”Jottain tarttis tehrä…”
Ikäihmisten palveluihin kohdistuu paineita monista suunnista. Haasteisiin vastaaminen edellyttää sekä palvelurakenteen että palveluiden kehittämistä. Ratkaisut ovat paljolti jo tiedossamme (ks. esim. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset).
Tarvitaan mm.
- asiakaslähtöisiä palveluja
- palveluprosessien tehostamista
- resurssien uudelleenkohdistamista
- uusien teknologioiden käyttöönottoa
- esteettömiä ja yhden luukun palveluita
- yksilöllisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat arvokkaan elämän loppuun asti
Kyllä näillä ratkaisuilla jo turvataan laadukkaat ja tehokkaat ikäihmisten palvelut! Mutta miksi tätä kaikkea ei ole jo riittävässä määrin toteutettu?
Verrataanpa tilannetta ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Tiedetään, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen vaatii hiilidioksidipäästöjen radikaalia alentamista. Tarvittavat toimenpiteet ovat jo tiedossamme (ks. esim. www.ilmasto.org). Tarvittaisiin vain selkeitä päätöksiä ja päätösten mukaista toimeenpanoa. Mutta miksi ilmaston lämpenemistä ei sitten ole jo pysäytetty?
Sanoista tekoihin
Ikäihmisten palvelujen tulevaisuutta ja ilmastonmuutosta ei ole ratkaistu siitä yksinkertaisesta syystä, että tällaisten monimutkaisten ja laaja-alaisten, monista osista koostuvien kokonaisuuksien radikaali muokkaaminen edellyttää ”kriittisen massan” tukea. Päätösten ja toimenpiteiden taakse vaaditaan riittävän laaja tukirintama, joka saa muutoksen vyörymään eteenpäin (ks. esim. http://en.wikipedia.org/wiki/The_Tipping_Point). Pienetkin päätökset ja toimenpiteet voivat vaikuttaa, jos niitä toteutetaan riittävän laajalla rintamalla.
Jos lamasta selviäminen edellyttää ”talvisodan henkeä” kuten valtiovarainministeri Katainen maalaili, niin ikäihmisten palvelujen turvaaminen sitä vasta tarvitseekin (ks. Wikipedia: ”talvisodan henki”, http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_henki).
Ei ihme että ikäihmisten palveluiden tulevaisuus huolestuttaa, sillä taistelurintamamme ei ole riittävän vahva ja leveä!
Tarvitaan investointeja yhteistyöhön
Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma jää kuolleeksi kirjaimeksi, ellei sen takana seiso riittävän vahva ja yhtenäinen joukko, joka käärii hihansa. Viksu siis onnistuu tai epäonnistuu riippuen siitä, saadaanko sen tueksi riittävän laaja ”kriittinen massa” virkamiehiä, yrityksiä, järjestöjä, vapaaehtoisia, ikäihmisiä, tavallisia kansalaisia ja muita toimijoita.
”Kriittinen massa” ei synny tyhjästä. Tarvitaan keskustelufoorumeja, joissa tehdään yhteisiä päätöksiä ja toimintasuunnitelmia. Keskusteluihin osallistuminen vie toki aikaa muulta työltä ja elämiseltä, mutta tämä on vain priorisointikysymys.
Viksu tarjoaa mahdollisuuden osallistua keskusteluun ikäihmisten tulevaisuudesta mm. tämän blogin sekä syksyn tulevien Viksu-seminaarien kautta. Mitä Sinä olet valmis investoimaan tähän taistelurintamaan? Aikaasi? Ajatuksiasi? Osaamistasi?
Timo Järvensivu
KTT, verkostotutkija, Helsingin kauppakorkeakoulu
Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen toimija
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Terveyttä senioreille
Terveyden edistäminen on nostettu viime vuosien aikana ikääntyneidenkin mahdollisuudeksi, ei vain äitiys- ja lastenneuvolan tai kouluterveydenhuollon asiaksi. Esimerkiksi Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus painottaa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja ehkäisevän toiminnan merkitystä ja samoilla linjoilla on Terveys2015-ohjelma.
