Kelalla on hoidettavanaan erilaisia yhteiskunnan tukia ”vauvasta vaariin”. Yhteiskunta tukee kymmenin eri tukimuodoin ihmistä. Näin ollen pääsen työni kautta tarkastelemaan ihmisen koko elinkaarta.
Vietin lapsuuteni maalaistalossa Pohjanmaalla. Vanhemmat tekivät töitä joka päivä - oli sitten joulu tai juhannus. Lasten hoito ei silti tuottanut ongelmia, koska peräkamarissamme asui mummu, joka päivittäin hoiti meitä lapsia, kun vanhemmat olivat navettatöillä tai pellolla.
Me lapset kasvoimme ja mummu tuli vanhaksi. Lasten kanssa uurastanut mummu sai asua peräkamarissaan kuolemaansa saakka ja me muut hoidimme mummua.
Lapsuuteni ajoittui 1970-luvulle, mutta tuntuu että nyttemmin kaikki on muuttunut. Mummut eivät enää olekaan automaattisesti lastenhoitajia – usein kuitenkin ovat ja papat myös. Hiekkalaatikon reunalla olen kuitenkin kuullut tarinoita isovanhemmista, jotka käyvät kerran vuodessa toteamassa lastenlasten kovasti kasvaneen ja siinä kaikki.
Toisaalta - kuinka moni työikäinen voi sanoa, että peräkamarissamme asuu mummu. Me työikäiset pidämme tärkeänä, että mummu tulisi hoitamaan lapsiamme. Olemmeko silti valmiita hoivaamaan ja hoitamaan omia vanhempiamme tai edes viettämään aikaa heidän kanssaan. Kunta, Kela ja yksityiset palveluntuottajat ovat mielestämme sitä varten. Sitä vartenhan tässä veroja maksetaan, tunnumme ajattelevan.
Palataanpa työhöni. Näen synkkiä tilastoja ikääntyvien päihteidenkäytöstä ja masennuksesta. Näen tilastoja työikäisten päihteidenkäytöstä ja loppuun palamisista. Näen tilastoja lasten päihteidenkäytöstä, huostaanotoista ja käytöshäiriöistä. Toisaalta näen tilastoja huoltosuhteesta, joka on muuttumassa kestämättömäksi.
Talouden laskusuhdanne aiheuttaa uusia ongelmia ja pahentaa nykyisiä. Voiko sukupolvien ”sanattoman YYA-sopimuksen” purkautumisen ja nykyisten ongelmien välillä olla jokin yhteys? En ole huomannut, että kukaan tunnettu vaikuttaja olisi pohtinut asiaa tältä kannalta.
Paljon on puhuttu siitä, miten omaishoidon tukea pitäisi kehittää tai kotihoidon tuen kuntalisää kasvattaa. Eläkeikää pitäisi nostaa ja työuria pidentää. Onko tämä kaikki vain ”Titanicin kansituolien järjestelyä” tilanteessa jossa pitäisikin käydä arvokeskustelu siitä kuka jatkossa hoitaa ketäkin ja miten myös ikäihmiset ovat tärkeä voimavara yhteiskunnassa?
Timo Saari
Vakuutuspiirin johtaja
Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri
torstai 27. elokuuta 2009
tiistai 18. elokuuta 2009
Terve usko tuo terveyttä elämään
Televisiossa oli muutama vuosi sitten ohjelmasarja ”Elämä pelissä”, jossa kuusi julkisuuden henkilöä kutsuttiin TV-studioon paljastamaan elämäntapansa, jonka jälkeen he kuulivat eliniän ennusteensa. Puolen vuoden muutoskamppailun jälkeen he saivat uudet elinajanodotteet. Kaikille kansalaisille tarjottiin Ylen internetsivuilla ohjelmassa käytettyä Elämä pelissä –testiä, jonka olivat rakentaneet Suomen parhaat asiantuntijat.
Testien avulla saa hyvän kuvan siitä, mistä pitkä elämä ja hyvä vanhuus rakentuu: Perintötekijöiden lisäksi tärkeitä asioita ovat terveet elämäntavat oikeine ruokavalioineen ja säännöllisine liikuntoineen, läheiset ihmissuhteet ja sosiaaliset verkostot, hyvät harrasteet.
Esiin nousi myös uskonnollinen aktiivisuus, jonka on tutkimuksissa todettu lisäävän elämän mielekkyyttä ja samalla eliniän pituutta.
