeläissukupolvi, me suuret ikäluokat, joiden on ollut pakko oppia myös tietskarin käyttö. Tietokoneet ovat vallanneet mitä yllättävimmät työpaikat: sairaalat ja terveyskeskukset, kauppojen kassat ja varastot, taksit, pankit, hotellit, ravintolat... Kaikkialla näpytellään ja painellaan erilaisia namiskoita tietojen saamiseksi tai kirjaamiseksi. Mikä sitten muka estää tietokoneen käytön yksityiselämässä?
Sähköiset palvelut lisääntyvät jatkuvasti, niin julkisessa hallinnossa kuin yrityksissäkin. Minun mielestäni se hyödyttää nimenomaan – ja toivottavasti – vanhempia ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät liiku enää ihan ketterästi paikasta toiseen etsimässä sitä oikeaa sohvaa, puseroa, kahvikuppia tai tapettimallia. Ihmisiä, jotka eivät jaksa jonottaa pankissa, postissa, terveyskeskuksissa saadakseen neuvontaa tai varausaikoja. Ihmisiä, joilta ystäväpiiri harvenee luonnollisen poistuman kautta. Ihmisiä, joiden perheet ja suku ovat hajautuneet ympäri maan ja maailman. Ihmisiä, jotka ovat jääneet yksin.
Minulla on unelma. Sähköisen viestinnän unelma. Ei kai nyt kukaan voi unelmoida sähköisestä viestinnästä? Minä voin. Eihän se vaikuta kovin seksikkäältä kohteelta, mutta tärkeä se on. Unelmoin ehkä omaa tulevaisuuttani.
Unelmaani kuuluu joko se, että tietokone toimii telkkarin kautta ja käytän sitä kuin telkkaria konsanaan. Tai että tietokoneeni toimii kosketusnäytöllä, jolloin sormen hipaisuilla selviän toiminnoista. Lisäksi toivon tietokoneitten näyttöpäätteisiin sisustusystävällisiä ratkaisuja. Itse haluaisin näyttööni kultaiset empirepeilin kehykset, mutta joku muu toivoisi ehkä Harrikan tai T-Fordin muotoja...
Muodot ovat tärkeitä, mutta niin on sisältökin. Erilaiset ostokset sujuvat jo nyt netissä hyvin. Samoin julkishallinnon palvelut lisääntyvät jatkuvasti. Yhteydet vanhoihin ystäviin ja sukuun onnistuvat myös, mutta hieman takkuillen. Kaikilla ei ole taitoja ajantasaiseen seurusteluun netin kautta – se olisi tehtävä helpommaksi.
Kehitys kehittyy. Niinhän sitä sanotaan. Tässä tapauksessa uskon siihen. Jos nyt on muodissa blogi ja wiki ja facebook yms. en yhtään osaa ennustaa, mitä on vuoden tai kahden kuluttua. Toivottavasti jotain uutta, kivaa ja hyödyllistä silloinkin. Sitten kun minä olen eläkkeellä ja seniorikansalainen ja surffaan netissä hullun lailla:)
Oletpa 60 tai 80, ryhdy nettikäyttäjäksi! Jos taidot eivät nyt riitä, mene Vantaan kaupungin järjestämille monille kursseille tai kysy tuttavilta tai heidän lapsiltaan!
Eevali Kontio
Verkkopäätoimittaja
Vantaan kaupunki/Verkkotoimitus
Pelko pois: tietokoneen käyttö ei ole sen kummoisempaa kuin pesukoneen ohjelmointi tai kaukosäätimen näpyttely autolla ajamisesta nyt puhumattakaan. Kuka tahansa sen oppii ja kaikille siitä on huvia ja hyötyä.
Tämän hetken eläkeläisistä on pieni osa niitä, jotka työelämässään joutuivat tietokonetöihin, mutta tulossa on eläkeläissukupolvi, me suuret ikäluokat, joiden on ollut pakko oppia myös tietskarin käyttö. Tietokoneet ovat vallanneet mitä yllättävimmät työpaikat: sairaalat ja terveyskeskukset, kauppojen kassat ja varastot, taksit, pankit, hotellit, ravintolat... Kaikkialla näpytellään ja painellaan erilaisia namiskoita tietojen saamiseksi tai kirjaamiseksi. Mikä sitten muka estää tietokoneen käytön yksityiselämässä?