Totta on kuitenkin, että harvassa ovat ne kunnat, joissa työterveyshuollon jälkeen löytyy eläkeikään ehtineille vastaavaa palvelua. Meillä Vantaalla on ollut pienimuotoista toiminnan kokeilua jo useita vuosia erittäin hyvin kokemuksin. Osa kaupungin 75 –vuotiaista on saanut kutsun terveystapaamiseen terveydenhoitajan vastaanotolle Hakunilan tai Suopursun päivätoimintakeskukseen. Kuluneen vuoden aikana toimintaa on alettu kutsua seniorineuvolaksi.
Terveyden edistäminen on terveyskasvatuksen ja –neuvonnan ohella koko elinyhteisön terveyttä edistävää politiikkaa, kuten asumis-, lähipalvelu- ja liikenneympäristöjen kehittämistä. Toimivan ja turvallisen ympäristön luomiseen ei riitä yhden ammattikunnan toiminta vaan eri alojen yhteistyötä tarvitaan. Terveysneuvontaa voimme tarjota joko yhteisöille tai yksilötasolla. Veeralla ja vaarilla on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta Vantaalla vaikkapa liikuntaneuvolasta, kuntoutuksen asiantuntijoilta tai lääkärin vastaanotolta ja toivottavasti jatkossakin myös seniorineuvolasta.
Koska edustan seniorineuvolaa, puhun luonnollisesti seniorineuvolan mahdollisuuksista edistää ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka sairauksia löytyy seniorineuvolan toimeenpanemissa laboratoriotutkimuksissa ja lääkärille lähetetyistä sairausepäilyissä, on pääpaino kuitenkin terveyden edistämisessä. Seniorineuvolassa annetaan neuvoja ja kannustusta liikuntaan, terveelliseen ravintoon, lääkkeiden asialliseen käyttöön, tapaturmien ennaltaehkäisyyn ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ellei seulovaa seniorineuvolatoimintaa ole, ikääntyneet hakeutuvat lääkärille vasta sitten, kun ongelma on jo pitkällä.
Kun Veera saapui seniorineuvolan vastaanotolle, hän sai kertoa kaikki mieltään askarruttavat asiat. Hänen mieltään painoivat heikentynyt kuulo ja muistiasioistakin hänellä oli kysyttävää. Ne asiat, joita hän ei itse ottanut esille, kysyttiin. Häneltä kysyttiin arkojakin asioita, kuten virtsaamiseen liittyvistä ongelmista, alkoholin käytöstä, yksinäisyydestä ja mahdollisesta kaltoinkohtelusta.
Ikääntyneillä on pääsääntöisesti D-vitamiinin puute ja se aiheuttaa luuston heikkenemisen lisäksi lihasheikkoutta ja infektioherkkyyttä. Tähän riskiryhmään kuului Veerakin. Hän ei juurikaan käyttänyt maitotuotteita ja kalaa hän söi noin kerran viikossa. Auringon säteilystä saatava D-vitamiini oli hänellä minimaalista, sillä aurinkoisella säällä hän pysytteli mieluummin varjossa tai laittoi aurinkovoidetta huolellisesti. Ja eihän iäkkään ihokaan tuota D-vitamiinia samalla tavalla kuin nuorempien, vaikka auringonpaisteessa viihtyisikin. Veera sai ohjausta D vitamiinin ja kalsiumin käyttöön sekä perusteltua tietoa näiden käytön hyödyllisyydestä. Onneksi D-vitamiinia ja kalsiumia saa apteekista ilman reseptiä, eikä lääkäriä tarvinnut tähän asiaan vaivata. D-vitamiinin riittävällä saannilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös diabeteksen, kohonneen verenpaineen ja syöpien ehkäisyssä, joten aivan pienestä asiasta ei ole kysymys.