Terveet ja sairaat uskonnolliset yhteisöt
Seurakuntien toiminta parhaimmillaan edistää ikäihmisten elämässä kaikkia edellä kuvattujen asioiden toteutumista. Seurakunnan senioritoiminta saa lähtemään kotoa, kävelemään kirkolle tai muulle toimintatilalle sekä tapaamaan ihmisiä. Usko ja uskonnollinen yhteisö parhaimmillaan antaa ihmisen elämään tukea ja turvaa, silloin kun kukin sen jäsen saa omaa vakaumustaan harjoittaa terveellä tavalla ilman ulkopuolista painostusta.
Valitettavasti kaikkien uskonnollisten yhteisöjen sisällä on aina esiintynyt myös epätervettä uskonnollisuutta. Terve uskonnollisuus on yksilön hyvinvoinnin tuki, epäterve uskonnollisuus taas sen este. Siksi on tärkeää, että uskonnoista ja uskonnollisissa yhteisöissä nähdään uskonnollisten yhteisöjen hyvät ja huonot puolet sekä ymmärretään, mistä tekijöistä terve uskonnollisuus muodostuu. Terveessä yhteisössä pahaa ei ulkoisteta ryhmän ulkopuolelle, vaan se pystytään näkemään myös oman ryhmän sisältä ja myös sen johtajista.
Terve uskonnollisuus
Terve uskonnollisuus kunnioittaa aina toisten ihmisten tapaa elää omien elämänratkaisujen ja maailmankatsomuksen mukaan. Se ei pakoteta ihmistä mihinkään yhdenlaiseen muottiin, joka määrittelisi, miten hänen tulisi elää ja ajatella.
Terve uskonnollisuus ei vie elämäniloa eikä -halua, vaan rohkaisee näkemään sekä elämän hyvät että huonot puolet. Se antaa tilaa kokea kaikki ihmiselämän tunteet, vihasta rakkauteen ja surusta iloon.
Terve uskonnollisuus on avoin järjen käytölle ja myös epäilykselle. Se mahdollistaa myös oman uskon opinkappaleiden kyseenalaistamisen sekä niiden vertaamisen elävään elämään ja omiin näkemyksiin hyvästä elämästä. Terveesti uskova ihminen saa sanoa omat mielipiteensä ja tehdä muutenkin elämän ratkaisuja oman harkintansa mukaan, kunhan ei liiaksi vaikeuta lähimmäistensä elämää tai turmele luontoa.
Terve uskonnollisuus rohkaisee kaikkeen, mikä elämässä ja ihmissuhteissa on hyvää itselle ja muille. Se mahdollistaa sen, että omia mielipiteitä saa iän karttuessa muuttaa ja samalla se mahdollistaa myös epäonnistumisen.
Terve uskonnollisuus kohtelee muita ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemasta, arvosta, ammatista, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai terveydestä.
Terve ja tasapainoinen usko yksinkertainen asia. Se tiivistyy elämänohjeeseen tehdä toiselle sitä, mitä muidenkin toivoo tehtävän. Samalla se on luottamusta Luojaan, joka antaa elämänuskoa myös silloin, kun vaikeudet kohtaavat.
Terve uskonnollisuus tuo ja ylläpitää toivoa.
Pontus Salmi
Yhteisen seurakuntatyön päällikkö
Vantaan seurakuntayhtymä
Testien avulla saa hyvän kuvan siitä, mistä pitkä elämä ja hyvä vanhuus rakentuu: Perintötekijöiden lisäksi tärkeitä asioita ovat terveet elämäntavat oikeine ruokavalioineen ja säännöllisine liikuntoineen, läheiset ihmissuhteet ja sosiaaliset verkostot, hyvät harrasteet.
Esiin nousi myös uskonnollinen aktiivisuus, jonka on tutkimuksissa todettu lisäävän elämän mielekkyyttä ja samalla eliniän pituutta.
Terveet ja sairaat uskonnolliset yhteisöt
Seurakuntien toiminta parhaimmillaan edistää ikäihmisten elämässä kaikkia edellä kuvattujen asioiden toteutumista. Seurakunnan senioritoiminta saa lähtemään kotoa, kävelemään kirkolle tai muulle toimintatilalle sekä tapaamaan ihmisiä. Usko ja uskonnollinen yhteisö parhaimmillaan antaa ihmisen elämään tukea ja turvaa, silloin kun kukin sen jäsen saa omaa vakaumustaan harjoittaa terveellä tavalla ilman ulkopuolista painostusta.
