Rakas ystävä vai vihollinen: alkoholi

Viime vuosina on havahduttu uuteen ilmiöön: ikääntyneiden alkoholin kulutus on selvässä nousussa ja sen pelätään aiheuttavan vanhustenhuoltoon ongelmia. Mutta miksi olemme yhtäkkiä kiinnostuneita ikäihmisten alkoholin kulutuksesta? Onko kyseessä moralistinen innostus vai huoli ikäihmisistämme?

Miksi toisaalta on hyvin vaikeaa puhua alkoholin käytöstä ja tunnemme olomme välillä hyvin vaivautuneiksi, kun joudumme tilanteeseen, jossa myös alkoholinkäyttö olisi syytä ottaa puheeksi. Olemme vaivautuneita mutta toisaalta koemme syyllisyyttä siitä, ettemme puutu asiaan. Miksi alkoholin käyttö on meille suomalaisille niin kovin vaikea asia?

Elämän säätelyä alkoholilla
Usein sanotaan, että suomalaiset juovat humalahakuisesti. Mutta mitä se tarkoittaa? Voisiko ryyppääminen liittyä pyrkimykseen hallita omaa elämää ja toisaalta haluun menettää välillä kokonaan tuo kontrolli?

Me suomalaiset olemme työorientoitunut kansa, jonka raskaasta työstä ja sitäkin raskaammista huveista on tehty jopa monta laulua. Juopottelu on jossain määrin yksilön kapinaa ja hetkellistä vapautumista yleisistä normeista. Ehkä meillä suomalaisilla on ollut sen verran rankka historia ja karut elinolosuhteet, että olemme tarvinneet arjesta pakenemiseen rajut keinomme.

Juominen on kapinaa ja pakoa arjen todellisuudesta. Vaikka elämme onneksi rauhan aikaa, on meissä syvällä alistetun kansan tunnot. Suomen yli on jyrätty useampaan otteeseen – tuskaa ja ahdistusta on ollut pakko paeta jonnekin. Alkoholi on ollut kautta aikain portti toiseen -hetkellisesti ihanaan – todellisuuteen.

Vapaan alkoholikulttuurin huuma
Suomalaista alkoholikulttuuria on viimeisten vuosikymmenien aikana vielä sekoittanut siirtyminen tiukasta ja säädellystä lainsäädännöstä hyvin vapaaseen alkoholilainsäädäntöön. Ja niin siinä kävi, kuten ennustettiin: suomalaiset juovat enemmän kuin koskaan ennen. Vapaammassa anniskelussa on mukavat, eurooppalaiset, piirteensä, mutta vapaus tuli vain kovin nopeasti. Ja tuntuu siltä, että alkoholiteollisuus on ottanut kaiken irti hurmioituneesta vapaudestamme ja innostamme liittää alkoholi kaikkiin vähänkin merkittäviin elämämme tapahtumiin.

Suomalaisten on vain hyvin vaikea omaksua nk. eurooppalaista juomakulttuuria, jossa juominen liittyy enemmän rentoutumiseen kuin päihtymiseen. Suomalainen juo tullakseen humalaan – monissa maissa yritetään välttää humalaa ja kontrollin pettämistä.

Tuo itsekontrollin katoaminen on minusta se avainasia, miksi me koemme alkoholiongelmat hankaliksi. Toisaalta haemme sitä, mutta kun kontrolli pettää lopullisesti ja riippuvuus on syntynyt, emme halua enää olla asian kanssa tekemisissä. Silloin olemme sitä mieltä, että jokaisen tulee pitää itsestään huolta. Alkoholi koetaan henkilökohtaiseksi asiaksi.

Tämä ihmisten elämään puuttumattomuus – jokainen hoitaa omat asiansa – mentaliteetti hämmentää minua. Apua on vaikea pyytää. Ja toisaalta, jos auttamista ja tukea tarjotaan liiallisesti alkoholia käyttävälle, kritisoidaan siitä holhousyhteiskuntaa. Tällaisten argumenttien kohdalla sosiaaliturva ja palvelut tuntuvat joskus kollektiiviselta ihmeeltä.

Kontrollia, tukea ja apua vai hoivaa?
Minusta hoivan saamisen esteenä ei voi olla ihmisen elämäntapa. Eihän diabeetikkokaan jätetä heitteille, vaikka hän ei millään tavoin noudata ruokavaliota ja liiku, kuten kuuluisi. Juovaa asiakasta on välillä vaikea hoitaa ja auttaa. Silti ihmisyyteen kuuluu se, että häntä autetaan. Me ihmiset emme ole koneita. Päinvastoin – epätäydellisyys on ihmisyyttä mitä suurimmassa määrin.

Emme joudu projektissamme suunnittelemaan palveluja tiukkojen resurssien ja tulostavoitteiden pohjalta. Onneksi – vaikka pyrimme ottamaan reunaehdot realistisesti huomioon. Minusta on enemmän kuin omituista, että hoivapalvelut puristetaan tiettyyn ajalliseen standardiin, kun me kuitenkin olemme niin erilaisia ja tarvitsemme niin kovin erilaista apua.

Ihmisten kohtaaminen vaatii aikaa erityisesti vaikeissa tilanteissa. Emme voi vain suunnitella hienoja palvelulokeroita, vaan meidän on suunniteltava palvelut siten, että ne ottavat huomioon yksilön, ihmisen, joka on meidän asiakkaamme. On hän sitten vaikka päihdeongelmainen ikäihminen.

Maria Viljanen
Projektipäällikkö
Liika on aina liikaa –ikääntyminen ja alkoholi –projekti
Sininauhaliitto
www.tippavaara.info