Sähköiset palvelut lisääntyvät jatkuvasti, niin julkisessa hallinnossa kuin yrityksissäkin. Minun mielestäni se hyödyttää nimenomaan – ja toivottavasti – vanhempia ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät liiku enää ihan ketterästi paikasta toiseen etsimässä sitä oikeaa sohvaa, puseroa, kahvikuppia tai tapettimallia. Ihmisiä, jotka eivät jaksa jonottaa pankissa, postissa, terveyskeskuksissa saadakseen neuvontaa tai varausaikoja. Ihmisiä, joilta ystäväpiiri harvenee luonnollisen poistuman kautta. Ihmisiä, joiden perheet ja suku ovat hajautuneet ympäri maan ja maailman. Ihmisiä, jotka ovat jääneet yksin.
Minulla on unelma. Sähköisen viestinnän unelma. Ei kai nyt kukaan voi unelmoida sähköisestä viestinnästä? Minä voin. Eihän se vaikuta kovin seksikkäältä kohteelta, mutta tärkeä se on. Unelmoin ehkä omaa tulevaisuuttani.
Unelmaani kuuluu joko se, että tietokone toimii telkkarin kautta ja käytän sitä kuin telkkaria konsanaan. Tai että tietokoneeni toimii kosketusnäytöllä, jolloin sormen hipaisuilla selviän toiminnoista. Lisäksi toivon tietokoneitten näyttöpäätteisiin sisustusystävällisiä ratkaisuja. Itse haluaisin näyttööni kultaiset empirepeilin kehykset, mutta joku muu toivoisi ehkä Harrikan tai T-Fordin muotoja...
Muodot ovat tärkeitä, mutta niin on sisältökin. Erilaiset ostokset sujuvat jo nyt netissä hyvin. Samoin julkishallinnon palvelut lisääntyvät jatkuvasti. Yhteydet vanhoihin ystäviin ja sukuun onnistuvat myös, mutta hieman takkuillen. Kaikilla ei ole taitoja ajantasaiseen seurusteluun netin kautta – se olisi tehtävä helpommaksi.
Kehitys kehittyy. Niinhän sitä sanotaan. Tässä tapauksessa uskon siihen. Jos nyt on muodissa blogi ja wiki ja facebook yms. en yhtään osaa ennustaa, mitä on vuoden tai kahden kuluttua. Toivottavasti jotain uutta, kivaa ja hyödyllistä silloinkin. Sitten kun minä olen eläkkeellä ja seniorikansalainen ja surffaan netissä hullun lailla:)
Oletpa 60 tai 80, ryhdy nettikäyttäjäksi! Jos taidot eivät nyt riitä, mene Vantaan kaupungin järjestämille monille kursseille tai kysy tuttavilta tai heidän lapsiltaan!
Eevali Kontio
Verkkopäätoimittaja
Vantaan kaupunki/Verkkotoimitus
maanantai 11. toukokuuta 2009
Ikääntyminen on in?
Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelmatyöryhmä on käynyt keskenään treffeillä pitkin kevättä. Treffeillä syntyneitä ideoita on väliaikoina viety laajempiin verkostoihin arvioitaviksi ja edelleen ideoitaviksi. Viimeisimpänä Viksun verkostoon ovat liittyneet senioriosaajat, joilla on monenlaisen osaamisen lisäksi myös näkemystä varsinaisen työuran jälkeisestä elämästä.
Kevään korvalla verkosto tunnisti keskeisiä ikäihmisten hyvinvointiin ja palveluihin liittyviä muutosvoimia. Ikäihmisten määrän ja suhteellisen osuuden voimakas kasvu Vantaalla nimettiin muutokseksi, joka pitää ottaa kaikessa huomioon. Toisaalta todettiin, että ikäihmiset ovat varsin monipuolinen joukko, joka voi olla iältäänkin kymmenien vuosien päässä toisistaan. Yhdistääkö 60-vuotiasta ja 100-vuotiasta lopulta yhtään mikään? Ja kun tosiasioita oikein silmiin katsotaan, ei voida olla ottamatta huomioon palvelujen järjestämisen haasteita näinä vaikeina aikoina. Olemme tunnistaneet toisaalta kasvavan palvelujen tarpeen mutta myös julkisen sektorin moninaiset rahoitusvaikeudet.