Valitettavasti kaikkien uskonnollisten yhteisöjen sisällä on aina esiintynyt myös epätervettä uskonnollisuutta. Terve uskonnollisuus on yksilön hyvinvoinnin tuki, epäterve uskonnollisuus taas sen este. Siksi on tärkeää, että uskonnoista ja uskonnollisissa yhteisöissä nähdään uskonnollisten yhteisöjen hyvät ja huonot puolet sekä ymmärretään, mistä tekijöistä terve uskonnollisuus muodostuu. Terveessä yhteisössä pahaa ei ulkoisteta ryhmän ulkopuolelle, vaan se pystytään näkemään myös oman ryhmän sisältä ja myös sen johtajista.
Terve uskonnollisuus
Terve uskonnollisuus kunnioittaa aina toisten ihmisten tapaa elää omien elämänratkaisujen ja maailmankatsomuksen mukaan. Se ei pakoteta ihmistä mihinkään yhdenlaiseen muottiin, joka määrittelisi, miten hänen tulisi elää ja ajatella.
Terve uskonnollisuus ei vie elämäniloa eikä -halua, vaan rohkaisee näkemään sekä elämän hyvät että huonot puolet. Se antaa tilaa kokea kaikki ihmiselämän tunteet, vihasta rakkauteen ja surusta iloon.
Terve uskonnollisuus on avoin järjen käytölle ja myös epäilykselle. Se mahdollistaa myös oman uskon opinkappaleiden kyseenalaistamisen sekä niiden vertaamisen elävään elämään ja omiin näkemyksiin hyvästä elämästä. Terveesti uskova ihminen saa sanoa omat mielipiteensä ja tehdä muutenkin elämän ratkaisuja oman harkintansa mukaan, kunhan ei liiaksi vaikeuta lähimmäistensä elämää tai turmele luontoa.
Terve uskonnollisuus rohkaisee kaikkeen, mikä elämässä ja ihmissuhteissa on hyvää itselle ja muille. Se mahdollistaa sen, että omia mielipiteitä saa iän karttuessa muuttaa ja samalla se mahdollistaa myös epäonnistumisen.
Terve uskonnollisuus kohtelee muita ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemasta, arvosta, ammatista, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai terveydestä.
Terve ja tasapainoinen usko yksinkertainen asia. Se tiivistyy elämänohjeeseen tehdä toiselle sitä, mitä muidenkin toivoo tehtävän. Samalla se on luottamusta Luojaan, joka antaa elämänuskoa myös silloin, kun vaikeudet kohtaavat.
Terve uskonnollisuus tuo ja ylläpitää toivoa.
Pontus Salmi
Yhteisen seurakuntatyön päällikkö
Vantaan seurakuntayhtymä
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Seniorisinkku
Kuuluin vantaalaiseen Seniorisinkkukerhoon, joka kokoontui viikottain kahden tunnin pituiseen istuntoon. Kerhon jäsenet olivat 55-75 vuoden ikäisiä yksinasuvia naisia ja miehiä. Yleensä yhteen istuntoon osallistui 15 jäsentä, joista suurin osa oli naispuolisia.
Kolmelle istunnolle kuukaudessa nimettiin aihe jo etukäteen, mutta yksi jätettiin vapaalle keskustelulle tai myöhemmin esille tulevalle aiheelle. Erään keskusteluistunnon aiheeksi sovittiin yksineläminen eli sinkkuus.
Jokainen vuorollaan kertoi, jos halusi, syyn sinkkuna olemiseen. Esille yleensä tuli puolison kuolema, avioero tai ollut koko elämänsä sinkkuna. Toisena kysymyksenä haluttiin tietää, onko Sinulla tällä hetkellä ketään henkilöä, jota voisi kutsua sydänystäväksi. Naisista useimmalla sellainen tuntui olevankin, mutta ei kuitenkaan samanlainen, kun hänellä oli ollut nuorena. Miehistä kukaan ei sanonut sellaista omistavansa.
Viimeinen kysymys koski aihetta, haluaisiko tai tahtoisiko hän vakituiseksi seuralaisekseen oman "kullan"? Vastaukset tähän olivat yllättävän yksimielisiä. Kaikki olivat sitä mieltä, että tälläinen siippa olisi tervetullut, mutta ei muuttaisi samaan asumukseen asumaan. Useimmilla oli jo ohjelmakin selvillä, miten päivänsä viettäisivät. Mainittiin yhteiset sieniretket, yhteiset Oopperajuhlilla käynnit, kesämökin saunan kuistin korjaus ja jne.