Liikunta on D-vitamiinin ja kalsiumin ohella halpa keino vahvistaa luuston ja lihaksiston kuntoa ja ehkäistä kaatumistapaturmia ja luun murtumia. Veera innostui ilokseni liikuntatoimen seniorijumpasta, jonne hän aikoi ilmoittautua ja lupasipa myös käydä kävelyllä entistä ahkerammin. Ehkä Veera ei sittenkään saa lonkkamurtumaa, jos hän muutaman vuoden kuluttua kaatuu. Tai ehkä hän ei edes kaadu, koska hän otti sen paksureunaisen maton eteisen lattialta pois ja laittoi kylpyhuoneen lattialle liukuestematon. Pojan poika auttoi laittamaan kylpyhuoneen seinälle suihkun viereen käsikahvan, josta saa tarvittaessa tukea. Hän oli alkanut ajattelemaan näitäkin asioita, koska oli seniorineuvolassa käynyt läpi ”Tapaturmien tarkistuslistan” yhdessä hoitajan kanssa.
Vaari oli seniorineuvolaan tullessaan sitä mieltä, että turhaa koko touhu, eihän häntä mikään vaivaa. Tulipa kuitenkin, koska kutsun oli saanut. Hänen verenpaineensa oli lukemissa 164/95 ja vaari ilmoitti sen olevan hyvä, koska se oli samaa tasoa kuin naapurin rouvalla. Hoitaja oli kohteliaasti toista mieltä ja vaarille järjestettiin muutama uusintamittaus. Koska tulos oli aina samaa luokkaa, aloitti terveyskeskuslääkäri hänelle verenpainelääkityksen. Verenpaineen hyvä hoito kannattaa myös iäkkäillä. Jos se tehdään jo hyvissä ajoin ehkäistään esim. sepelvaltimotautia, infarkteja ja sydämen vajaatoimintaa. Näitä vaivoja ei vaarilta onneksi löytynyt ja toivoa sopii, että myös aivoinfarkti jättää hänet väliin.
Laurean opiskelijat ovat juuri tehneet opinnäyteyön seniorineuvolan asiakkaiden kokemuksista 75 –vuotiaiden terveystarkastuksista. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että heitä on kuunneltu kokonaisvaltaisesti ja heidät on otettu tosissaan. Jos heillä on ollut useampia mieltä painavia asioita, ei heidän ole tarvinnut varata joka vaivalle uutta aikaa. He olivat saaneet voimavaroja, uutta tietoa ja motivaatiota hoitaa terveyttään.
Kirsi Leinonen
Kirjoittaja on Itä-Vantaan päivätoiminnan terveydenhoitaja
Totta on kuitenkin, että harvassa ovat ne kunnat, joissa työterveyshuollon jälkeen löytyy eläkeikään ehtineille vastaavaa palvelua. Meillä Vantaalla on ollut pienimuotoista toiminnan kokeilua jo useita vuosia erittäin hyvin kokemuksin. Osa kaupungin 75 –vuotiaista on saanut kutsun terveystapaamiseen terveydenhoitajan vastaanotolle Hakunilan tai Suopursun päivätoimintakeskukseen. Kuluneen vuoden aikana toimintaa on alettu kutsua seniorineuvolaksi.
Terveyden edistäminen on terveyskasvatuksen ja –neuvonnan ohella koko elinyhteisön terveyttä edistävää politiikkaa, kuten asumis-, lähipalvelu- ja liikenneympäristöjen kehittämistä. Toimivan ja turvallisen ympäristön luomiseen ei riitä yhden ammattikunnan toiminta vaan eri alojen yhteistyötä tarvitaan. Terveysneuvontaa voimme tarjota joko yhteisöille tai yksilötasolla. Veeralla ja vaarilla on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta Vantaalla vaikkapa liikuntaneuvolasta, kuntoutuksen asiantuntijoilta tai lääkärin vastaanotolta ja toivottavasti jatkossakin myös seniorineuvolasta.