Huhtikuun lopulla pääsimme pyörittelemään ohjelmatyölle ominaisesti myös visioehdotuksia, joita kaupungin eri toimialoilta oli kerätty. Visio osoittautuikin varsinaiseksi pähkinäksi, eikä se sitten yhdellä puraisulla ratkennutkaan.
Viksun verkostossa arveltiin muun muassa, että ihmisarvoinen, itsenäinen, toimintakykyinen ja tarpeen mukaan tuettu vanhuus voisi olla Vantaan ikääntymispolitiikan visio. Niin ikään nostettiin esille merkityksellinen elämä: yhteisöllisyys, esteetön asenne, hyvä ja yksilöllinen hoito ja palvelu.
Hyviä asioita kaikki tyynni. Hyvä vanhuus kertyy helposti koko joukosta erinomaisia käsitteitä, ja varsinkin adjektiiveja, mutta miten tehdä hyvä visio?
Vision pitäisi olla niin selkeä ja vaativa, ettei sitä tarvitse selittää. Toisaalta sen pitäisi olla rohkea ja jännittävä. Eikä tässä kaikki - vielä sen pitäisi olla sen verran mukavuusalueen ulkopuolella, että sen saavuttamiseen tarvitaan venymistä ja jopa hieman onnea. Visiolla ei ole merkitystä jos mikään ei muutu.
Haastammekin nyt bloggaajat ja lukijat heittämään yhteisesti pohdittavaksi, mikä ja miksi Vantaalla pitäisi ikäihmisten näkökulmasta tulevaisuudessa muuttua. Millainen on ikäihmisten Vantaa vuonna 2015? Tähän odotamme tässä Viksun blogin foorumilla ehdotuksia ja kommentteja erityisesti 4.6. pidettävään verkostoseminaariin mennessä.
Ja jotta rima olisi tarpeeksi korkealla, visiosta olisi tarpeen saada ikääntymispolitiikan viestinnän tueksi passeli slogan. Viimeksi verkostotreffeillä ehdotettiinkin jo, että ikääntymistä kohtaan kaivattua asennemuutosta kuvaisi hyvin lausahdus, että "ikääntyminen on in".
Asiasta toiseen. Visiota pyöritellessämme törmäsimme jälleen siihen, että Vantaalta puuttuu selkeä identiteetti. Vantaan kaupunkikuva on hyvin pirstaleinen. Meillä on Hakunila, Korso, Rekola, Myyrmäki ja lukuisa määrä muita paikkoja, joiden paikallinen identiteetti tuntuu olevanvarsin vahva. Tässä tapauksessa kokonaisuus ei ole kuitenkaan osiensa summa.
Vantaalle täytyy saada kasvot, joihin asukkaiden tulee voida samaistua ja joista yhteisöllisyys kumpuaa. Meidän tulisi hyödyntää kaupunkimme menestystarinat. Onnistuisiko se myös ikääntymispoliittisen ohjelmatyön tuloksena?
Tuula Koli
Matti Lyytikäinen
Elina Kinnunen
Kirjoittajista Tuula Koli on eläkkeellä oleva viestinnän asiantuntija
Matti Lyytikäinen työskentelee Vantaan vanhus- ja vammaispalvelujen johtajana
Elina Kinnunen Vantaan sosiaali- ja terveystoimen viestintäpäällikkönä
Kevään korvalla verkosto tunnisti keskeisiä ikäihmisten hyvinvointiin ja palveluihin liittyviä muutosvoimia. Ikäihmisten määrän ja suhteellisen osuuden voimakas kasvu Vantaalla nimettiin muutokseksi, joka pitää ottaa kaikessa huomioon. Toisaalta todettiin, että ikäihmiset ovat varsin monipuolinen joukko, joka voi olla iältäänkin kymmenien vuosien päässä toisistaan. Yhdistääkö 60-vuotiasta ja 100-vuotiasta lopulta yhtään mikään? Ja kun tosiasioita oikein silmiin katsotaan, ei voida olla ottamatta huomioon palvelujen järjestämisen haasteita näinä vaikeina aikoina. Olemme tunnistaneet toisaalta kasvavan palvelujen tarpeen mutta myös julkisen sektorin moninaiset rahoitusvaikeudet.
Huhtikuun lopulla pääsimme pyörittelemään ohjelmatyölle ominaisesti myös visioehdotuksia, joita kaupungin eri toimialoilta oli kerätty. Visio osoittautuikin varsinaiseksi pähkinäksi, eikä se sitten yhdellä puraisulla ratkennutkaan.