Ajattelin, että tälläisen melko rohkean omien toiveiden julkistamisen jälkeen tulisi yhteydenottoja vastakkaiselta sukupuolelta, mutta petyin pahasti. Kukaan ei kysynyt halukkuuttani läheisempään kanssakäymiseen. Lopulta rohkaisin mieleni ja pyysin erästä naista kanssani päivälliselle. Hän lupautui mielellään, mutta tämän jälkeen emme sitten kahdestaan enää tavanneet. Kemiat eivät sittenkään kohdanneet.
Olimme sopineet, että jos käymme yhdessä ulkona, jälkeenpäin kerromme siitä toisille. Lisäksemme kaksi muutakin paria oli ollut ulkona yhdessä, mutta heille kävi samoin kuin meillekin. Asiaa ruodittiin yhdessä ja tulimme siihen tulokseen, että sinkku on kasvanut jo niin paljon erilleen, että ajatuskin yhteiselosta toisen kanssa pelottaa. Siitäkin huolimatta, että ei muutettaisi yhteen asumaan.
Vaikka ikäännymme, emme menetä kaipuutamme toisen luo. Sitten kun olemme tilanteessa, jossa tälläinen olisi mahdollista, emme sittenkään uskalla lähestyä, vaan vetäydymme takaisin sinkun kuoreemme. Ehkä näin onkin parempi elää pelkästään unelmissamme ja silti säilyttää vapautemme.
Raimo Myöhänen
Roskanpoimija
Bloggari
Roskanpoimijan blogiin
Kolmelle istunnolle kuukaudessa nimettiin aihe jo etukäteen, mutta yksi jätettiin vapaalle keskustelulle tai myöhemmin esille tulevalle aiheelle. Erään keskusteluistunnon aiheeksi sovittiin yksineläminen eli sinkkuus.
Jokainen vuorollaan kertoi, jos halusi, syyn sinkkuna olemiseen. Esille yleensä tuli puolison kuolema, avioero tai ollut koko elämänsä sinkkuna. Toisena kysymyksenä haluttiin tietää, onko Sinulla tällä hetkellä ketään henkilöä, jota voisi kutsua sydänystäväksi. Naisista useimmalla sellainen tuntui olevankin, mutta ei kuitenkaan samanlainen, kun hänellä oli ollut nuorena. Miehistä kukaan ei sanonut sellaista omistavansa.
Viimeinen kysymys koski aihetta, haluaisiko tai tahtoisiko hän vakituiseksi seuralaisekseen oman "kullan"? Vastaukset tähän olivat yllättävän yksimielisiä. Kaikki olivat sitä mieltä, että tälläinen siippa olisi tervetullut, mutta ei muuttaisi samaan asumukseen asumaan. Useimmilla oli jo ohjelmakin selvillä, miten päivänsä viettäisivät. Mainittiin yhteiset sieniretket, yhteiset Oopperajuhlilla käynnit, kesämökin saunan kuistin korjaus ja jne.
Ajattelin, että tälläisen melko rohkean omien toiveiden julkistamisen jälkeen tulisi yhteydenottoja vastakkaiselta sukupuolelta, mutta petyin pahasti. Kukaan ei kysynyt halukkuuttani läheisempään kanssakäymiseen. Lopulta rohkaisin mieleni ja pyysin erästä naista kanssani päivälliselle. Hän lupautui mielellään, mutta tämän jälkeen emme sitten kahdestaan enää tavanneet. Kemiat eivät sittenkään kohdanneet.
Olimme sopineet, että jos käymme yhdessä ulkona, jälkeenpäin kerromme siitä toisille. Lisäksemme kaksi muutakin paria oli ollut ulkona yhdessä, mutta heille kävi samoin kuin meillekin. Asiaa ruodittiin yhdessä ja tulimme siihen tulokseen, että sinkku on kasvanut jo niin paljon erilleen, että ajatuskin yhteiselosta toisen kanssa pelottaa. Siitäkin huolimatta, että ei muutettaisi yhteen asumaan.
Vaikka ikäännymme, emme menetä kaipuutamme toisen luo. Sitten kun olemme tilanteessa, jossa tälläinen olisi mahdollista, emme sittenkään uskalla lähestyä, vaan vetäydymme takaisin sinkun kuoreemme. Ehkä näin onkin parempi elää pelkästään unelmissamme ja silti säilyttää vapautemme.
Raimo Myöhänen
Roskanpoimija
Bloggari
Roskanpoimijan blogiin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