Koska edustan seniorineuvolaa, puhun luonnollisesti seniorineuvolan mahdollisuuksista edistää ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka sairauksia löytyy seniorineuvolan toimeenpanemissa laboratoriotutkimuksissa ja lääkärille lähetetyistä sairausepäilyissä, on pääpaino kuitenkin terveyden edistämisessä. Seniorineuvolassa annetaan neuvoja ja kannustusta liikuntaan, terveelliseen ravintoon, lääkkeiden asialliseen käyttöön, tapaturmien ennaltaehkäisyyn ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ellei seulovaa seniorineuvolatoimintaa ole, ikääntyneet hakeutuvat lääkärille vasta sitten, kun ongelma on jo pitkällä.
Kun Veera saapui seniorineuvolan vastaanotolle, hän sai kertoa kaikki mieltään askarruttavat asiat. Hänen mieltään painoivat heikentynyt kuulo ja muistiasioistakin hänellä oli kysyttävää. Ne asiat, joita hän ei itse ottanut esille, kysyttiin. Häneltä kysyttiin arkojakin asioita, kuten virtsaamiseen liittyvistä ongelmista, alkoholin käytöstä, yksinäisyydestä ja mahdollisesta kaltoinkohtelusta.
Ikääntyneillä on pääsääntöisesti D-vitamiinin puute ja se aiheuttaa luuston heikkenemisen lisäksi lihasheikkoutta ja infektioherkkyyttä. Tähän riskiryhmään kuului Veerakin. Hän ei juurikaan käyttänyt maitotuotteita ja kalaa hän söi noin kerran viikossa. Auringon säteilystä saatava D-vitamiini oli hänellä minimaalista, sillä aurinkoisella säällä hän pysytteli mieluummin varjossa tai laittoi aurinkovoidetta huolellisesti. Ja eihän iäkkään ihokaan tuota D-vitamiinia samalla tavalla kuin nuorempien, vaikka auringonpaisteessa viihtyisikin. Veera sai ohjausta D vitamiinin ja kalsiumin käyttöön sekä perusteltua tietoa näiden käytön hyödyllisyydestä. Onneksi D-vitamiinia ja kalsiumia saa apteekista ilman reseptiä, eikä lääkäriä tarvinnut tähän asiaan vaivata. D-vitamiinin riittävällä saannilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös diabeteksen, kohonneen verenpaineen ja syöpien ehkäisyssä, joten aivan pienestä asiasta ei ole kysymys.
Liikunta on D-vitamiinin ja kalsiumin ohella halpa keino vahvistaa luuston ja lihaksiston kuntoa ja ehkäistä kaatumistapaturmia ja luun murtumia. Veera innostui ilokseni liikuntatoimen seniorijumpasta, jonne hän aikoi ilmoittautua ja lupasipa myös käydä kävelyllä entistä ahkerammin. Ehkä Veera ei sittenkään saa lonkkamurtumaa, jos hän muutaman vuoden kuluttua kaatuu. Tai ehkä hän ei edes kaadu, koska hän otti sen paksureunaisen maton eteisen lattialta pois ja laittoi kylpyhuoneen lattialle liukuestematon. Pojan poika auttoi laittamaan kylpyhuoneen seinälle suihkun viereen käsikahvan, josta saa tarvittaessa tukea. Hän oli alkanut ajattelemaan näitäkin asioita, koska oli seniorineuvolassa käynyt läpi ”Tapaturmien tarkistuslistan” yhdessä hoitajan kanssa.