Viksun verkostossa arveltiin muun muassa, että ihmisarvoinen, itsenäinen, toimintakykyinen ja tarpeen mukaan tuettu vanhuus voisi olla Vantaan ikääntymispolitiikan visio. Niin ikään nostettiin esille merkityksellinen elämä: yhteisöllisyys, esteetön asenne, hyvä ja yksilöllinen hoito ja palvelu.
Hyviä asioita kaikki tyynni. Hyvä vanhuus kertyy helposti koko joukosta erinomaisia käsitteitä, ja varsinkin adjektiiveja, mutta miten tehdä hyvä visio?
Vision pitäisi olla niin selkeä ja vaativa, ettei sitä tarvitse selittää. Toisaalta sen pitäisi olla rohkea ja jännittävä. Eikä tässä kaikki - vielä sen pitäisi olla sen verran mukavuusalueen ulkopuolella, että sen saavuttamiseen tarvitaan venymistä ja jopa hieman onnea. Visiolla ei ole merkitystä jos mikään ei muutu.
Haastammekin nyt bloggaajat ja lukijat heittämään yhteisesti pohdittavaksi, mikä ja miksi Vantaalla pitäisi ikäihmisten näkökulmasta tulevaisuudessa muuttua. Millainen on ikäihmisten Vantaa vuonna 2015? Tähän odotamme tässä Viksun blogin foorumilla ehdotuksia ja kommentteja erityisesti 4.6. pidettävään verkostoseminaariin mennessä.
Ja jotta rima olisi tarpeeksi korkealla, visiosta olisi tarpeen saada ikääntymispolitiikan viestinnän tueksi passeli slogan. Viimeksi verkostotreffeillä ehdotettiinkin jo, että ikääntymistä kohtaan kaivattua asennemuutosta kuvaisi hyvin lausahdus, että "ikääntyminen on in".
Asiasta toiseen. Visiota pyöritellessämme törmäsimme jälleen siihen, että Vantaalta puuttuu selkeä identiteetti. Vantaan kaupunkikuva on hyvin pirstaleinen. Meillä on Hakunila, Korso, Rekola, Myyrmäki ja lukuisa määrä muita paikkoja, joiden paikallinen identiteetti tuntuu olevanvarsin vahva. Tässä tapauksessa kokonaisuus ei ole kuitenkaan osiensa summa.
Vantaalle täytyy saada kasvot, joihin asukkaiden tulee voida samaistua ja joista yhteisöllisyys kumpuaa. Meidän tulisi hyödyntää kaupunkimme menestystarinat. Onnistuisiko se myös ikääntymispoliittisen ohjelmatyön tuloksena?
Tuula Koli
Matti Lyytikäinen
Elina Kinnunen
Kirjoittajista Tuula Koli on eläkkeellä oleva viestinnän asiantuntija
Matti Lyytikäinen työskentelee Vantaan vanhus- ja vammaispalvelujen johtajana
Elina Kinnunen Vantaan sosiaali- ja terveystoimen viestintäpäällikkönä
maanantai 4. toukokuuta 2009
Uudet eläkeläiset hyötykäyttöön
Ovatko eläkkeelle siirtyneet ja siirtyvät Vantaalle voimavara vai rasite? Itse pohdin asiaa yhä useammin. Olen syntynyt 1946 ja päättänyt jäädä eläkkeelle tämän vuoden lopulla.
Meitä samanikäisiä on todella paljon. Asun ihan tavallisessa kerrostalossa Martinlaaksossa. Portaassamme on 12 huoneistoa, joista jo puolessa asuu meitä eläkkeelle siirtyviä tai eläkkeellä olevia. Vantaalaisista yli 10 prosenttia on yli 65-vuotiaita, ja määrä kasvaa.
Itse odottelen eläkkeellä saavani enemmän omaa aikaa itselleni kuin nyt. Luvassa on ehkä enemmän harrastuksia, matkusteluakin, mutta ennen kaikkea liikuntaa, joka toivon mukaan pitää kehon ja mielenkin terveenä. Erityisen paljon odotan laatuaikaa lapsenlapsen kanssa.
