Elokuvan avulla kohti korkeuksia

Huumori ei katoa ihmisestä vanhetessakaan. Sen sain taas huomata, kun olin Katriinan sairaalassa valokuvaamassa ikäihmisiä. Vaikka olisi vanha ja sairas, kyky nähdä asioita huumorin höystämänä säilyy loppuun asti. Kerran huumorintajuinen, aina huumorintajuinen.

Asia sai vahvistusta yhtenä iltana, kun kävin 5-vuotiaan tyttäreni kanssa elokuvassa katsomassa animaation Up - kohti korkeuksia. Vaikka animaatiot leimataan helposti lastenelokuviksi, oli tämä eilinen kyllä myös jotain ihan muuta.

Pete Docterin ohjaama komedia kertoo 78-vuotiaasta ilmapallokauppiaasta Carl Fredricksenistä. Lapsuudestaan asti seikkailemista rakastanut mies on aina haaveillut suuresta seikkailusta, jonka jonain päivänä toteuttaisi. Talon purku-uhan alla ja vanhainkodin jo kutsuessa mies kiinnittää taloonsa tuhatmäärin ilmapalloja ja pakenee lentäen Etelä-Amerikkaan. Hyvän matkaa leijailtuaan käy ilmi, että mukaan on ängennyt myös hänen pahin painajaisensa: avulias ja sinisilmäinen pieni partiopoika Russell, joka haluaa auttaa vanhaa miestä saadakseen vain yhden puuttuvan partiomerkin.

Elokuvan tarina on omalla tavallaan lempeä kuvaus vanhan ihmisen halusta toteuttaa unelmiaan. Filmi on myös hauska vaikka mies ehtii kokea monia traagisia asioita, kuten lapsettomuutta ja rakastamansa vaimon kuoleman. Huumorilla ja sinnikkyydellä hän kuitenkin saavuttaa suuren unelmansa - vaikka eihän elämässä mikään yleensä mene niin kuin on suunnitellut. Ikävistä yllätyksistä pääsee kuitenkin helpommin yli, jos osaa vähän nauraa itselleenkin.

On melkein sääli pudottaa ajatukset hyvästä elokuvasta kaupungin strategiatyöhön. Elokuvan asenne tarjoaa kuitenkin kosolti aineksia siihen, miten ikääntyvään ihmiseen kannattaa suhtautua. On tärkeää, että voimme tukea haaveilua ja jopa toteuttaa niitä vielä viimeisinäkin elinvuosina. Vaikkei muuten, niin vaikka tarjoamalla päivittäin lasin konjakkia saattohoito-osastolla. Tai käymällä juuri nyt elokuvissa.


Elina Kinnunen
Viestintäpäällikkö
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala