Senioriosaajan mietteitä

Tulin juuri äsken Ainon luota. Hän on 82-vuotias paluumuuttaja. Kovia kokenut inkeriläinen.

Aino on muuttanut Suomeen noin kuusi vuotta sitten Eestistä. Hänellä on Suomessa lapset, tytär ja poika perheineen. Lapset ovat töissä päivisin, käyvät viikonloppuisin katsomassa äitiään. He eivät asu ihan lähellä.

Aino on kovin yksinäinen vanhus. Talossa, jossa hän asuu, ei hänellä ole nyt yhtään tuttavaa tai juttukaveria. Ainut ihminen, jonka kanssa Aino oli yhteydessä, oli mummo, joka kuoli pari vuotta sitten. Ainon liikkuminen on huonoa, hän käyttää rollaattoria, niin kulkemiset ovat hyvin pienessä piirissä tapahtuvia. Lähikaupasta hän vielä saa ostokset haettua.

Olen käynyt Ainon luona juttelemassa noin kolmen vuoden ajan kuukausittain. Hän on aina iloinen, kun soitan hänelle ja menen käymään. Meillä juttua piisaa, kerrotaan kilpaa elämisistämme ihan arkipäivän asioita. Eikä sekään haittaa, ettei joka sanaa aina ymmärretäkään. Selvitellään yhdessä, mitä tarkoitetaan.

Toinen vanhus on 86-vuotias Eila. Hänkin on liikuntarajoitteinen, rollaattorin kanssa hitaasti kulkeva. Eilan kanssa olemme käyneet lääkärissä, ostoksilla ja muillakin asioilla. Elämän myönteinen iloinen Eila antaa minullekin valoisuutta elämään. Mitäpä tässä valittelemaan vaivoja, kunhan päästään päivä eteenpäin, on Eilan mottona.

Olen yli kolme vuotta kuulunut Tikkurilan teatterin Virtuoosit -ryhmään. Meitä on kaksitoista yli 65-vuotiasta ihmistä, joita kiinnostaa näytteleminen. Olemme kirjoittaneet kaksi näytelmää, joita olemme käyneet esittämässä Tikkurilan lisäksi ympäri Vantaata vanhainkodeissa ja palvelutaloissa.

Olemme saaneet hyvän ja vastaanottavaisen yleisön. Tunnemme tekevämme "hyvää työtä"!

Olen myös käynyt kuukausittain eräässä palvelutalossa juttelemassa asukkaiden kanssa. Juomme yhdessä iltapäiväkahvit, leikimme, laulamme ja muistelemme menneitä. Näyttää siltä, että he oikein odottavat näitä meidän rupatteluiltapäiviämme.

Ja nyt sitten mielestäni oikeasti tärkeään asiaan. Varttunutta väkeä käy erilaisissa eläkeläisten kerhoissa ja sehän on toki hyvä. Siellä he tapaavat tuttujaan, pääsevät retkille ja saavat olla mukana virikkeellisissä tapahtumissa.. He pääsevät liikkumaan!

Mutta miten on liikuntarajoitteisten yksinäisten ihmisten laita. Päivät ja viikot ovat pitkiä, kun ei tule kukaan käymään , eikä voi kenenkään kanssa edes jutella. Ei telkkari vastaa, vaikka kuinka sille kertoisi asioitaan. Kyllä yksinäisyys on monelle ihmiselle kova pala! Eikä ainoastaan yksin asuville, vaan olen sitä huomannut myöskin laitoksissa.

Tämä yksinäisyys on huomioon otettava asia vanhuudessa. Mistä saadaan ihmisiä ihmisten lähelle?

Mistä löytyy meitä lähimmäisiä, jotka jaksavat, kerkiävät ja menevät yksinäisen ihmisen kanssa edes juttelemaan, halimisesta ja kädestä pitämisestä puhumattakaan!!

Raili Eronen
Senioriosaaja
Ensimmäisellä senioriosaaja-kurssilla mukana ollut