Vaari oli seniorineuvolaan tullessaan sitä mieltä, että turhaa koko touhu, eihän häntä mikään vaivaa. Tulipa kuitenkin, koska kutsun oli saanut. Hänen verenpaineensa oli lukemissa 164/95 ja vaari ilmoitti sen olevan hyvä, koska se oli samaa tasoa kuin naapurin rouvalla. Hoitaja oli kohteliaasti toista mieltä ja vaarille järjestettiin muutama uusintamittaus. Koska tulos oli aina samaa luokkaa, aloitti terveyskeskuslääkäri hänelle verenpainelääkityksen. Verenpaineen hyvä hoito kannattaa myös iäkkäillä. Jos se tehdään jo hyvissä ajoin ehkäistään esim. sepelvaltimotautia, infarkteja ja sydämen vajaatoimintaa. Näitä vaivoja ei vaarilta onneksi löytynyt ja toivoa sopii, että myös aivoinfarkti jättää hänet väliin.
Laurean opiskelijat ovat juuri tehneet opinnäyteyön seniorineuvolan asiakkaiden kokemuksista 75 –vuotiaiden terveystarkastuksista. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että heitä on kuunneltu kokonaisvaltaisesti ja heidät on otettu tosissaan. Jos heillä on ollut useampia mieltä painavia asioita, ei heidän ole tarvinnut varata joka vaivalle uutta aikaa. He olivat saaneet voimavaroja, uutta tietoa ja motivaatiota hoitaa terveyttään.
Kirsi Leinonen
Kirjoittaja on Itä-Vantaan päivätoiminnan terveydenhoitaja
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Vanhusten kaupunki
Hesarissa oli muutama kuukausi sitten juttu tokiolaisesta Sugamin kaupunginosasta, joka on profiloitunut vanhusten kaupunkina. Kaupunginosa on suunniteltu vanhusten tarpeita silmällä pitäen. Sieltä löytyy vanhuksille vaatteita myyviä liikkeitä ja jopa terveyskylpylöitä. Asiakkaita riittänee, sillä Japani on vanhusten maa. Samalla tavoin kuin Suomi kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Japanissa on tajuttu vanhusten markkina-arvo eli suomeksi ostovoima, ilmeisesti ei ole ollut enää vaihtoehtoja. Suomessakin on puhuttu vanhuksille ja eläkeläisille suunnatuista tuotteista, kampanjoista ja palveluista ylipäätään, mutta laihaksi homma on jäänyt. Ilmeisesti vanhuksia ei ole vielä riittävästi tai sitten mitä itse arvelen: ei ole olemassa vanhuksen prototyyppiä, jolle myydä tietynlaista tuotetta. Vielä vähemmän tulevaisuudessa kun yksilöllisyyteen kasvatetut ikäluokat vanhenevat.
On myös mahdollista, että nykyvanhukset eivät kuluta riittävästi ollakseen kaupallisesti kiinnostavia. He kun elävät pääosin kitsaasti. Vanhukset ovat persoonia siinä missä muutkin. Ja vanhuuden raja on häilyvä. Varsinkin henkisellä tasolla. Ihminen vanhenee kyllä fyysisesti, joten yksityisillä terveyspalveluilla lienee kysyntää samoin kuin palvelutaloilla. Ensimmäiset todella varakkaat vanhukset tulevat olemaan nykyiset suuret ikäluokat. Ehkäpä silloin näemme ensimmäisen vanhusten kaupungin Suomessa.
Yleisesti ajatellaan, että suuret ikäluokat kuluttavat vanhuksenakin. Mutta onko näin? Vai kuuluuko vanhuuteen tietty itaruus? Kovien aikojen opettama varovaisuus rahan käytössä. Samaa ongelmaa ylivelkaantuneilla pikavippisukupolvilla ei enää ole. Ja mitä vanhukset kuluttavat? Kuluttavatko he samoja tuotteita kuin nuorempanakin? Onko vanhuksista kuluttajina tehty laajempaa tutkimusta? Saattaisi ainakin olla sellaisen paikka.