Mutta mitä muuta minä ja muut uudet seniorit voisimme tehdä ollaksemme muullakin tavoin hyödyksi? Oma äitini kuoli 1,5 vuotta sitten. Alzheimerin tauti vei hänet nopeasti, mutta silti ehdin saada yleiskuvan Vantaan vanhustenhoidon kasvavista ongelmista. Sairaaloissa ja hoivataloissa henkilökunnan aika ei riitä muuhun kuin perushoitoon ja vanhusten vaipanvaihtoon. Katriinan sairaalassa äitini laitostui kahdessa viikossa kävelevästä ihmisestä vuodepotilaaksi.
Vielä vähemmän huolenpitoa on tarjolla kotona asuville vanhuksille. He saavat olla todella yksin, jos apuna ei ole aktiivisia sukulaisia tai ystäviä. Siinä vapaaehtoistyössä meillä hyväkuntoisilla ”varhaisvanhuksilla” on työmaata. Tarvitaan vapaaehtoisia ulkoiluttajia, kuuntelijoita, asioiden hoitajia – siis meitä.
Kaikki eivät tällaiseen vapaaehtoistyöhän halua, mutta ne jotka haluavat, heidän toimintansa olisi organisoitava niin, että auttamisesta ei tulisi kenellekään taakkaa. Itse en haluaisi tulla kiinnisidotuksi jonkun vanhuksen ainoaksi avuksi. Jos talkoohenki ei toimi, uupuu helposti auttajakin.
Haastetta on yhdistyksillä, kaupungilla ja seurakunnalla keräämään eläkkeelle siirtyvät reservit hyötykäyttöön. Mitä suurempi joukko on mukana vapaaehtoisessa vanhustyössä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua niin, että auttajalle jää vielä omaakin laatuaikaa.
Matti Huhta
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja ja kohta myös vantaalainen eläkeläinen
Meitä samanikäisiä on todella paljon. Asun ihan tavallisessa kerrostalossa Martinlaaksossa. Portaassamme on 12 huoneistoa, joista jo puolessa asuu meitä eläkkeelle siirtyviä tai eläkkeellä olevia. Vantaalaisista yli 10 prosenttia on yli 65-vuotiaita, ja määrä kasvaa.
Itse odottelen eläkkeellä saavani enemmän omaa aikaa itselleni kuin nyt. Luvassa on ehkä enemmän harrastuksia, matkusteluakin, mutta ennen kaikkea liikuntaa, joka toivon mukaan pitää kehon ja mielenkin terveenä. Erityisen paljon odotan laatuaikaa lapsenlapsen kanssa.
Mutta mitä muuta minä ja muut uudet seniorit voisimme tehdä ollaksemme muullakin tavoin hyödyksi? Oma äitini kuoli 1,5 vuotta sitten. Alzheimerin tauti vei hänet nopeasti, mutta silti ehdin saada yleiskuvan Vantaan vanhustenhoidon kasvavista ongelmista. Sairaaloissa ja hoivataloissa henkilökunnan aika ei riitä muuhun kuin perushoitoon ja vanhusten vaipanvaihtoon. Katriinan sairaalassa äitini laitostui kahdessa viikossa kävelevästä ihmisestä vuodepotilaaksi.
Vielä vähemmän huolenpitoa on tarjolla kotona asuville vanhuksille. He saavat olla todella yksin, jos apuna ei ole aktiivisia sukulaisia tai ystäviä. Siinä vapaaehtoistyössä meillä hyväkuntoisilla ”varhaisvanhuksilla” on työmaata. Tarvitaan vapaaehtoisia ulkoiluttajia, kuuntelijoita, asioiden hoitajia – siis meitä.
Kaikki eivät tällaiseen vapaaehtoistyöhän halua, mutta ne jotka haluavat, heidän toimintansa olisi organisoitava niin, että auttamisesta ei tulisi kenellekään taakkaa. Itse en haluaisi tulla kiinnisidotuksi jonkun vanhuksen ainoaksi avuksi. Jos talkoohenki ei toimi, uupuu helposti auttajakin.
Haastetta on yhdistyksillä, kaupungilla ja seurakunnalla keräämään eläkkeelle siirtyvät reservit hyötykäyttöön. Mitä suurempi joukko on mukana vapaaehtoisessa vanhustyössä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua niin, että auttajalle jää vielä omaakin laatuaikaa.
Matti Huhta
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja ja kohta myös vantaalainen eläkeläinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
