Vantaalla toukokuussa 2039

Ajatella, näin ne vuodet vierivät ja minäkin lähestyn kovaa vauhtia 80-vuotispäiviäni! Ai mitäkö minulle nykyään kuuluu, koetanpa sitä tässä muutamalla rivillä hahmotella.

Asumme siis edelleen mieheni kanssa talossamme Rekolassa, ja mikäs sitä on asuessa, kun nykyään omaan kotiin saa apuja niin paljon kuin tarvitaan. Kuka sitä nyt pienten lumenluonti- tai ikkunanpesuvaikeuksien takia kotoansa pois muuttaisi.

Ja mielikin pysyy virkeänä, kun sieltä ystäväpankista käy se Jenni minua saattelemassa monenlaisiin rientoihin. Itsekin silloin nuorempana eläkkeelle juuri jääneenä kävin tekemässä ”talletuksia” ystäväpankkiin toimimalla ikäihmisten apuna ja kaverina. Siihen hommaanhan ei tarvitse olla mikään hoitoalan ammattilainen vaan päteviä ovat kaikki, joilla on jotain kokemusta lähimmäisenä olemisesta. Ja saihan siitä kunnalta pientä rahallista korvaustakin eläkkeen lisäksi, se kun on sellainen puolivapaaehtoissysteemi. Nyt voi sitten hyvällä omallatunnolla olla siellä ”nosto”-puolella ja saada apuja itselleen.

Tänään siis Jenni tulee kotoa koukkaamaan minut ja menemme yhdessä sinne ikäihmisten resurssikeskukseen, spinning-tunnille. Viikko-ohjelmasta katselin, että huomenna tarjolla olisi klassikkoelokuvien sarjassa ”Mamma Mia” –elokuva ja vieläpä se karaokeversio, jossa saa sydämensä kyllyydestä laulaa mukana… You are the dancing queen… Nämä on näitä meidän naisten juttuja, ei niihin omaa ukkoansa mukaan saisi kuitenkaan ja sitä paitsi hänellä on ne perinteiset Vantaapäivien katukoristapahtumansa, joita varten on taas reenattu monta viikkoa yhdessä Jussin kanssa (hänkin on sieltä ystäväpankista).

Tuleviin, onneksi vielä kaukana häämöttäviin vanhuudenpäiviini suhtaudun levollisella mielellä. Sitten kun kroppa tai mieli ei enää pysy vauhdissa mukana, tiedän pääseväni hyvään hoitoon johonkin vantaalaiseen vanhusten ryhmäkotiin. Se on sitten viimeinen muutto täällä maallisella taipaleellani. Niissä ryhmäkodeissahan on nykyisin riittävän paljon hoitajia, ruoka on hyvää (ja juhla-aterioille kuuluu tietysti punaviini), kivut pidetään poissa ja virikkeitä voi valita oman jaksamisen mukaan. Ja ulos pääsee jonkun avustamana aina silloin kun itse haluaa.

Yleensäkin koko vanhustenhuolto on vihdoin saanut ansaitsemansa arvostuksen, mikä näkyy myös hoitajien palkkapussissa ja alalle pääsystä suorastaan kilpaillaan nuorten keskuudessa. Hassua, miten maailma ja yhteiskunnan arvot muuttuvat. Ennen vanhaan vanhuksia ja vanhustenhuoltoa tunnuttiin arvostavan vain ennen vaaleja pidetyissä puheissa.

Hyviä keväänjatkoja vaan teille kaikille! Pidetään mieli kirkkaana ja ikäihmiset menossa mukana!

Sirkku

(Ps. Tuntuiko utopistiselta? No, myönnetään, että tuo spinning taisi minun kohdallani olla vähän toiveajattelua…)

Sirkku Rannikko
Kirjoittaja on Vanhusten kotiapusäätiön toiminnanjohtaja