Silti kummastelen, että Suomen tunnetuin vanhusbrändi tuntuu olevan ET-lehti, joka sekin on eläkeläisille tai eläkeikää lähentyville suunnattu. Eläkeläinen ja vanhus eivät ole sama asia, vaikka näin yleisesti luullaankin. 65-vuotias untuvikkoeläkeläinen tuskin kokee olevansa vanhus.
Vanhusten tuotteiksi leimattuja Reino ja Aino-tohveleita sen sijaan käyttävät todella nuoret. Vanhat kunnon "pappalakitkin" kuluvat nuorten päässä. Eli pikemminkin vanhusten muoti on nuorten muotia kuin päinvastoin.
Vanhukset eivät todella kiinnosta kauppiaita. Olen yrittänyt saada useampaakin kauppiasta kirjoittamaan tähän Viksu-blogiin aiheesta miten he näkevät ikäihmiset asiakkaanaan. Vastausta ei ole kuulunut. Minusta tuntuu, että Suomessa kauppiaita kiinnostavat lapsiperheet, kun he ilmeisesti kuluttavat eniten. Lukuun ottamatta erikoisliikkeitä. Mutta onko Suomessa yhtään vanhuksille suunnattua erikoisliikettä? Pulleille, hevareille, hoppareille ja kaikille muille mahdollisille löytyy.
Helsinki on julistautunut homoystävälliseksi kaupungiksi, mutta vanhusystävälliseksi kaupungiksi tai kunniksi julistautuneita löytyy vähemmän. Muutama maaseudun pikkukunta on kertonut olevansa senioriystävällinen kunta. Syy vanhusystävällisyyshaluttomuuteen piilee siinä, että kunnissa nähdään vanhukset rahallisena ongelmana. Niiden vanhusten kautta, jotka ovat huonossa kunnossa. Kaikkihan sitä eivät ole, välttämättä edes loppuun asti.
Niinpä kunnat eivät pyydä vanhuksia vaeltamaan luokseen kuin hippejä San Franciscoon. Vielä emme tiedä, pyrkivätkö suuret ikäluokat maaseudun kuntiin kotiseudulleen eläköidyttyään, vaan jäävätkö kaupunkeihin. Saatamme nähdä senioreiden kansanvaelluksen. Toivottavasti emme evakkotaivallusta parempien palvelujen perässä ympäri Suomea.
Tietysti voi pohtia, onko tarpeen, että yhdellä väestöryhmällä olisi oma kaupunki tai kaupunginosansa. Tosiasia vain on, että ns. vertaisryhmät hakeutuvat mielellään toistensa luokse pyytämättäkin.
Mutta olisiko se syrjivääkin täyttää kaupunki yhdellä ihmisryhmällä? Vanhukset ovat ihmisiä ihmisten joukossa. Valitkoon he itse, ja varmasti niin tekevätkin.
Esa Pesonen
Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Vantaan sosiaali- ja terveystoimessa
Kirjoittajan omaan blogiin
Japanissa on tajuttu vanhusten markkina-arvo eli suomeksi ostovoima, ilmeisesti ei ole ollut enää vaihtoehtoja. Suomessakin on puhuttu vanhuksille ja eläkeläisille suunnatuista tuotteista, kampanjoista ja palveluista ylipäätään, mutta laihaksi homma on jäänyt. Ilmeisesti vanhuksia ei ole vielä riittävästi tai sitten mitä itse arvelen: ei ole olemassa vanhuksen prototyyppiä, jolle myydä tietynlaista tuotetta. Vielä vähemmän tulevaisuudessa kun yksilöllisyyteen kasvatetut ikäluokat vanhenevat.
On myös mahdollista, että nykyvanhukset eivät kuluta riittävästi ollakseen kaupallisesti kiinnostavia. He kun elävät pääosin kitsaasti. Vanhukset ovat persoonia siinä missä muutkin. Ja vanhuuden raja on häilyvä. Varsinkin henkisellä tasolla. Ihminen vanhenee kyllä fyysisesti, joten yksityisillä terveyspalveluilla lienee kysyntää samoin kuin palvelutaloilla. Ensimmäiset todella varakkaat vanhukset tulevat olemaan nykyiset suuret ikäluokat. Ehkäpä silloin näemme ensimmäisen vanhusten kaupungin Suomessa.
Yleisesti ajatellaan, että suuret ikäluokat kuluttavat vanhuksenakin. Mutta onko näin? Vai kuuluuko vanhuuteen tietty itaruus? Kovien aikojen opettama varovaisuus rahan käytössä. Samaa ongelmaa ylivelkaantuneilla pikavippisukupolvilla ei enää ole. Ja mitä vanhukset kuluttavat? Kuluttavatko he samoja tuotteita kuin nuorempanakin? Onko vanhuksista kuluttajina tehty laajempaa tutkimusta? Saattaisi ainakin olla sellaisen paikka.
Silti kummastelen, että Suomen tunnetuin vanhusbrändi tuntuu olevan ET-lehti, joka sekin on eläkeläisille tai eläkeikää lähentyville suunnattu. Eläkeläinen ja vanhus eivät ole sama asia, vaikka näin yleisesti luullaankin. 65-vuotias untuvikkoeläkeläinen tuskin kokee olevansa vanhus.
Vanhusten tuotteiksi leimattuja Reino ja Aino-tohveleita sen sijaan käyttävät todella nuoret. Vanhat kunnon "pappalakitkin" kuluvat nuorten päässä. Eli pikemminkin vanhusten muoti on nuorten muotia kuin päinvastoin.
Vanhukset eivät todella kiinnosta kauppiaita. Olen yrittänyt saada useampaakin kauppiasta kirjoittamaan tähän Viksu-blogiin aiheesta miten he näkevät ikäihmiset asiakkaanaan. Vastausta ei ole kuulunut. Minusta tuntuu, että Suomessa kauppiaita kiinnostavat lapsiperheet, kun he ilmeisesti kuluttavat eniten. Lukuun ottamatta erikoisliikkeitä. Mutta onko Suomessa yhtään vanhuksille suunnattua erikoisliikettä? Pulleille, hevareille, hoppareille ja kaikille muille mahdollisille löytyy.
Helsinki on julistautunut homoystävälliseksi kaupungiksi, mutta vanhusystävälliseksi kaupungiksi tai kunniksi julistautuneita löytyy vähemmän. Muutama maaseudun pikkukunta on kertonut olevansa senioriystävällinen kunta. Syy vanhusystävällisyyshaluttomuuteen piilee siinä, että kunnissa nähdään vanhukset rahallisena ongelmana. Niiden vanhusten kautta, jotka ovat huonossa kunnossa. Kaikkihan sitä eivät ole, välttämättä edes loppuun asti.
Niinpä kunnat eivät pyydä vanhuksia vaeltamaan luokseen kuin hippejä San Franciscoon. Vielä emme tiedä, pyrkivätkö suuret ikäluokat maaseudun kuntiin kotiseudulleen eläköidyttyään, vaan jäävätkö kaupunkeihin. Saatamme nähdä senioreiden kansanvaelluksen. Toivottavasti emme evakkotaivallusta parempien palvelujen perässä ympäri Suomea.
Tietysti voi pohtia, onko tarpeen, että yhdellä väestöryhmällä olisi oma kaupunki tai kaupunginosansa. Tosiasia vain on, että ns. vertaisryhmät hakeutuvat mielellään toistensa luokse pyytämättäkin.
Mutta olisiko se syrjivääkin täyttää kaupunki yhdellä ihmisryhmällä? Vanhukset ovat ihmisiä ihmisten joukossa. Valitkoon he itse, ja varmasti niin tekevätkin.
Esa Pesonen
Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Vantaan sosiaali- ja terveystoimessa
Kirjoittajan omaan blogiin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
